![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Lintutilanne Suomessa 22.4.2008
Kevät etenee. Viikon aikana metsähanhien, kurkien, vesilintujen, aikaisten
kahlaajalintujen, lokkien, peippojen ja rastaiden määrät ovat lisääntyneet
silminnähden jo pitkällä sisämaassa. Lapissakin lintukevät näkyy ja kuuluu
töyhtöhyyppien, västäräkkien ja peippojen yleistyessä. Suomenlahdella
puolestaan arktisten lintujen muutto alkaa käynnistyä, vaikka huippuhetket
ovatkin odotettavissa vasta toukokuun puolivälissä.
Tuoreimpien saapujien joukossa ovat sitruunavästäräkki, karikukko ja pensastasku. Viime päivien harvinaisuuksiin kuuluvat muun muassa kaakkoiset arosuohaukat ja jalohaikarat. Nyt on hyvä aika lähteä muuttajia vastaanottamaan, sillä liikkeellä on monipuolisesti lintuja. Parhaat paikat nähdä muuttolintuja ovat merenlahdet, sulat järvet ja sulat peltoaukeat. Vaikka toukokuussa meille saapuu lukumääräisesti suurin osa muuttolinnuista, moni loppukevään muuttolintu saapuu yöllä. Huhtikuussa enemmistö lajeista liikkuu päivällä ja on helpommin nähtävissä.
Yleistietoa lintutilanteesta "Lintuharrastajan vuodenkierto" -sivulta ja uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi).
Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 29.4. Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.
| Lappi | Kemi-Tornio | Kuusamo | Kainuu | Pohjois-Pohjanmaa | Keski-Pohjanmaa | Pohjois-Karjala | Pohjois-Savo | Keski-Suomi | Suomenselkä | Suupohja | Etelä-Savo | Satakunta | Rauman seutu | Pirkanmaa | Valkeakosken seutu | Lounais-Häme | Päijät-Häme | Etelä-Karjala | Kymenlaakso | Itä-Uusimaa | Länsi-Uusimaa | Varsinais-Suomi | Ahvenanmaa
Vihdoinkin on kevät koittanut myös Lapissa! Ensimmäiset peipot ja keltasirkut laulavat jo pihoilla, västäräkit keikuttelevat pyrstöjään tien vierustoilla ja töyhtöhyypät ja sepelkyyhkyt kieppuvat taivaalla soitimensa kiihkossa. Hämmästyttävän aikainen oli kuitenkin Pellon Ylirantaan jo 21.4. saapunut räystäspääsky! Sulapaikoista on alkanut löytyä joutsenten, sinisorsien, telkkien, isokoskeloiden ja mm. viime päivinä yleistyneiden metsähanhien sekä nauru- ja kalalokkien lisäksi jo muidenkin lajien uskalikkoja. Yksi kevään yllättäjiä oli Kemijärven Pitkänsillan eteläpuolella jo 8.4. uiskennellut ristisorsa. Ranuan Portimossa hiippaili puolestaan 17.4. harmaahaikara, ja kanadanhanhia on havaittu jo Rovaniemellä, Sodankylässä ja Ylitorniolla. Vauhdikkain uivelokoiras ilmaantui 20.4. Pellon Sirkkakoskelle, ja lähipäivinä on sulapaikkoihin odotettavissa monen muunkin lajin räpyläjalkaisia. Jäämerta kohti muuttavia merimetsoparvia on havaittu etenkin Rovaniemen seudulla, ja kurkia on nähty harvakseltaan Inaria ja Enontekiötä myöten Töyhtöhyypän ohella on kahlaajista havaittu myös lehtokurppa, metsäviklo ja kuovi, ja petolinnuista kevään ensihavainnot on saatu jo muuttohaukasta, sääksestä ja jopa haarahaukastakin, joka muutti 15.4. Sodankylässä. Ensimmäinen suopöllö saapui Ivaloon jo 17.4. - eli lintu oli ilmeisesti saanut vihiä lumen alla odottavasta runsaasta sopulitarjonnasta. Myös muita pöllöhavaintoja on saatu edelleen, ja jopa kaikista isoista pöllöistämme on kuulunut havaintoja. Kevään yllättäjiä ovat olleet naakat, joita on näkynyt yleisesti eri puolilla Rovaniemeä. Myös kottaraisia on havaittu ilahduttavan monin paikoin. Kevään toinen luotokirvinen nähtiin Rovaniemen Vikajärvellä 11.4. ja se ensimmäinenkin lintu viihtyi vielä 13.4. Kolarissa Kesänkijoen varressa. Kevään harvinaisuuslistalle pääsevät myös Kemijärven Kallaanvaarassa 17.4. liikuskellut turkinkyyhky ja samana päivänä Kolarin Ruonajärvellä nähty mustaleppälintu sekä Pellossa 18.