![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Lintutilanne Suomessa 25.9.2007
Lintujen syysmuutto on ollut viime päivinä näyttävää. Kun ensin kova vastatuuli
ja sateet pidättelivät muuttoa, niin sään paraneminen sai suuret lintumäärät
syysmuutolle. Liikkeellä on ollut erityisesti peippoja, järripeippoja,
rautiaisia, västäräkkejä, pajusirkkuja, niittykirvisiä, sepelkyyhkyjä sekä
vesilintuja. Parhaimmillaan yhdestä paikasta on päivän aikana laskettu jopa yli
100 000 muuttavaa peippolintua, kuten Kiteellä ja Helsingissä sunnuntaina 23.9.
Ennätyksellinen rautiaismuutto, noin 15 000, lintua laskettiin samana päivänä
Kirkkonummella.
Arktisten hanhien ensimmäinen päämuuttopäivä koettiin maanantaina 24.9., kun esimerkiksi Helsingissä laskettiin noin 6600 muuttavaa sepelhanhea. Lisää arktisia hanhia on odotettavissa lähiviikkoina, mutta niiden näkeminen Suomessa edellyttää idänpuoleisia tuulia. Samojen tuulten odotetaan tuovan myös harvinaisuuksia. Toistaiseksi syksyn harvinaisuusanti on ollut niukkaa. Yleistietoa lintujen muutosta "Lintuharrastajan vuodenkierto" -sivulta ja uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi).
Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.
| Lappi | Kemi-Tornio | Kuusamo | Kainuu | Pohjois-Pohjanmaa | Keski-Pohjanmaa | Pohjois-Karjala | Pohjois-Savo | Keski-Suomi | Suomenselkä | Suupohjan seutu | Etelä-Savo | Satakunta | Rauman seutu | Pirkanmaa | Valkeakosken seutu | Lounais-Häme | Päijät-Häme | Etelä-Karjala | Kymenlaakso | Itä-Uusimaa | Länsi-Uusimaa | Varsinais-Suomi | Ahvenanmaa
Lintumaailmassa tapahtuu koko ajan. Rautiaisten muutto on nyt parhaimmillaan, ja etenkin aamuhämärissä voi taivaalta kuulla niiden helkyttelyä. Tilhiparvet pyörivät taajamissa ja mustapääkertuistakin on saatu lisähavaintoja. Viherpeippoja, järripeippoja ja tiaisia liikuskelee pihoilla ravinnon haussa ja yläilmoista kantautuu tuon tuostakin vihervarpusten ja urpiaisten kutsuääniä. Myös närhiä on ollut liikkeellä ja joku uusi pähkinähakkikin on nähty. Syksyn ensimmäinen harmaapäätikka havaittiin 23.9. Rovaniemen Patokoskella. Varsinkin lintuvesillä on nyt vilkasta. Kemijärvellä ruokaili viikonloppuna jo 410 joutsenen parvi joukossaan kolmisensataa haapanaa. Muutenkin keskustan edustalla näkyi monipuolisesti vesilintuja. Parhaimmista parvista laskettiin mm. 106 tukkasotkaa, 70 uiveloa, 33 jouhisorsaa, 10 kuikkaa, viisi lapasorsaa ja neljä härkälintua - ja patsastelipa paikalla merimetsokin. Merimetsoja on toki ollut liikkeellä muuallakin alueellamme, ja viikon mittaan myös mustalintuja ja pilkkasiipiä on alkanut näkyä Etelä-Lapissa. Kemijärven tiibetinhanhi on edelleen maisemissa samoin kuin Sallan Aatsinkijärvellä pitkään viihtynyt valkoposkihanhikin. Myös Luoteis-Lapista on ilmoitettu mukavia vesilintumääriä. Enontekiön Sotkajärvellä on oleillut enimmillään 850 vesilintua ja Muonionjärveltä on laskettu 220 joutsenta ja Muonion Torasjärveltä 600 isokoskeloa. Arktiset kahlaajat ovat edelleen liikekannalla. Pelkosenniemen Kilpiaavalla lenteli 19.9. tundrakurmitsaparvi ja 23.9. Savukosken Kiurujärven Heinäuuttulammella ruokaili yksinäinen tundrakurmitsa. Kolarin Rautuvaarasta on puolestaan tuoreita havaintoja suo-, kuovi- ja pikkusirreistä sekä