BirdLife Suomi Linturetkellä. Kuva: Lauri Hänninen.  
Yhdistys
Liity tai tue
Tiedotteet
Lintuhavainnot
Linnut ja harrastus
Suojelu ja tutkimus
Julkaisut ja tuotteet

Lintuvaruste-kauppa
BirdLife International

In English
På svenska

BirdLife Suomi ry
Annankatu 29 A 16
00100 Helsinki
Puh. (ark. klo 10-15)
(09) 4135 3300
Fax (09) 4135 3322
toimisto@birdlife.fi
Palautelomake Osoitteenmuutos

 
Lintutilanne Suomessa 30.10.2007
Jäättömät vesistöt ovat viivyttäneet vesilintujen syysmuuttoa. Vesilintuja on ajankohtaan nähden monipuolisesti ja runsaasti Pohjois-Suomea myöten. Laulujoutsenen päämuutto on vielä edessä, eivätkä pikkupakkaset ole kansallislintuja hätistelleet etelämmäksi.

Pohjoisista taviokuurnista on jonkin verran vaellushavaintoja maan eteläosista. Pihlajanmarjoja on tänä syksynä kuitenkin vähän, joten taviokuurnat,  tilhet ja rastaat eivät pitkään maassamme viihdy. Viikon harvinaisimmat linnut ovat olleet kashmirinuunilintu Pyhäjoella ja Lempäälässä, taigakirvinen Ahvenanmaalla ja Luvialla sekä mongoliankirvinen Hangossa.

Nyt on hyvä aika lähteä jokien ja järvien sulapaikoille sekä merenlahdille etsimään viivytteleviä vesilintuja. Laulujoutsenia, tukkasotkia, telkkiä ja isokoskeloita löytyy monin paikoin, myös uivelon saattaa onnekas löytää. Kun maa jäätyy tai peittyy lumeen, on sopiva aika aloittaa pikkulintujen talviruokinta.

Yleistietoa lintujen muutosta "Lintuharrastajan vuodenkierto" -sivulta ja  uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi).


Lintutilanne siirtyy talviaikatauluun, jolloin se päivitetään kahden viikon välein. Seuraava päivitys on tiistaina 13.11. Tiira-lintutietopalvelun mielenkiintoiset havainnot -sivut (alla) päivittyvät silti jatkuvasti.

Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.


| Lappi | Kemi-Tornio | Kuusamo | Kainuu | Pohjois-Pohjanmaa | Keski-Pohjanmaa | Pohjois-Karjala | Pohjois-Savo | Keski-Suomi | Suomenselkä | Suupohja | Etelä-Savo | Satakunta | Rauman seutu | Pirkanmaa | Valkeakosken seutu | Lounais-Häme | Päijät-Häme | Etelä-Karjala | Kymenlaakso | Itä-Uusimaa | Länsi-Uusimaa | Varsinais-Suomi | Ahvenanmaa


Lappi

Koska kelit ovat olleet pitkään lämpimiä, sateisia ja tuulisia, ovat vesistöt edelleen auki eri puolilla aluettamme. Niinpä vesilintuja näkyy yhä ajankohtaan nähden varsin runsaasti, ja marraskuun alusta on tulossa linnuston suhteen poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Lokakuun loppupäivinä vesistöissämme havaittuja lintulajeja ovat olleet mm. haapana, lapasotka, tukkasotka, alli, mustalintu, pilkkasiipi, uivelo, tukkakoskelo, kuikka, kaakkuri ja kalalokki, ja esimerkiksi Kemijärvellä on edelleen satamäärin joutsenia, joiden tarkempi laskeminen onnistunee helpommin vasta kun tuuli tyyntyy ja sää jäähtyy. Vesilinnuista lokakuun lopun mielenkiintoisimmat lajit ovat olleet Ylitornion Lohijärvellä jo kuukauden ajan majaillut lyhytnokkahanhi sekä Inarinjärven Piekanaselällä 25.10. näyttäytynyt pikkuruokki. Pienempien vesistöjen äärille on puolestaan saapunut talvehtimispaikkaa etsiskeleviä koskikaroja.

Pohjois-Lapin pikkunisäkkäiden perässä on havaittu edelleen suopöllöjä - tuoreimmat havainnot ovat Muonion Särkijärveltä (23.10.) ja Inarin Repojoelta (21.10.). Pulmusten syysmuuttoa on havaittu monin paikoin ja pyrstötiaisia on ollut liikkeellä Enontekiön Kilpisjärveä ja Näkkälää myöten. Jokunen tuore havainto on saatu myös harmaapäätikasta, mustapääkertusta ja pähkinähakista. Pikkuvarpusia on ilmoitettu Rovaniemen ohella mm. Ranuan Simojärveltä ja Sallan Hautajärveltä, ja töyhtökiuru jatkaa edelleen oleskeluaan Inarissa. Lokakuun lopun mielenkiintoisin myöhästelijä oli Rovaniemen Niskanperällä 25.10. havaittu lapinkirvinen.