-20.4. viihtynyt uuttukyyhky. Myös Posiolla 12.4. nähty hemppo kuuluu alueellamme harvinaisuuksiin, mutta sen sijaan 14.-16.4. Enontekiön Kuttasessa ja Leppäjärvessä oleskelleet nokkavarpuset ovat aika tyypillisiä havaintoja lajista – vaikka se eksoottiselta kuulostaakin. Samoin kahden tunturikiurun ilmaantuminen Rovaniemen Aronperälle 21.4. alkaa olla jokakeväistä herkkua. Varpuslinnuista keväälle uusia saapujia ovat olleet myös rautiainen ja vuorihemppo (17.4.), pajusirkku, laulurastas ja peukaloinen (18.4.) sekä lapinsirkku ja kulorastas (19.4.). Viime päivinä on monin paikoin saatu nautiskella poikkeuksellisen suurista, kevätmaisemassa kauniin valkoisena ja mustana välkkyvistä pulmusparvista. Pirkka Aalto Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Kevät on edennyt enimmäkseen hitaan sitkeästi kohti kesää. Pohjoiset viileät tuulet ovat sävyttäneet viime päiviä, mutta ajoittainen auringonpaiste on kuitenkin lämmittänyt päiviä kohtuullisiksi myös lintujen muuttoa ajatellen. Lintujen muutto etenee Etelä-Savossa enimmäkseen keskimääräisessä aikataulussaan ja huhtikuun aikana maakunnassamme on jo tavattu kaikkiaan 140 lintulajia. Viime viikon aikana erityisesti metsähanhien, kurkien, vesilintujen, aikaisten kahlaajalintujen, lokkien, peippojen ja rastaiden määrät ovat lisääntyneet merkittävissä määrin ja mukaan on ujuttautunut muutama harvinaisempikin keväinen lintuvieras sekä saapumisennätyksen rikkonut ensimuuttaja. Suurimmasta laulujoutsenten kerääntymässä laskettiin 20.4. Pieksämäen Kirkko-Surnuilla 120 kansallislintua. Samana päivänä lepäili Joroisissa Pasalan pelloilla 238 metsähanhea ja muuttavia parvia havaittiin usealla taholla. Tundrahanhi havaittiin 7.4. Haukivuoren Hirviniemessä ja 16.4. Mikkelin Otavassa. Kuusi tundrahanhea muutti kahden metsähanhen seurassa 20.4. Rantasalmen Vaahersalossa. Merihanhi ruokaili 20.4. pellolla Joroisten Pasalassa. Vesilintujen muutto on vilkastunut viimeisen viikon aikana. Koiras ristisorsa oli laskeutunut 19.4. Mikkelin Salosaaren sulan reunalle. Ensimmäiset haapanat havaittiin 9.4. Mikkelin Naistingilla, harmaasorsapari ilmaantui 17.4. Mikkelin Tuukkalaan ja lapasorsapari lepäili 16.4. Punkasalmella. Puna- ja tukkasotka saapuivat molemmat 11.4. Haukivuorelle. Uivelopari sukelteli jo 6.4. Pieksämäen Vehkalammella ja naaras tukkakoskelo kalasteli 17.4. Pieksämäen Vangasjärvellä. 17.4. pysähtyi yksinäinen kaakkuri Punkasalmelle ja neljä vuorokautta saapumisennätystä parannellen matkasi yksinäinen kuikka koilliseen jo 9.4. Juvan Jukajärvellä. Ensimmäiset silkkiuikut havaittiin 12.4. Joroisissa, mihin 20.4. ilmaantui myös 20.4. härkälintu. Merimetsoja muutti 17.4. kolme Sulkavan Kaartilanmäellä ja yksinäinen lisäksi 20.4. Mikkelin Otavassa. Alueella harvalukuisista kanalinnuista peltopyy havaittiin 13.4. Punkaharjun Kulennoisissa. Kaulushaikarat ovat palanneet pesimäruovikoihinsa ja aloittaneet kumean ”pulloon puhaltelunsa”. Savonlinnan Loikansaareen menevän tien varrella yksi oli siirtynyt ilmeisesti kalastuksessa ilmeisesti katiskapyyntiin, koska kyyhötteli katiskan vierellä. Keväällä harvinaisemmista haikaroista harmaahaikara muutti Mikkelissä 15.4. Visulahdessa, 16.4. pari kierteli Mikkelin lentokentän yllä ja 19.4. yksi laskeutui Juvalla Huosiosjoen suulle. Kevään ensimmäinen Etelä-Savossa vieraillut kattohaikara ruokaili 21.4. Ristiinan Löydössä pellolla. Toivottavasti kunnan lapsilukuun saadaan sen myötä lisäystä – ei kuitenkaan ”löytölapsia”! Petolintujen