BirdLife Suomi Linturetkellä. Kuva: Lauri Hänninen.  
Yhdistys
Liity tai tue
Tiedotteet
Lintuhavainnot
Linnut ja harrastus
Suojelu ja tutkimus
Julkaisut ja tuotteet

Lintuvaruste-kauppa
BirdLife International

In English
På svenska

BirdLife Suomi ry
Annankatu 29 A 16
00100 Helsinki
Puh. (ark. klo 10-15)
(09) 4135 3300
Fax (09) 4135 3322
toimisto@birdlife.fi
Palautelomake Osoitteenmuutos

 
Lintutilanne Suomessa 9.9.2008
Lintujen syysmuutto jatkuu vilkkaana. Paras lentokeli on poutapäivinä pohjoisenpuoleisessa tuulessa. Sade- ja vastatuulipäivinä muuttolintuja näkee puolestaan lepäilemässä kosteikoilla ja peltoaukeilla. Kuluneen viikon runsaslukuisimmat muuttajat ovat olleet kottarainen, haarapääsky, peippo ja vihervarpunen. Lisäksi petolintuja on nähty matkanteossa mukavasti. Esimerkiksi hiirihaukkoja laskettiin 8. syyskuuta Joutsenon Konnunsuolla lähes 300 yksilöä. 

Harvinaisuuksista mainittavimmat ovat olleet syksyn ensimmäiset siperialaiset lintuvieraat: isokirvinen Padasjoella, Kaarinassa, Turussa ja Luvialla sekä taigauunilinnut Luvialla, Raahessa ja Lohtajalla. Molempia lajeja odotetaan lähipäivinä lisää.

Odotuslistalla ovat myös komeat kurjet, joiden määrät peltoaukeilla ovat kasvussa. (Tietoa tämän syksyn satelliittikurjista.) Lisäksi on odotettavissa näyttävää peippo- ja järripeippomuuttoa, kun näiden runsaslukuisten parvilintujen pääjoukot lähtevät liikkeelle. Syysmuuton seuraamiseen sopiva paikkoja ovat suuret peltoaukeat, korkeat mäet ja niemien kärjet.

11.-13. syyskuuta lintuharrastajat laskevat valkoposkihanhien lepäilyparvia - osallistu!

Yleistietoa lintutilanteesta "Lintuharrastajan vuodenkierto" -sivulta ja  uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi). Katso erityisesti ns. valtakunnan haut

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 16.9.

Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.


Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotetut listat uusimmista mielenkiintoista havainnoista alueittain.

BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Lauri Hänninen.