pikkutyllistä. Pikkusirrejä on havaittu viimeisen viikon aikana myös Kemijärvellä, Savukoskella ja Sodankylässä. Muista kahlaajista on viime päiviltä havaintoja ainakin kapustarinnoista, tylleistä, lehtokurpista ja taivaanvuohista. Petolinnuista viikon mielenkiintoisin havainto oli Kolarin Äkäslompolossa kierrellyt tunturihaukka. Myös alueemme tämän syksyn suurin harvinaisuus, töyhtökiuru, on viihtynyt ja viihdyttänyt edelleen Inarin K -kuukkelin ympäristössä. Pirkka Aalto Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Lintujen syysmuutto on edelleen kovassa vauhdissa. Hyönteissyöjät ovat pääosin jo hyvästinsä jättäneet, mutta muita lintuja piisaa yhä. Pensaiden kätköissä käy hyörinä kun lintuparvet tankkaavat välilaskujen aikana. Muuton tarkkailu on nyt haastavampaa kuin keväällä. Pikkulinnuista näkyy usein vain vilaus pusikossa, parvet pyyhältävät nopeasti ohi, eivätkä linnut innostu laulamaan. Sieltä täältä kuuluu vain outoja surahduksia ja sirahduksia. Lisäksi lintujen höyhenpuku on muuttunut harmaaksi talvipuvuksi, eikä kevään kirkkaista väreistä ole tietoakaan. Kärsivälliselle luonnontarkkailijalle muuton salat alkavat kuitenkin paljastua pienin askelin. Pensaikkoja tarkemmin tutkimalla löytää sieltä kiikareihinsa kenties lajeja, joita ei ole kesällä nähnytkään. Korea sinirinta paljastaa itsensä kaappikellon tikityksellä. Rautiainen hihittelee, punarinta rätisee ja pajusirkku tsihauttaa varoituksensa pusikon kätköistä. Järripeipot ja peipot ovat vähemmän ujoja ja niitä pääsee yleensä tarkkailemaan lähempää. Pihan perällä ahertaa monilukuinen tiaisparvi, johon kuuluu useamman lajin edustajia. Nurmikolle laskeutuu välillä rastasparvi, joista useimmat ovat räkättejä tai punakylkirastaita. Pihalle saattaa ilmestyä myös pitkänokkainen kurppa nokkimaan kastematoja. Jos linnulla on suuret mulkosilmät ja pitkä nokka, on kyseessä lehtokurppa, jos taasen kurppa on edellistä pienempi, on nurmikolla hipsijä luultavasti taivaanvuohi, tai tuttavallisemmin, lintuharrastajien kesken "pässi". Syysmuuton viivyttelijöiksi voidaan lukea viimepäivinä tavatuista lajeista hernekertun, kivitaskun, harmaasiepon, ruokokerttusen ja viimeiset pajulinnut, joiden kaikkien pitäisi olla jo jossain muualla, matkalla kohti Afrikan lämpöä. Äimän käkenä on ihmettely myös samalle suunnalla matkaavaa viimeistä käkeä, joka olikin matkalla vasta Kuusamon postiin. Pääskytkin ovat lähes tyystin poissa, mutta viimepäivien haara- ja räystäspääskyhavainnot kertovat pääskyjen myöhästyneistä pesinnöistä, mitä tapahtuu joka syksy. Rauhallisiin vesistöihin, joissa ei saa metsästää, kerääntyy syksyisin suuria vesilintuparvia. Torankijärvellä on ruokaillut huikea, yli tuhannen linnun haapanaparvi ja isokoskeloiden nuottausporukkaan on ilmoittautunut parhaimmillaan lähes yhtä monta kalansyöjää. Joutsenten kerääntyminen on vasta alussa, mutta Koskenlammella soi jo parisataa hopeatorvea. Härkälintuja, uiveloita, taveja, tukkasotkia, telkkiä ja kuikkia oleilee edelleen monella järvellä, mutta selvästi vähemmän kuin vielä kuukausi sitten. Nilojoen sorsaparvessa on jo viikon päivät viihtynyt kaksi merihanhea, joita ei totuttu sisämaassa juuri näkemään. Jäämereltä etelään matkaavista merimetsoista on tehty useita