![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Lintutilanne Suomessa 11.12.2007
Lintumaailma on normaalin talvinen: metsissä lintuja on niukasti, mutta
sulavesillä ja ruokintapaikoilla enemmän. Laulujoutsenia on vielä vajaassa
kymmenessä paikassa yli sata lintua, pienempiä määriä myös muualla. Hiiripöllöjä
on nähty etenkin länsirannikolla.
Monipuolisella ruokintapaikoilla riittää katsottavaa hämmästyttävän paljon. Tavallisten viherpeippojen, punatulkkujen, keltasirkkujen ja tiaisten lisäksi voi nähdä vaikka harmaapäätikan, peipon, järripeipon tai puukiipijän, ehkä jopa talvehtimista yrittävän mustapääkertun tai punarinnan. Lisäksi myös varpushaukka ja varpuspöllö päivystävät usein ruokinnan lähettyvillä. Nyt on hyvä aika opetella tunnistamaan lintuja. Lintulajeja on vähemmän kuin keväällä, ja ne ovat helposti nähtävissä. Jotkut lajit, kuten koskikaran, löytää paljon helpommin kuin vuoden muina aikoina.
Yleistietoa lintutilanteesta "Lintuharrastajan vuodenkierto" -sivulta ja uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi). Talvilintuihin liittyvää:
Lintutilanne siirtyy joulutauolle, ja se päivitetään seuraavan kerran keskiviikkona 2.1.2008 Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.
| Lappi | Kemi-Tornio | Kuusamo | Kainuu | Pohjois-Pohjanmaa | Keski-Pohjanmaa | Pohjois-Karjala | Pohjois-Savo | Keski-Suomi | Suomenselkä | Suupohja | Etelä-Savo | Satakunta | Rauman seutu | Pirkanmaa | Valkeakosken seutu | Lounais-Häme | Päijät-Häme | Etelä-Karjala | Kymenlaakso | Itä-Uusimaa | Länsi-Uusimaa | Varsinais-Suomi | Ahvenanmaa
Alueemme perinteinen joulu-tammikuun ajan kestävä kuntien välinen lintukilpailu on jälleen aktivoinut lintuharrastajia ilmoittelemaan kaamosajan lintuhavaintojaan. Esimerkiksi Inarissa havaittiin heti 1.12. peräti 21 lintulajia, joukossaan mm. helmipöllö, töyhtökiuru, peippo ja järripeippo. Huippuharvinainen töyhtökiuru oleilee siis edelleenkin Inarin kirkonkylällä, ja on näin ollen viihtynyt paikallisten (ja paikalla pistäytyneiden bongareiden) ihmeteltävänä viimeisimpien laskelmien mukaan jo 127 päivää! Joulukuun alkupuolen lintutarjonta on ollut töyhtökiurua lukuun ottamatta varsin vaisua. Yksi osasyy tähän on ollut marjojen ja marjalintujen lähes täydellinen puuttuminen. Vain Inarista, Kemijärveltä ja Sodankylästä on ilmoitettu muutamia todennäköisesti Venäjältä saapuneita tilhiä. Myös vesilintuja on löytynyt alueemme sulapaikoista vielä yllättävän vähän. Sinisorsanaaras on sentään uiskennellut Posion Pernussa, laulujoutsen Inarin Kattajärvellä ja telkkä Kolarin Äkäslompolossa. Ranualla Ranuanjärven sulassa oleskelivat kuun alussa sekä telkkä että kuikka. Toinen kuikka teki sen sijaan pakkolaskun Sodankylän kirkonkylälle, josta kohmettunut lintu toimitettiin hoitoon Ranuan eläinpuistoon. Joulukuun ainoa lokkihavainto tulee Rovaniemen Vanttauskoskelta, jossa maanantaina istuskeli harmaalokki. Viime päivinä on eri puolilta aluettamme ilmoiteltu mm. muutamia harmaapäätikkoja ja puukiipijöitä - ja löytyvätpä nämäkin lajit jo Inarinkin lajilistalta. Joulukuun alun pohjoisin varpuspöllöhavainto on sen sijaan vielä sitäkin pohjoisempaa, eli Utsjoen Korretojalta. Kuun ensimmäisenä päivänä havaittiin Sodankylän Peurasuvannossa ja