BirdLife Suomi Linturetkellä. Kuva: Lauri Hänninen.  
Yhdistys
Liity tai tue
Tiedotteet
Lintuhavainnot
Linnut ja harrastus
Suojelu ja tutkimus
Julkaisut ja tuotteet

Lintuvaruste-kauppa
BirdLife International

In English
På svenska

BirdLife Suomi ry
Annankatu 29 A 16
00100 Helsinki
Puh. (ark. klo 10-15)
(09) 4135 3300
Fax (09) 4135 3322
toimisto@birdlife.fi
Palautelomake Osoitteenmuutos

 
Lintutilanne Suomessa 13.11.2007
Pitkään jatkuneet lauhat säät ovat viivyttäneet yhä vesilintujen muuttoa.  Erityisesti laulujoutsenia, sinisorsia, telkkiä ja isokoskeloita löytyy sulapaikoista Lappia myöten. Vaikka viime päivien sään viileneminen sai osan viivyttelijöistä liikkeelle ja lintuharrastajat näkivät reipasta laulujoutsen ja -isokoskelomuuttoa, laulujoutsenen päämuutto on silti vielä edessä.

Eksoottisempia loppusyksyn lintuja ovat edustaneet Korppoon Utössä sinnitellyt idänuunilintu, jonka lajitoverit lähtivät muutolle jo loppukesällä, ja Tammisaaressa kahlaillut flamingo, jolle kylmään Suomeen eksyminen koitui kohtalokkaaksi.

Nyt kannattaa lähteä jokien ja järvien sulapaikoille sekä merenlahdille etsimään viivytteleviä vesilintuja.  Kun maa jäätyy tai peittyy lumeen, on sopiva aika aloittaa pikkulintujen talviruokinta.

Yleistietoa lintujen muutosta "Lintuharrastajan vuodenkierto" -sivulta ja  uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi).


Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 27.11.

Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.


| Lappi | Kemi-Tornio | Kuusamo | Kainuu | Pohjois-Pohjanmaa | Keski-Pohjanmaa | Pohjois-Karjala | Pohjois-Savo | Keski-Suomi | Suomenselkä | Suupohja | Etelä-Savo | Satakunta | Rauman seutu | Pirkanmaa | Valkeakosken seutu | Lounais-Häme | Päijät-Häme | Etelä-Karjala | Kymenlaakso | Itä-Uusimaa | Länsi-Uusimaa | Varsinais-Suomi | Ahvenanmaa


Lappi

Lauhana alkanut marraskuu on näkynyt myös alueemme linnustossa, ja monia mielenkiintoisia havaintoja onkin jo tehty. Vesistöistämme löytyy edelleen poikkeuksellisen runsaasti sulapaikkoja ja niiden myötä myös vesilintuja. Alkutalven paras yksittäinen lintupaikka on ollut Kemijärven Pitkäsilta, josta laskettiin vielä maanantaina mm. 223 laulujoutsenta. Muita samalta paikalta viimeisen viikon aikana havaittuja lintuja ovat olleet mm. useat sinisorsat, telkät ja isokoskelot, pari allia ja tukkakoskeloa sekä yksittäiset tavi, mustalintu ja uivelo. Jonkin verran vesilintuja on ilmoiteltu myös muualta alueeltamme, ja esim. sunnuntaina oleili Inarin Solojärvellä vielä 16 joutsenta ja neljä sinisorsaa. Muita myöhäisiä vesilintuhavaintoja ovat olleet mm. Kittilässä 4.11. havaittu metsähanhi ja Sallan Kallunkijärvellä 3.11. uiskennellut kuikka.

Petolinnuista merikotkia on havaittu marraskuun puolella Inarin Syysjärvellä, Sallan Märkäjärvellä ja Rovaniemen Aronperällä, ja poikkeuksellisen myöhäinen tuulihaukka ilmoitettiin 2.11. Sallan Liinaharjulta. Alueemme viimeisin kalalokki nähtiin 2.11. Rovaniemellä ja samana päivänä löytyi kaupungilta vielä reilut 200 harmaalokkiakin. Jo muutamaa päivää myöhemmin lokit kuitenkin katosivat kohti lämpimämpiä leveysasteita. Sodankylän kaatopaikalla oleili viimeisenä lokkina 4.11. nuori merilokki. Kaatopaikkojen vakiolinnuille kuten korpeille voi tulla talven mittaan suru puseroon, sillä pääosa alueemme kaatopaikoista lopetti toimintansa kuun alussa. Viime päivinä ainakin Kemijärven ja Rovaniemen lakkautetuilla kaatopaikoilla on oleskellut vielä satapäiset korppiparvet.

