BirdLife Suomi Linturetkellä. Kuva: Lauri Hänninen.  
Yhdistys
Liity tai tue
Tiedotteet
Lintuhavainnot
Linnut ja harrastus
Suojelu ja tutkimus
Julkaisut ja tuotteet

Lintuvaruste-kauppa
BirdLife International

In English
På svenska

BirdLife Suomi ry
Annankatu 29 A 16
00100 Helsinki
Puh. (ark. klo 10-15)
(09) 4135 3300
Fax (09) 4135 3322
toimisto@birdlife.fi
Palautelomake Osoitteenmuutos

 
Lintutilanne Suomessa 26.2.2008
Kevätmuutto on käynnistynyt, vaikka muuttajamäärät ovatkin olleet hyvin pieniä. Tyypillisiä aikaisia saapujia, kuten laulujoutsenia, telkkiä, töyhtöhyyppiä, kiuruja, uuttukyyhkyjä, mustavariksia ja pulmusia, on havaittu useilla paikoilla. Muuttolintuhavainnot ovat keskittyneet rannikoille ja eteläiseen Suomeen; Lapin lintumaailman on yhä hyvin talvinen, vaikka pöllöt ovat sielläkin aloittaneet keväisen soidinääntelynsä.

Kevään edistymisen jatko on täysin kiinni säästä: lounaiset ilmavirtaukset tuovat lisää muuttolintuja, mutta pohjoisenpuoleiset tuulet pysäyttävät muuton. Takatalven yllättäessä osa muuttajista voi jopa joutua kääntämään nokan takaisin kohti etelää.

Yleistietoa lintutilanteesta "Lintuharrastajan vuodenkierto" -sivulta ja  uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi).

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 11.3.

Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.


| Lappi | Kemi-Tornio | Kuusamo | Kainuu | Pohjois-Pohjanmaa | Keski-Pohjanmaa | Pohjois-Karjala | Pohjois-Savo | Keski-Suomi | Suomenselkä | Suupohja | Etelä-Savo | Satakunta | Rauman seutu | Pirkanmaa | Valkeakosken seutu | Lounais-Häme | Päijät-Häme | Etelä-Karjala | Kymenlaakso | Itä-Uusimaa | Länsi-Uusimaa | Varsinais-Suomi | Ahvenanmaa


Lappi

Helmikuun loppupuolisko on edennyt alueellamme talvisissa merkeissä. Lunta ja pikku pakkastakin on piisannut, ja koskapa valon määrä lisääntyy päivä päivältä, ovat kelit suosineet ulkoilua. Lintumaailma ei sen sijaan ole tarjonnut liiemmin yllätyksiä. Talven harvinaisuudet eli Inarin töyhtökiuru ja Ranuan pikku-uikku ovat kyllä olleet edelleen maisemissa, mutta esimerkiksi muuttolintuja saamme vielä odotella jonkin aikaa. Jokunen uusi taviokuurnahavainto on sentään taas tehty, ja seuraavaksi odotuslistalla ovat merikotkat, pulmuset ja joutsenet.

Helmipöllöjen soidinpupusta on kuultu talven mittaan runsaasti eri puolilla aluettamme, ja nyt on myös hiiripöllöjä alkanut ilmaantua retkeläisten ihmeteltäväksi. Tuoreimmat merikotkahavainnot ovat Kemijärven Juujärveltä, Sodankylän Vuotsosta ja Rovaniemen Kuolajoelta. Näistä jälkimmäiselle linnulle kävi kuitenkin huonosti, sillä rautatien varressa poronraadolla ruokaillut lintu jäi itsekin junan alle. Loppukuun yllättävin petolintuhavainto koskee Utsjoelta ilmoitettua ampuhaukkaa. Marjalinnuista Utsjoella on tehty tuoreet havainnot niin tilhiparvesta kuin räkättirastaastakin. Lisäksi Pohjois-Lapin urpiaisparvista on löydetty mukavasti tundraurpiaisia.