Porttipahdalla hiiripöllöt, ja Porttipahdan alapuolisen sulan varressa patsasteli peräti kolme komeaa merikotkaa. Samana päivänä ilmaantui Kemijärven Palojärvelle kottarainen, joka viihtyikin paikallisen maatilan lähiympäristössä usean päivän ajan. Kunhan pahimmat loska- ja kaljamakelit loppuvat ja sää taas kannustaa ulkoilemaan pitäisi lisää yllätyksiä olla luvassa, sillä mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa (onhan menossa jo 12. talvilintukilpailumme) tulee lähipäivinä ja -viikkoina Lapin talvesta kuulumaan vielä paljon mielenkiintoisia lintuhavaintoja. Pirkka Aalto Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Lyhyen pakkasjakson jälkeen on jälleen palattu alkutalven lumettomaan harmauteen. Valoisan ajan vähäisyys rajoittaa myös linturetkeilyä, joten vuoden viimeisten viikkojen anti jää suomenselkäläiselle lintuharrastajille helposti vaatimattomaksi. Lauhasta säästä huolimatta lintumaailmassa on jo siirrytty talvikauteen. Se tarkoittaa, että metsissä lintuja on niukasti, mutta viimeisillä sulavesillä, kaatopaikoilla ja etenkin hyvillä ruokintapaikoilla paljon enemmän. Pääosa tulevaa talvea uhmaavista muuttolinnuista on Virtain sulilla viivytteleviä laulujoutsenia, joita vielä 7.12. laskettiin 448 lintua. Myös harmaalokkeja on edelleen varsinkin Etelä-Pohjanmaalla ja Kauhavan Kleemolassa niitä nähtiin 9.12. lähes 150 yksilöä. Harvinaisemmista talvilinnuista pikku-uikku on piilotellut Keuruun Lapinsalmella 4.-6.12.; muita maininnan arvoisia viivyttelijöitä ovat olleet sinisuohaukka Ilmajoella 1.12. ja Ylistarossa 7.12. sekä västäräkki Seinäjoella 1.12. Harri Hutri Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoisista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Sää on ollut leutoa ja lintuja on vielä runsaasti. Pääkaupunkiseudullakin riittää nähtävää, etenkin Espoon Suomenojalla. Tammisaaressa on edelleen hyvin vesilintuja. Ulkomerellä on nähty paljon alleja ja pilkkasiipiä. Tammisaaren Stadsfjärdenillä oli 9.12. tukkasotkia 330 ja Hangon Västerfjärdenillä taas 9.12.35 lapasotkaa. Myöhästelijä/satunnaistalvehtijat: heinätavi 1.12. Espoo (Suomen myöhäisin havainto), lapasorsa Espoo 28.11., kangaskiuru 9.12. Espoo ja Hanko 2, västäräkki 1.12. Helsinki ja 9.12. Espoo, rautiainen 2.12. Helsinki, tiltaltti 1.12. Helsinki ja 4.-9.12. Espoo ja lapinsirkku 1.-2.12. Helsinki ja 9.12. Vihti.. Harvinaisuudet: Pikkujoutsen 30.11. Kirkkonummi, pikku-uikku 1.-2.12. sekä 3.12. Helsinki (eri linnut), hiiripöllö 30.11. Hanko ja 6.12. Inkoo, tunturikiuru 2.12. Espoo ja vuorihemppo 5.12. Espoo 6.Valkoselkätikka edelleen Helsingin Vanhankaupunginlahdella ja pähkinänakkeli Helsingin Hietaniemessä. Suurin harvinaisuus on Helsingin Lauttasaaresta 6.12. löytynyt mustakaularastas, joka on edelleen maisemissa ja saattaa viipyä paikalla pidempääkin. Allihaahkan päämuutto tapahtuu joulukuussa, joten niitä saattaa olla odotettavissa lähipäivinä. Frans Silvenius Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi)
avulla tuotettu lista alueen (Tringa)
uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista havainnoista. BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Lauri Hänninen. Kiitos maakuntien raportoijille ja kaikille havaintojaan toimittaneille! |