Pirkka Aalto

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Kemi-Tornio
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Kuusamo
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Kainuu
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Pohjois-Pohjanmaa
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Keski-Pohjanmaa
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Pohjois-Karjala
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Pohjois-Savo
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Keski-Suomi
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Suomenselkä
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Suupohja

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Etelä-Savo
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Satakunta
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Rauman seutu

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoisista havainnoista.

Pirkanmaa
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Valkeakosken seutu

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Lounais-Häme
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Päijät-Häme
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

 
Etelä-Karjala
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Kymenlaakso
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Itä-Uusimaa

Syysmuutto alkaa olla pääosin ohi, vaikka esimerkiksi laulujoutsenia ja isokoskeloita tulee talven tieltä etelään vielä pitkään. Viime aikoina Porvoon seudun suosituimmaksi kohteeksi on noussut Kiialan kartanon peltoaukea ja sen mahtava hanhiparvi. Lauantaina paikalta laskettiin hurjat, lähes 1500 kanadanhanhea. Määrä saattaa olla jopa Suomen kaikkien aikojen suurin kertymä lajista. Mukana menossa olivat yksi tundra- ja valkoposkihanhi.

Hiiripöllö on Itä-Uudellamaalla säännöllinen, mutta harvalukuinen vieras. Tämän syksyn ensimmäinen yksilö havaittiin jo 12.10. Porvoon moottoritien varrella ja samalla paikalla se päivysti vielä viime perjantainakin. Muita pikkuharvinaisuuksia ovat lauantaina Ruskiksella kierrellyt taviokuurna sekä viime viikon tiistaina ulkomerellä, Porvoon Skvättanilla nähty seitsemän vuorihempon parvi.

Joni Sundström 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Länsi-Uusimaa

Sää on ollut lämmintä, joten monet linnut ovat vielä viivytelleet muuttomatkalle lähtemistään. Etenkin töyhtöhyyppiä ja monia vesilintuja on viime aikoina nähty vielä runsaasti. Pihlajanmarjoja on tänä syksynä vähän, joten marjalintuja ei ole juurikaan odotettavissa. Pulmusia on nähty tänä syksynä niukasti.

Karjaan Lepinjärven lintumäärät ovat edelleen vaikuttavia: 28.10. edelleen 35 uiveloa ja 500 nokikanaa ja 26.10.
523 haapanaa. Espoon Laajalahdella nähtiin puolestaan 26.10. 1130 telkkää. Valkoposkihanhista pääosa postui lokakuun 20. päivän tienoilla. Harmaalokkeja oli 27.10. Espoon Ämmässuon kaatopaikalla 7300.

Kotkamuuttoa nähtiin vielä 19. ja 20.10.: enimmillään Kirkkonummen Sundsissa 20.10. 8 maakotkaa ja 19.10. 26 merikotkaa.

Harvinaisuuksia 14..-28.10.: hrota-rodun sepelhanhi 15.10. Helsinki, mandariinisorsa Tammisaari edelleen, allihaahka 24.10. Tammisaari 4, jääkuikka 24.10. Tammisaari, pikku-uikku 22.10. Tammisaari ja 23.10. Espoo, valkoselkätikka edelleen Helsingissä ja Hangossa 24.-28.10., hiiripöllö 20.10. Helsinki, mongoliankirvinen 21.-28.10. sekä 21.10. Hanko, hippiäisuunilintu Tammisaari 15.10. ja Hanko 26. ja 28.10. ja pähkinänakkeli 21.10. ja 28.10. Helsinki. Merisirrejä on nähty muutamia ulkosaaristossa. Tunturikiurusta on tehty muutama havainto ja neljä vuorihemppoa nähtiin 28.10. Keravalla.

Myöhäisiä havaintoja on tehty mustakurkku-uikusta 21.10. Tuusulassa, kapustarinnasta 22.10. Siuntiossa, suokukosta 23.10. Helsingissä ja 26.10.Espoossa,kalatiirasta 20.10. Hangossa, kala/lapintiirasta 20.10. Inkoossa, rytikerttusesta 22.-26.10. Helsingissä, kirjokertusta 25.10. Inkoossa sekä pikkusieposta 25. ja 26.10. Hangosta.

Frans Silvenius

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen (Tringa) uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen (Lohja) uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen (Hyvinkää) uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

 

Varsinais-Suomi
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Ahvenanmaa

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista havainnoista.


BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Lauri Hänninen. Kiitos maakuntien raportoijille ja kaikille havaintojaan toimittaneille!