Kaamosajan lintukisan tulokset on nyt julkaistu. Joulu-tammikuussa havaittiin toimialueellamme yhteensä 65 lintulajia, ja monipuolisimmat lintukunnat olivat Rovaniemi 46, Inari 46, Sodankylä 41, Pello 38 ja Salla 35 lajillaan. Töyhtökiurun ja pikku-uikun ohella vain yhdessä kunnassa havaittuja lajeja olivat Rovaniemen fasaani, isolepinkäinen ja pähkinähakki, Sodankylän kuikka ja taviokuurna, Ylitornion mustapääkerttu ja mustavaris, Inarin pikkuruokki, Kittilän mustalintu, Pellon huuhkaja ja Kemijärven kottarainen. Inarissa viihtyvästä töyhtökiurusta tuli kahdettatoista kertaa käydyn talvilintukisan sadas havaittu lintulaji. Tämän sydäntalven ahkerimmat retkeilijät olivat puolestaan Ranuan Simojärven lintumiehet Allan Hamari ja Toivo Kalavainen. Lapin linnut ja ihmiset olivat näkyvästi esillä myös tammikuun viimeisenä viikonloppuna järjestetyssä valtakunnallisessa Pihabongaus -tapahtumassa. Pohjois-Suomessa eli Lapissa ja Kuusamossa kun pihabongattiin kaikkein innokkaimmin! Meidän toimialueeltamme havaintoja ilmoitettiin peräti 387 pihalta lintuyksilöiden määrän ollessa 10 800 ja lajimäärän 43. Suomen yleisimmät pihalinnut olivat viimevuotiseen tapaan talitiainen, sinitiainen ja harakka. Määrällisesti runsaimmat lajit olivat puolestaan talitiainen, keltasirkku ja viherpeippo.

Pirkka Aalto 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Kemi-Tornio
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Kuusamo
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Kainuu
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Pohjois-Pohjanmaa
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Keski-Pohjanmaa
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Pohjois-Karjala
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Pohjois-Savo
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Keski-Suomi
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Suomenselkä

Leudon helmikuun kääntyessä loppusuoralle ovat hätäisimmät kevätmuuttajat jo ehättäneet Suomenselälle. Ne ovat olleet pääasiassa joutsenia ja lokkeja, jotka todennäköisesti ovat talvehtineet joko Etelä-Suomessa tai läpi talven sulana pysyneillä merialueilla. Laulujoutsenia on parin viime viikon aikana havaittu jo yli 50 yksilöä ja Virtain-Keuruun perinteisten talvenviettopaikkojen lisäksi niitä on ilmaantunut mm. Kuortaneelle ja Vimpeliin asti.

Alkukevään ensimmäiset muuttosorsat ovat yleensä joko telkkiä tai isokoskeloita. Tänä vuonna tuo perinne kuitenkin muuttui, kun Jalasjärven Hirvijärven luusuan sulassa uiskenteli 21.2. naaraspukuinen uivelo. Harmaalokkien osalta talviesiintyminen on ollut Suomenselän oloissa aivan poikkeuksellista, sillä ne olivat kateissa vain 30.1.-17.2. välisen ajan. Myös vuoden ensimmäinen kalalokki löytyi Virroilta jo 24.2.

Etelä-Pohjanmaan vähälumisilla peltoaukeilla talvehtineet petolinnut näyttävät selvinneen hyvin sydäntalvesta, sillä Ilmajoen Alajoella liiteli 23.2. kaksi piekanaa ja Nurmon Jokinevalla kierteli tuulihaukka 18.2. Seinäjoen Kyrkösjärven kasvihuoneilla on ainakin kuusi talvehtinutta västäräkkiä ja yksinäinen riukupyrstö havaittiin myös Mäntän keskustassa 22.2. Virtain Makkaraojalla lymyili puolestaan peukaloinen 13.2.

Harri Hutri

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Suupohja

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Etelä-Savo

Leudon ja hiljaisen talven jälkeen on lintumaailmassa alkanut jälleen tapahtua. Lintujen kevätmuutto on alkanut Etelä-Savossa leudon talven jälkeen keskimääräistä aikaisemmin. Muutama saapumisennätys on jo kirjattu, vaikka vasta vajaa kymmenkunta varsinaista muuttolintulajia on havaittu.