muutto on myös ollut vilkasta. Maakunnassa harvinainen haarahaukka nähtiin 20.4. Mikkelin Otavassa. Merikotkia on nähty viimeisen parin viikon kuluessa yhdeksän ja sinisuohaukkoja 17. Ruskosuohaukat kiertelevät ja soidintelevat jo pesimäruovikkojensa tuntumassa. Harvalukuisista petolinnuista on lisäksi havaittu 16.4. nuori maakotka Juvan Taipaleessa ja muuttohaukka 12.4. Enonkosken Mustaniemessä, 17.4. Pieksämäen Vilhulassa ja 19.4. Juvan Koikkalassa. Aikainen nuolihaukka kierteli 20.4. Kangasniemen Suurolan peltoaukeilla. Ampuhaukkoja on nähty peltoalueilla saalistelemassa pikkulintuja aivan pellon pinnassa kiitäen. Kurkia on havaittu viimeisen kahden viikon aikana runsaasti – osa matkalla pohjoisemmaksi ja osa jo asettuneina alueemme pesimäpaikkojen liepeille. 20.4. muutti Punkaharjun Vaarassa yhteensä 84 kurkea. Ensimmäinen meriharakka nähtiin 10.4. Savonlinnassa Riihisaarella. Lajin ainoa Etelä-Savossa tunnettu pesimäpaikka sijaitsee myös Savonlinnassa. Aikainen pikkutylli levähti 11.4. Ristiinan Harjulassa. Kapustarintojen suurparvet ovat vasta tulossa, mutta suuria yli sadan yksilön töyhtöhyyppien kerääntymiä on havaittu pelloilla säiden hieman viilettyä. Kaksi päivää saapumisennätystä parannellut jänkäkurppa lähti ojanpenkalta 13.4. Kerimäen Anttolassa. Ensimmäiset isokuovit havaittiin 10.4. Joroisissa, Mikkelissä, Juvalla ja Punkaharjulla. Haukivuoren Hirviniemeen 11.4. saapunut punajalkaviklo paranteli saapumisennätystään kahdella päivällä. Valkoviklo tepasteli 16.4. Juvan Jukajärven rantamilla ja rantasipi ilmaantui 18.4. Mikkelin Pursialaan. Vuoden projektilajeina valtakunnallisesti ovat pikkulokki ja naurulokki. Ensimmäiset mustahuppupäiset pikkulokit saapuvat yleensä vasta vapun tienoissa, mutta naurulokit ovat jo valloittaneet pesimäpaikkojaan runsaslukuisina. Naurulokkeja laskettiin 10.4. Mikkelin Pursialassa 1020 ja 18.4. Punkasalmen sulalla peräti 1650 yksilöä. Edellä mainittujen lajien pesimäkolonioista kerätään kaikki havainnot vuoden aikana. Kalalokkeja oli 19.4. kerääntynyt 500 Joroisten Pasalan peltoalueille. 18.4. laskettiin Punkasalmessa 550 kalalokkia ja 85 selkälokkia. Mikkelin Pursialaan oli 14.4. kerääntynyt 139 selkälokkia. Yön pedoista viirupöllöillä on jo havaittu täysiä munapääriä pesissään Mikkelin seudulla. Varpuslinnuista on saapunut vasta enimmäkseen siemeniä syöviä lajeja ja hyönteissyöjien muutto on vasta lähiviikkoina alkamassa. Tunturikiuruja lähti muutolle 18.4. kuuden yksilön parvi Juvan Piikkilänpellolta, 19.4. alkaen neljä Mikkelin Otavassa ja yksinäinen nousi lapinsirkkuparven mukana 21.4. Mikkelin Suonsaaressa. Ensimmäinen haarapääsky kierteli 18.4. Savonlinnassa Nojanmaassa, muttei yksi pääsky tapansa mukaan vielä kesää tehnyt. Ensimmäiset metsäkirviset havaittiin 12.4. Enonkoskella ja Juvalla. Viimeisin koskikara puolestaan sukelteli 7.4. Enonkoskella. Kevään jo toinen Etelä-Savoon eksynyt mustaleppälintu havaittiin 20.4. Heinäveden kirkonkylällä. Kivitaskuja tavattiin 16.4. Punkaharjun Vaarassa ja Mikkelin Otavassa. Alueellinen rastasharvinaisuus sepelrastas näyttäytyi 16.4. Mikkelin Tuukkalassa ja 20.4. Punkaharjun Särkilahdessa. Laulurastas ilmaantui 8.4. Mikkelin Suonsaareen ja toinen lauleli Enonkoskella Lussintien sillan luona. Viime viikonloppuna pelloilla ruokailleet rastasparvet olivat paikoin satapäisiä koostuen enimmäkseen räkätti- ja punakylkirastaista. Hyönteissyöjien etujoukkoihin kuuluva tiltaltti etsi hyönteisiä 16.4. Mikkelin Naistingilla. Suurimmassa peippoparvessa oli 13.4. Kerimäen Anttolassa n. 1200 yksilöä. Viime