Yksi marraskuun yllättäjistä on ollut Kittilän kirkonkylällä S-marketin katolle 4.11. lennähtänyt västäräkki. Inarin K-marketin ympäristössä viihtyneestä huippuharvinaisesta töyhtökiurusta tuorein ilmoitus on tehty puolestaan 6.11. Töyhtökiurun ohella Lapin oloissa aika lailla ainutlaatuinen ilmestys oli peräti kolmen leveäpyrstökihun näyttäytyminen 3.11. Inarinjärven Sarviniemessä.

Koillis-Lapin kunnista Kemijärveltä, Pelkosenniemeltä ja Sallasta on kuulunut edelleen havaintoja vaeltavista pyrstötiaisista. Yksittäisiä harmaapäätikkoja on puolestaan putkahdellut pihapiireihin Enontekiön Hettaa myöten. Mustarastaista on saatu marraskuun puolelta havainnot Rovaniemeltä ja Posion Ylikitkalta, ja syyskauden viimeiset pulmushavainnot ilmoitettiin 3.11. Rovaniemeltä. Lokakuun puolella alueellamme havaittiin yhteensä 121 lintulajia ja marraskuukin on alkanut poikkeuksellisen lajirikkaana. Viimeisiä sulapaikkoja kannattaakin nyt käydä kiikaroimassa, sillä niistä voi edelleen löytää monenlaisia siivekkäitä. Ja toki myös koti- tai mökkipihan ruokintalaudan pirteät lintuvieraat ilahduttavat Lapin alkavassa kaamoksessa.

Pirkka Aalto

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Kemi-Tornio
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Kuusamo

Pakkanen puristaa vesistöjen sulapaikat yhä pienemmiksi. Talven alta ovat poistuneet lähes kaikki kesälinnut. Viimeiset joutsenet viivyttelevät kuitenkin viimeisimpään sulaan saakka ja viime talvina muutama yksilö on onnistunut jopa talvehtimaan Koillismaalla. Kansallislinnulle kylmä ei ole se suurin ongelma, vaan ruokailupaikkojen jäätyminen on kylläkin. Kun matalat, runsaasti vesikasvien juuria kasvavat lahdet jäätyvät, on joutsenenkin aika jättää muutamaksi kuukaudeksi Koillismaa. Viime päivien suurimmat Joutsenkerääntymät on nähty Kuusamojärven Talvilahdella, Koskenkylässä ja Taivalkosken Siikalammella.

Vesilintuja ei ole enää marraskuun alkupuolella Koillismaalla totuttu normaalisti näkemään. Pitkään jatkuneet syykelit ovat kuitenkin houkutelleet kymmeniä haapanoita, sinisorsia, telkkiä, tukkasotkia ja uiveloita viivyttelemään vielä viikonloppuun saakka sulina pysyneissä vesitöissä. Muuttavia alleja, pilkkasiipiä ja mustalintuja on nähty viime päiviin saakka. Yksinäinen härkälintu sukeltelee edelleen Taivallahdelta pikkukaloja syötäväkseen. Viikonloppuna tehdyissä lintulaskennoissa tehtiin myös useita havaintoja vesilinnuista, joita ei aiemmin marraskuun alussa ole nähty Kuusamossa.

Syksyn harvinaisin vesilintuhavainto tehtiin viime torstaina Kuusamon Torankijärvellä, kun lintuharrastajien kiikareihin sukelsi yllättäen pikkuruokki. Tämä vain tilhen kokoinen merilintu eksyy vain ani harvoin Suomen sisämaahan. Nytkin pikkuruokki oli näkyvissä vain muutaman minuutin, kun pohjoistuulet ja räntäsade saivat sen hetkeksi laskeutumaan Torankijärvelle. Pikkuruokkeja on tänä syksynä nähty yhteensä kymmenen eri yksilöä Suomessa. Lajin pesimäpaikat sijaitsevat Jäämeren suurilla lintuvuorilla, missä se pesii suurina yhdyskuntina. Parkkosen ja Lamminsalon tekemä havainto on sikälikin erikoinen, että aiemmat havainnot pikkuruokeista on Kuusamossa tehty vasta talvella, lumihankeen tuupertuneista linnuista. Tällainen talvimyrskyssä Kuusamoon eksynyt lintu tavattiin viimeksi kolme talvea sitten Kuusamon Tuovilan kylässä.