havaintoja eri puolilta Koillismaata. Järven selillä kaklattaa yhä harmaalokkien jälkijoukko, muita lokkilajeja tapaa enää harvemmin. Rannalla kyyhöttää vielä muutama haukipaistista haaveileva merikotka. Kahlaajarintamalla parhaimpia havaintoa ovat olleet Taivalkosken pikku- ja kuovisirrit, sekä tundrakurmitsat, joka on nähty myös Kuusamossa. Jyrki Mäkelä Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Viimeisen viikon ajan syysmuutto on ollut Keski-Suomessa vilkasta ja monipuolista: liikkeellä ovat olleet ensin vesilinnut ja peipot, lopulta petolinnut ja kurjetkin. Kova vesilintumuutto yllätti staijarit tiistaina 18.9., jolloin Laukaan Raitaniemen ohitti noin 1100 vesiäistä ja Jyväskylän Säynätsalossakin päästiin myöhäisestä aloituksesta huolimatta lähes 1000 vesilintuun. Muuton valtalajina oli haapana mukanaan jonkin verran jouhisorsia. Loppuviikon voimakkaita pikkulintumuuttoja osattiin sen sijaan odottaa: sateiden torstaiksi hieman tauottua lintujen tiedettiin lähtevän liikkeelle ja kohtalaiseen vastatuuleen muutto kulki riittävän matalalla havaittavaksi. Niinpä Luhangan Vuoksensalmella ynnättiinkin piirinennätyslukemiksi reilut 35 000 peippolintua. Sunnuntaina 23.9. keli oli muutolle vieläkin suotuisampi ja ennätykset paukkuivat jälleen. Peippolinnuissa ”jäätiin” Vuoksensalmella 25 000 muuttajaan mutta närhet vaelsivat ennätyksellisesti 397 yksilön voimin. Liikkeellä oli runsaasti myös rautiaisia, västäräkkejä, pajusirkkuja ja niittykirvisiä, joista viimeksi mainittuja muutti Laukaan Kattamäessä ennennäkemättömät 631 yksilöä. Ensimmäinen kirkas päivä pitkiin aikoihin ajoi liikkeelle myös sepelkyyhkyt, Kattamäessä nähtiin niitä 2100 ja Vuoksensalmella 1700. Petolintujen suhteen syksy on toistaiseksi ollut heikko, mutta nyt Saarijärven Kusiaismäessä muutti sentään 51 varpushaukkaa. Päivän aikana Keski-Suomessa nähtiin myös yhteensä 8 merikotkaa ja muuttohaukka havaittiin Jämsässä ja Saarijärvellä. Jopa kurjet rohkaistuivat liikkeelle vastatuulesta huolimatta, Saarijärvellä laskettiin iltapäivän tunteina 1800 muuttajaa. Paikallisista linnuista maininnan arvoisia havaintoja on tehty lähinnä kahlaajista: Laukaan Laajalahdella on edelleen viihtynyt tyllejä sekä pikku- ja suosirrejä ja tundrakurmitsa vietti pari päivää Laukaan Vuonteen mullospelloilla. Jyväskylän Rauhalahden heinäkurpasta viimeisin havainto on tehty 19.9., saman lajin edustaja yhytettiin viikon aikana myös Jyväskylän Kuokkalasta ja Laukaan Järvilinnasta. Sangen myöhäisiä ovat jo viime päivinä havaitut harmaasiepot ja ruokokerttuset. Syksyn ensimmäinen pähkinänakkeli nähtiin 24.9. Laukaassa – joko tänä vuonna saataisiin viimein kunnon vaellus? Tuleville viikoillekin riittää vielä odotettavaa. Pikkulintujen kovin muutto lienee tältä syksyltä ohi, mutta seuraava kirkas pohjoistuulinen päivä ajaa kurjet ja sepelkyyhkyt pääjoukot liikkeelle. Myös arktisten hanhien ja vesilintujen massamuuton aika lähestyy: näiden näkyminen Keski-Suomessa on aina idänpuoleisista tuulista riippuvainen mutta kaiken osuessa kohdalleen voi täälläkin ihailla tuhansien hanhien muuttoa. Eletään myös parasta aikaa itäisten harvinaisuuksien löytämiselle, onnekkaan retkeilijän eteen voi näinä päivinä osua isokirvinen, taigauunilintu tai