Laulujoutsenia muutti 23.2. kolme Mikkelin Väisälänsaaressa. 25.2. tavattiin Ristiinan Ylä-Kuomiossa neljän laulujoutsenen perhekunta ja Joroisten Kuvansissa kuusi yksilöä lisää. Naaras telkkä uiskenteli 15.2. Hirvensalmen Kissakoskella ja koiras sukelteli 23.2. Savonlinnassa Törninpyörän päässä. Ennätysaikainen (+12 vuorokautta) merikotka muutti 25.2. Pieksämäen Vehmaskylässä ja ennätysaikainen (+24 vrk) tuulihaukka tavattiin lekuttelemassa 23.2. Joroisten Ruokoniemellä. Myös Savonlinnassa 25.2. muuttanut nuori maakotka rikkoi saapumisennätyksen kahdella vuorokaudella.

Harmaalokkeja tavattiin Savonlinnassa 11.2. kaksi, 12.2. kolme ja 23.2. kahdeksan. 23.2. havaittiin harmaalokkeja myös Rantasalmen Vaahersalossa kaksi ja Mikkelissä kahdeksan. Pöllöt ovat olleet edelleen hyvin äänessä. Hiiripöllökin havaittiin 19.2. Juvan Konnusjoella. Harmaapäätikka on vieraillut 17.2. ruokinnalla Mikkelin Otavassa ja pikkutikka havaittiin 23.2. Kangasniemen Marttilassa.

Tilhet ovat olleet koko talven vähissä – suurin viime aikoina havaittu parvi käsitti 18.–19.2. Mikkelissä vain kahdeksan yksilöä. Ilmeisesti talvehtinut punarinta kävi ruokintapaikalla 18.2. Kerimäen kirkonkylällä. Muutama mustarastas on havaittu viime päivinä – osa lienee muuttaneita. 14.2. ruokaili räkättirastas Mikkelin keskustassa. Isolepinkäisiä on tavattu 12.–24.2. aikana kahdeksan yksilöä. Mustavaris paransi saapumisennätystään 25.2. Savonlinnassa kuudella vuorokaudella. 25.2. vieraili tikli Mikkelin Laajalammella lintulaudalla. Vihervarpusista ja urpiaisista on tehty muutama havainto myös ruokintapaikoilla.

Lauhojen säiden jatkuessa muutto vilkastuu ja uusia lajia voidaan kirjata saapuneeksi maakuntaamme. Lintukevät on alkanut lupaavasti hiljaisen talvikauden jälkeen. Talvilintulaskentojen kevätosiossakin tuntui lintuja olevan jo enemmän kuin pimeimpään talviaikaan. Savonlinnan keskustassa viherpeippo keräsi 23.2. jo pesätarvikkeita, joten aikaisia pesintöjäkin on syytä odottaa. Kevääksi se jälleen väkisinkin kääntyy!

Harri Okkonen

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Satakunta
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Rauman seutu

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoisista havainnoista.

Pirkanmaa
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Valkeakosken seutu

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Lounais-Häme
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Päijät-Häme
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

 
Etelä-Karjala
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Kymenlaakso
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Itä-Uusimaa
 

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Länsi-Uusimaa

Kevät on tullut Uudellemaalle. Töyhtöhyyppiä, uuttukyyhkyjä ja kiuruja on jo nähty monin paikoin, metsä- ja merihanhi tekivät uuden saapumisennätyksen ja satunnaistalvehtijoista mustaleppälintu ja kurki ovat ainakin tähän saakka onnistuneet talvehtimisessaan, mustaleppälinnun kohdalla on kyseessä lajin ensimmäinen todettu onnistunut talvehtiminen Suomessa. Kirkkonummen mäntysirkusta ei ole havaintoja enää viime päiviltä. Meri oli sula koko talven ja suuria määriä vesilintuja talvehti ulapalla.

