![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Lintutilanne Suomessa 30.9.2008
Lintujen syysmuutto on parhaimmillaan. Viime päivien runsaslukuisimmat muuttajat
ovat olleet
arktisia hanhia, joiden muuttoreitti kulkee Jäämeren rannikolta
Pohjanmeren alueelle itäistä Suomea hipoen. Lisäksi liikkeellä on nyt
erityisesti peippoja, järripeippoja ja rastaita. Rastaiden ohella
pihlajanmarjasadosta on nähty nauttimassa
tilhiparvia, joista suurimmat ovat
toistaiseksi keskittyneet Pohjois-Karjalaan.
Syksyn suurin kurkimuutto koettiin 24.-25.9, kun monin paikoin Etelä- ja Keski-Suomessa laskettiin tuhansia muuttavia kurkia. Kurkien muuttorynnistyksestä huolimatta esimerkiksi Vaasan Söderfjärdenillä on yhä yli 4500 kurkea valmistautumassa muuttoon. (Tietoa tämän syksyn satelliittikurjista.) Liikkeellä on myös pähkinähakkeja. Tämä närhenkokoinen höyhenpuvultaan valkotäpläinen lintu on yleensä yllättävän kesy ja usein sen löytää sembramäntyjen lähettyviltä. Myös pohjantikkoja on ollut tänä syksynä ilahduttavasti vaelluksella. Euroopassa on viime päivinä havaittu runsaasti siperialaisia harvinaisuuksia, Suomessa erityisesti taigauunilintuja. Syysmuuton seuraamiseen sopiva paikkoja ovat suuret peltoaukeat, korkeat mäet ja niemien kärjet. Lisäksi muuttolintuja voi nyt löytää myös kaupunkien puistoista, joihin monet yöllä muuttavat pikkulinnut pysähtyvät ruokailemaan, jos sattuvat olemaan betoniviidakon päällä aamun sarastaessa. Eniten lintuja muuttaa poutapäivinä pohjoisenpuoleisessa tuulessa. Toisaalta sade- ja vastatuulipäivinä muuttolintuja näkee ehkä jopa paremmin, kun niiden täytyy lentää matalalla tai pysähtyä levähtämään. Yleistietoa lintutilanteesta "Lintuharrastajan vuodenkierto" -sivulta ja uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi). Katso erityisesti ns. valtakunnan haut.
Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 7.10. Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi)
avulla tuotetut listat uusimmista mielenkiintoista havainnoista alueittain.
BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Lauri Hänninen. |