jotain vielä järisyttävämpää… Tero Toivanen Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Ajoittain voimakkaat etelän ja lännen suunnalta puhaltaneet tuulet ovat tehokkaasti jarruttaneet lintujen muuttoa parin viime viikon aikana. Sunnuntaina 23.9. lounaistuuli lopulta antoi periksi ja seurauksena oli syksyn toistaiseksi paras muuttopäivä Suomenselällä. Heikkotuulinen aamu sai etenkin peippolinnut liikkeelle ja myös vaelluksella olevia tiaisia sekä närhiä havaittiin. Hieman yllättäen pohjoisen suunnalta saapui runsaasti kurkia ja Karstulan Pääjärvellä laskettiin iltapäivällä peräti 4267 muuttajaa. Lisäksi kurkien siivellä muutti jonkin verran sepelkyyhkyjä ja varpushaukkoja. Myös maanantaina 24.9. muutto oli vilkasta ja tällä kertaa pääosassa olivat peipot, rastaat sekä niittykirviset. Runsainta muuttoa päästiin seuraamaan Nurmon Hirvijärvellä, missä päivän aikana muutti n. 14300 varpuslintua. Vesilinturintamalla on pitkään ollut varsin hiljaista, mutta syksyn ensimmäiset sepelhanhet, pilkkasiivet ja lapasotkat on sentään nähty. Keuruun Riihossa on puolestaan tehty mielenkiintoisia kahlaajahavaintoja, sillä sieltä löytyi 23.9. paikallisina peräti 16 jänkäkurppaa ja kolme heinäkurppaa. Harvinaisuuksien osalta tarjonta on syyskuun jälkipuolella ollut kovin niukkaa: neljän heinäkurpan lisäksi tietoon on tullut vain kaksi arosuohaukkaa (Ilmajoki 19.9. ja Vimpeli 23.9. asti). Harri Hutri Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoisista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Sunnuntai oli erinomainen lintupäivä ympäri Suomea, niin myös Itä-Uudellamaalla. Aamusumukin hälveni nopeasti ja lintuja riitti joka puolelle. Pikkulintumuuttoa ei Porvoon seudulla kovin innokkaasti lasketa, mutta Pernajan Sarvsalössa ynnättiin sentään mm. 165 rautiaista ja 150 niittykirvistä. Suuremmat linnut ovat saaneet enemmän huomiota ja pellolla laiduntavia hanhia on seulottu huolella läpi. Lapinjärven Lindkoskella oli viikonloppuna 120 metsähanhea ja 360 kanadanhanhea, Porvoon Blinkanin aukealla peräti 1420 valkoposkihanhea. Vuosi vuodelta lisääntyviä merihanhia oli kertynyt lauantaina Pernajan Tervikiin peräti 430 linnun parvi. Sunnuntaina päästiin myös harvinaisuuksien makuun. Porvoon Hamarissa muutti aamulla kaunis arosuohaukkakoiras ja Porvoon Emäsalon hippiäisparvessa viihtyi taigauunilintu. Ulkomerellä sijaitsevan Långörenin lähellä oli paikallisena aina sävähdyttävä leveäpyrstökihu. Paikalla oli muutenkin paljon elämää. 43 muuttavaa tiiraa syyskuun loppupuolella on hämmästyttävä määrä, näistä kaksi määritettyä lapintiiraa. Meriretken täyteläiseen satoon kuuluivat myös kaksi harmaasorsaa, pikkusieppo sekä myöhäinen karikukko. Muita poimintoja viikon havainnoista edustavat Ruskiksen kaksi harmaasorsaa sunnuntaina sekä viime keskiviikkona Kulloossa muutaneet kolme kirjosiipikäpylintua. Tämä oli alueeen vuoden ensihavainto lajista tänä vuonna. Joni Sundström Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi)
avulla tuotettu lista alueen (Tringa)
uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista havainnoista. BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Lauri Hänninen. Kiitos maakuntien raportoijille ja kaikille havaintojaan toimittaneille! |