viikolla alkoi ilmaantua maastoon myös muuttavia järripeippoja, jotka saattavat vierailla myös lintulaudoilla. Vuorihemppo lenteli äännellen peippoparven mukana 12.4. Kerimäen Makkolassa. Käpylinnuista on vain pari havaintoa, mikä viittaa huonoon siementilanteeseen näiden ristinokkaisten pesimistä silmällä pitäen. Savonlinnan Varparannalla ilmaantui 11.4. komea nokkavarpunen ruokintapaikan kevätvieraaksi. Pulmusten kaikottua peltoaukeilta ovat lapinsirkkujen hypähtelevät parvet tulleet tilalle jatkaakseen matkaa kohti Lapin tuntureilla sijaitsevia pesimäalueitaan. Aikaisin saapuneiden lintujen pesimäkausi on alkamassa, mutta lintujen muuttovirta jatkuu edelleen lähiviikkoina kohti kaukaisempia pesimäalueita. Vesilintujen ja kahlaajien muutto vilkastuu ja hyönteissyöjien etujoukot alkavat saapua viimeistään ennen vappua. Luonnossa on nyt päivä päivältä enemmän nähtävää ja kuultavaa, joten kannattaa nauttia kevään ainutkertaisesta tunnelmasta sekä pitää silmät ja korvat auki hienojen uusien havaintojen toivossa. Harri Okkonen Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoisista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista. Kevät etenee ja linnut saapuvat. Kuikkia muutti jo 21.4. Helsingin Lauttasaaressa 156, mikä on varsin hyvä määrä näin varhain keväällä. Kuovin päämuutto on käsillä: niitä muutti 21.4. Kirkkonummella 391. Aikainen hyvä meriharakkamuutto nähtiin 10.4. sekä Kirkkonummella, 87 että Hangossa, 115. Kurkia muutti 20.4. Hangon Lintuasemalla 2147. Laajalahdelle ja Vanhankaupunginlahdella alkaa pian vapun lähestyessä kertyä vikloja ja suokukkoja. Vapun tienoissa alkaa myös arktinen muutto voimistua: kuikkalintuja muuttaa lisää ja meriharakan päämuutto tapahtuu toukokuun ensimmäisellä viikolla. Arktista muuttoa näkee alueellamme parhaiten ulkosaaristossa ja Kirkkonummen Porkkalassa, mutta lähempänä myös esim. Helsingin Lauttasaaressa. Saapuneet muuttolinnut Uudellemaalle: mustakurkku-uikku 14.4. Pohja ja Tammisaari, nuolihaukka 10.4. Karjaa, jänkäkurppa 19.4. Hyvinkää, valkoviklo 14.4. Tammisaari, mustaviklo 16.4. Helsinki, liro 19.4. Hanko, pikkukuovi 14.4. Kirkkonummi, mustapyrstökuiri 14.4. Espoo, pikkulokki 12.4. Helsinki ja Tammisaari, kalatiira 7.4. Tammisaari, lapintiira 16.4. Helsinki, räyskä 28.23. Kirkkonummi (saapumisennätys), käenpiika 19.4. Siuntio, haarapääsky 7.4. Espoo 2, törmäpääsky 9.4. Lohja (saapumisennätys), räystäspääsky 16.4. mm. Kirkkonummi ja Espoo, metsäkirvinen 15.4. Kirkkonummi ja Karjaa, keltavästäräkki 19.4. Espoo ja kirjosieppo 14.4. Kirkkonummi. Harvinaisuudet: lyhytnokkahanhi 14.4. Karkkila ja 18.4. Hyvinkää 5, pikku-uikku 12.4. Karjaa, jalohaikara 18.4. Kirkkonummi, kattohaikara 9.4. Espoo 6, arosuohaukka 16.4. Helsinki, aro/niittysuohaukka 19.4. Hyvinkää, haarahaukka 19.4. Siuntio, Kirkkonummi ja Karjaa, avosetti 10.4. Espoo, Laajalahti 4 ja Mäntsälä 1, kuningaskalastaja 17.-19.4. Espoo 20.4. Vantaa, tunturikiuru 10.4. Helsinki 2, sepelrastas 11.4. Vantaa ja 21.4. Tammisaari. Sitruunavästäräkkiä odotellaan saapuvaksi. Sisämaahavainnoista mainittakoon luotokirvinen 16.4. Nurmijärvellä. Frans Silvenius Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi)
avulla tuotettu lista alueen (Tringa)
uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista mielenkiintoista havainnoista.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotettu lista alueen uusimmista havainnoista. BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Lauri Hänninen. Kiitos maakuntien raportoijille ja kaikille havaintojaan toimittaneille! |