Muutamilla harvoilla ruokintapaikoilla on nähty tuttujen talvilintujen lisäksi myös peippoja ja järripeippoja, jotka saattavat joskus onnistua myös talvehtimaan näissä oloissa. Järripeipot ovat viihtyneet Taivalkosken Jurmun kylässä ainakin Pitkästen ruokinnalla. Kalevi Hirvonen tapasi myöhäisen pajusirkun Taivalkosken Siikavaarassa vielä viime perjantaina. Pöllöhavainnot ovat tältä syksyltä vähissä, mutta yksi lapinpöllö on sentään nähty Taivalkosken Jokijärvellä.

Ihmiset ovat turhaan säikähtäneet taannoista lintuinfluenssakohua. Hysteriaksi muuttunut uutisointi sai monet luopumaan aivan turhaan lintujen ruokkimisesta. Yhtään lintuinfluenssahavaintoa ei ole edelleenkään Suomessa tehty, kun taas kaikki muut tutut flunssat ja virukset vaivaavat meitä kaikkia kutakin vuorollaan. Lintujen ruokinta on edelleen hauska ja turvallinen tapa seurata talvista luontoa omasta keittiön ikkunasta. Ilman tv-lupia omalla pihalla voi seurata luonnon omaa näytelmää, jossa jokainen päivä on erilainen.

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Kainuu
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Pohjois-Pohjanmaa
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Keski-Pohjanmaa
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Pohjois-Karjala
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Pohjois-Savo
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Keski-Suomi

Talvi tekee tuloaan Keski-Suomeen. Lämpötilat ovat keikkuneet nollan molemmin puolin ja muutaman sentin lumipeite on koristanut maata aika ajoin. Lintumaailmassa hiljaiselo on jatkunut jo lokakuun puolivälin napakoista pakkasöistä alkaen, tällöin lähtivät mm. viimeiset peipot, rastaat ja punarinnat. Marraskuun ensimmäisen viikonlopun kylmänpurkaus puolestaan tyhjensi järvet vesilinnuista, esimerkiksi silkkiuikkuja ei ole sen koommin juuri näkynyt.

Säiden viilettyä nähtiin marraskuun alkupäivinä odotetusti komeaa muuttoa, jonka pääosassa olivat laulujoutsenet ja isokoskelot seassaan pieniä määriä muita vesilintulajeja, etenkin mustalintuja. Valtakunnallisesti runsaina esiintyneiltä arktisilta harvinaisuuksilta ei vältytty Keski-Suomessakaan: pikkuruokki säväytti Kuhmoisissa sunnuntaina 4.11. ja leveäpyrstökihu nähtiin tuona päivänä Jyväskylässä ja Äänekoskella. Kolmas saman lajin edustaja näyttäytyi maanantaina 12.11. Viitasaarella. Loput viime aikojen merkittävimmistä havainnoista löytyvät uunilintujen suvusta: Keski-Suomen kautta aikojen kolmas hippiäisuunilintu viihtyi Jämsässä lokakuun lopulla ja ennätyksellisen myöhäinen pajulintu uhmasi Jyväskylässä pakkasia 6.11. asti.

Näillä näkymin lintutalvesta näyttäisi olevan tulossa tavallista hiljaisempi. Olemattoman marjasadon takia tilhiä on niukalti ja rastaat loistavat poissaolollaan, vähissä ovat myös niin vihervarpuset kuin urpiaisetkin. Mielenkiintoisia viivyttelijöitäkään ei tällä hetkellä ole tiedossa, harmaahaikarat tosin talvehtinevat Jämsän Lokalahdella entiseen malliin. Vielä ei syksy ole kuitenkaan kokonaan ohi, esimerkiksi joutsenten päämuutto lienee vielä edessä päin. Lupauksia tulevasta liikehdinnästä antaa myös Pihtiputaalla viime sunnuntaina kalastellut 1500 isokoskelon jättiparvi.

Tero Toivanen

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Suomenselkä

Marraskuun alkupuoli on ollut leuto ja varsinkin vesilintuja sekä harmaalokkeja on havaittu vuodenaikaan nähden runsaasti.

Viikonloppuna 3.-4.11. nähtiin Suomenselän oloissa harvinaisen runsasta myöhäissyksyn vesilintumuuttoa. Lumisateinen sää pysäytti etenkin mustalintuparvia järvenselille ja Keuruun Kaukaselta 3.11. löytyneessä suurimmassa kerääntymässä oli komeat 120 lintua. Mustalintujen lisäksi muutolla oli vielä jonkin verran pilkkasiipiä ja merikotkia. Harvinaisemmilta vierailtakaan ei vältytty, sillä pikkuruokki kierteli 3.11. Keuruun Kaukasella ja Keurusselällä sekä 4.11. Virtain Toisvedellä. Virroilla pikkuruokin löytänyttä havainnoitsijaa hemmoteltiin vielä samana päivänä Toisvedellä käväisseellä leveäpyrstökihulla.

