BirdLife Suomi Linturetkellä. Kuva: Lauri Hänninen.  
Yhdistys
Liity tai tue
Tiedotteet
Lintuhavainnot
Linnut ja harrastus
Suojelu ja tutkimus
Julkaisut ja tuotteet

Lintuvaruste-kauppa
BirdLife International

In English
På svenska

BirdLife Suomi ry
Annankatu 29 A 16
00100 Helsinki
Puh. (ark. klo 10-15)
(09) 4135 3300
Fax (09) 4135 3322
toimisto@birdlife.fi
Palautelomake Osoitteenmuutos

 
Lintutilanne Suomessa 19.8.2008
Lintujen syysmuutto monipuolistuu vähitellen. Tämän hetken muuttajista suurin osa on yöllä muuttavia hyönteissyöjälintuja, kuten uunilintuja ja kerttuja, joiden katoamista on vaikea havaita. Lisäksi liikkeellä on kahlaajalintuja, jotka etenkin sadesäällä pysähtyvät rantalietteille. Viime viikon näkyvimmät muuttajat olivat tervapääskyt, joita laskettiin muun muassa Kirkkonummella tuhansia päivässä.

Lähestyvä syksy näkyykin parhaiten muuttomatkaan valmistautuvien lajien kerääntyessä parviin hyville ruokailu- ja yöpymispaikoille. Pääsky- ja kottaraisparvia näkee peltoaukeilla sekä järvien ja merenlahtien ruovikoissa. Kottaraisia on laskettu viime päivinä esimerkiksi Raision Raisionlahdella 4500, Järvenpäässä 3400 ja Espoon Laajalahdella 3000 yksilöä. Haarapääskyjä yöpyi puolestaan Hauholla 15.8. yhdellä järvellä 3000 yksilöä. Reheville järville on kokoontunut  myös monipuolinen joukko vesilintuja, jotka tosin huomenna 20. elokuuta alkava sorsastus häätää muutolle. Järvet ovat juuri nyt myös oiva paikka nähdä harmaahaikaroita, jotka viettävät kiertolaiselämää ennen varsinaista syysmuuttoaan.

Vaelluslinnuista lintuharrastajia ovat ilahduttaneet etenkin kirjosiipikäpylinnut. Laji on meillä harvalukuinen pesivänä, mutta nyt vaeltavia lintuja on nähty maan eri puolilla. Harvinaisuuksista mainittavimmat ovat olleet jalohaikara Virolahdella, mustahaikara Maaningalla ja mustaotsalepinkäinen Helsingissä.

Syyskuussa muutto tulee olemaan monipuolisempaa ja näyttävämpää, kun matkaan lähtevät monet päivällä muuttavat runsaslukuiset parvilajit, kuten peippo ja järripeippo, sekä isot linnut, kuten kurjet ja monet petolinnut.

 

Yleistietoa lintutilanteesta "Lintuharrastajan vuodenkierto" -sivulta ja  uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi). Katso erityisesti ns. valtakunnan haut

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 26.8.

Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.


Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotetut listat uusimmista mielenkiintoista havainnoista alueittain.

BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Lauri Hänninen.