![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Lintutilanne Suomessa 27.1.2009
Pihabongauksessa saatiin taas tietoa talven lintutilanteesta. Havaintojen
perusteella tavallista enemmän lintulajeja on jäänyt tänä vuonna talvehtimaan
maahamme. Pihabongauksen harvinaisin lintu oli Savonlinnassa havaittu
mustakaularastas. Pihabongauksen erikoisin havainto olivat kuitenkin Sipoossa
talvea viettäneet tundra- ja metsähanhet, jotka kurvasivat erään pihabongarin
yli Espoossa.
Rannikon vähälumisilla alueilla kannattaa tiirailla poikkeuksellisen runsaslukuisina esiintyviä talvehtivia petolintuja. Hiirihaukat ja piekanat istuskelevat pellonreunojen puissa myyriä tähyilemässä ja tuulihaukat, ampuhaukat ja sinisuohaukat partioivat peltoalueita matalalla lentäen. Kasvavat hanget tuovat yhä suuremmat lintujoukot ruokintapaikoille. Luonnonravinnon peittyessä lumen ja jään alle ovat ruokintapaikat monen lintuyksilön elinehto. Kuhmossa ruokinnalla on ollut jo kolmen viikon ajan eksoottinen vieras, idänturturikyyhky. Nyt kannattaa suunnata pöllöretkelle. Oulu-Joensuu-linjan eteläpuolella oli syksyllä ennätyksellinen myyrähuippu. Myyräkannat eivät ole vielä romahtaneet kaikkialla ja pöllöt soidintavat paikoin innokkaasti. Tiira-lintutietopalveluun on viimeisen viikon aikana ilmoitettu neljäsataa pöllöhavaintoa! Pöllöretkelle kannattaa suunnata tyynenä yönä, jolloin pöllöjen äänet kuuluvat pitkälle. Yleistietoa lintutilanteesta "Lintuharrastajan vuodenkierto" -sivulta ja uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi). Katso erityisesti ns. valtakunnan haut. Talvilintuihin liittyvää:
Lahjaidea: Anna pönttö linnulle - ja ystävälle! Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 10.2. Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi)
avulla tuotetut listat uusimmista mielenkiintoista havainnoista alueittain.
BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Hanna Aalto. |