Vesilintumuuton rippeitä nähtiin myös 10.-11.11., jolloin oli liikkeellä runsaasti isokoskeloita. Paikalliset joutsenkerääntymätkin ovat marraskuussa kasvaneet, mutta pääjoukot ovat vielä tulematta. Sulat vesistöt ovat pidätelleet myös harmaalokkeja, joiden syysmuutto näyttää vuosi vuodelta siirtyvän myöhäisemmäksi. Harmaalokkeja on loppusyksyllä etenkin Lappajärven ympäristössä erittäin runsaasti ja 3.11. laskettiin Vimpelin Hietojanlahdelta uudeksi Suomenselän alueen ennätyskerääntymäksi 5000 yksilöä. Myös Seinäjoen-Nurmon alueella harmaalokkeja oleskeli 10.11. vielä satamäärin.

Harri Hutri

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Suupohja

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Etelä-Savo
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Satakunta
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Rauman seutu

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoisista havainnoista.

Pirkanmaa
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Valkeakosken seutu

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Lounais-Häme
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Päijät-Häme
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

 
Etelä-Karjala
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Kymenlaakso
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Itä-Uusimaa
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Länsi-Uusimaa

Sää on ollut kohtalaisen lämmintä, joten lintuja on vielä maastossa melko mukavasti. Erityisen runsaasti lintuja on edelleen ollut Karjaan Lepinjärvellä, missä oli vielä 11.11. 342 kanadanhanhea ja Tammisaaren Stadsfjärdenillä, missä oli taas 460 tukkasotkaa ja 15 lapasotkaa. Tammisaaren Finbygrändillä oli vielä 11.11. 350 laulujoutsenta. ja 10.11. 1200 sinisorsaa. Telkkiä on ollut yhä runsaasti Espoon Laajalahdella.

Harvinaisuuksia: flamingo 7.11. Sipoo ja 9.-10.11. Tammisaari, menehtyi, peltopyy 8.11. Nummi-Pusula 3, viiriäinen 28.10. Nummi-Pusula, merisirri 10.-11.11. Kirkkonummi 3, leveäpyrstökihu 4.11. ja 6.11. Hanko, pikkukajava 6.11. Hanko, valkoselkätikka edelleen Helsingissä 6.11., hiiripöllöjä 3, mongoliankirvinen edelleen 11.11. Hangossa, isokirvinen 5.-11.11. Hanko, virtavästäräkki 4. ja 5.11. Hanko, mustaleppälintuja 4, kivitasku 10.11. Hanko, hippiäisuunilintu 4.11. Hanko, pähkinänakkeli 6.11. Karjaa ja 10.11. Helsinki edelleen.

Myöhästelijöistä mainittakoon sepelhanhi 11.11. Helsingissä, kurki 4.11. Espoossa, kapustarinta 1.11. Helsingissä, haarapääsky 2.11. Hangossa, metsäkirvinen 4.11. Hangossa, kivitasku 10.11. Hangossa, hernekerttu 2.11. Helsingissä, tiltaltti 11.11. Hangossa ja lapinsirkku 4.11. Helsingissä.

Frans Silvenius

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen (Tringa) uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen (Lohja) uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen (Hyvinkää) uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

 

Varsinais-Suomi

Syksy on vihdoin tullut myös lintumaailmaan. Vaikka muutamia viivyttelijöitä löytyy päivittäin, on selvät kesälajit lähteneet lopullisesti etelään. Ilman kylmeneminen sai loputkin viivytelleistä laulujoutsenista siirtymään rannikolle. Huolimatta marjojen vähäisyydestä on marjalintuja jäänyt vielä odottamaan talven alkua. Siellä täällä voi kuulla tilhen silinää tai viimeisten punakylkirastaiden sirahduksia.

Vaikka Lapista uutisoitiin ennätyksellisestä sopulivuodesta, on muutamia pohjoisen hiiripöllöjä jo liikkunut Varsinais-Suomessa. Mikä sitten on ajanut ne liikkeelle näin aikaisessa vaiheessa, jäänee arvoitukseksi. Viivyttelijöistä erikoismaininnan arvoisia lienevät Pöytyällä havaittu lapintiira ja Utössä vielä viime viikolla sinnitellyt idänuunilintu.

Petri Laine

 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Ahvenanmaa

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista havainnoista.


BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Lauri Hänninen. Kiitos maakuntien raportoijille ja kaikille havaintojaan toimittaneille!