Kaksi kanadanhanhea talvehti sekä Helsingissä että Karjaalla. Yhdeksän harmaasorsaa talvehti Espoossa. Punasotka talvehti Tammisaaressa. Mustapääkerttu ja mustavaris talvehtivat Helsingissä. Tukka- ja lapasotkia oli talven yli poikkeuksellisen paljon ja tukkasotkilla on jo todettu voimakasta kevätliikehdintää, mm. 17.2. Helsinki Lauttasaari 160. Alleja nähtiin mm. 23.2. Kirkkonummella 2100. Silkkiuikku nähtiin 23.2. Hangossa. Niittykirvinen ja kaksi luotokirvistä talvehtivat Hangossa. Uiveloita oli 15.2. Tammisaaressa 31. Kurki talvehti Hyvinkäällä. Tuulihaukka talvehti Siuntiossa, lisäksi lajista on havainto 13.2. Tuusulasta.

Saapuneet muuttolinnut Uudellemaalle: merihanhi 12.-13.2. Siuntio (ennätysaikainen), metsähanhi 25.2. Helsinki 4 (ennätysaikainen), hiirihaukka 16.2. Hanko, haahka 23.2. Hanko 10, tukkakoskelo 23.2. monin paikoin , töyhtöhyyppä 25.2. Helsinki 6, ruokki 19.2. Helsinki 8 ja pulmunen 25.2. Vihti 30. Seuraaviksi saapujiksi odotetaan mm. meriharakkaa, ristisorsaa, tylliä ja kangaskiurua.

Harvinaisuudet: pikku-uikku 24.2. Helsinki edelleen, muuttohaukka 21.2. saakka Hanko, merisirri 12.2. Helsinki, isolokki 17.2. Espoo edelleen, pikkukajava 16.-17.2. Kirkkonummi ja 18.-20.2. Hanko, valkoselkätikka 21.2. Helsinki edelleen, hiiripöllö 16.2. Hyvinkää ja 19.2. Siuntio, tunturikiuru 16.2. Espoo 3 edelleen, mustaleppälintu 24.2. edelleen, pähkinänakkeli 24.2. Helsinki edelleen, nokivaris 16.2. Espoo ja mäntysirkku 18.2. saakka Kirkkonummi. Lauhasta talvesta johtuen havainnot isolokista ja vuorihemposta jäivät poikkeuksellisen vähiin.

Espoossa havaittiin 18.-21.2. tavin ja sinisorsan risteymä. Pöllöt aloittivat tänä vuonna soidinhuhuilunsa varhain.

Frans Silvenius

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen (Tringa) uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen (Lohja) uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen (Hyvinkää) uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

 

Varsinais-Suomi

Vaikka suurta muutosta ei sään suhteen ole ollutkaan, tuntuu kevät ottaneen niskalenkin talvesta. Samoin lintumaailma on herännyt päivien pidentyessä uuteen kevääseen. Ensimmäisiä selviä muuttolintuja on nähty viikonlopun ja alkuviikon aikana. Ensimmäiset selvästi muuttaneet kiurut ja uuttukyyhkyt on havaittu. Niiden mukana ovat tulleet aikaisimmat kahlaajalintumme, töyhtöhyypät.

Pöllökausi on myös hyvässä vauhdissa. Useilla paikoilla on kuultu lehto- ja helmipöllöjen huutelua sekä huuhkajan kumeaa huhuilua. Muutama etelään talveaan viettämään siirtynyt hiiripöllökin on ihastuttanut maisemaa. Talvilaskennat ovat kertoneet sen, minkä lintuharrastajat ovat ounastelleetkin. Linnut ovat piiloutuneet metsiin, eivätkä leudosta talvesta johtuen liiku pihojen ruokinnoilla. Kannat eivät kuitenkaan ole pudonneet. Ruokaa löytyy luonnosta ja se osaltaan vähentää asutuksen läheisyydessä oleilevien lintujen määriä.

Petri Laine

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.

Ahvenanmaa

Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista havainnoista.


BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Lauri Hänninen. Kiitos maakuntien raportoijille ja kaikille havaintojaan toimittaneille!