BirdLife Suomi Linturetkellä. Kuva: Lauri Hänninen.  
Yhdistys
Liity tai tue
Tiedotteet
Lintuhavainnot
Linnut ja harrastus
Suojelu ja tutkimus
Julkaisut ja tuotteet

Lintuvaruste-kauppa
BirdLife International

In English
På svenska

BirdLife Suomi ry
Annankatu 29 A 16
00100 Helsinki
Puh. (ark. klo 10-15)
(09) 4135 3300
Fax (09) 4135 3322
toimisto@birdlife.fi
Palautelomake Osoitteenmuutos

 
Lintutilanne Suomessa 10.2.2009
Yhä useammalla lintulajilla alkaa olla kevättä rinnassa. Aurinkoiset kevätpäivät ovat innostaneet esimerkiksi talitiaiset, viherpeipot ja varpuset laulamaan. Varpuset ovat aloittaneet jo ensi kesän pesintävalmistelut: vanhat pesäainekset siivotaan pois, jotta uuden puhtaan pesän rakentaminen voi alkaa. Pöllökonsertti on myös kiihtynyt leutojen ja tyynien öiden myötä. Suurin osa viimeisen viikon yli 600 pöllöhavainnosta on tehty Vaasa–Joensuu-linjan etelä puolella.

Nyt olisi sopiva aika myös linnunpönttöjen puhdistukselle ja uusimiselle. Pöntöt kannattaa puhdistaa edellisvuoden pesäntähteistä, koska lintukirput, väiveet ja muut lintujen loiset talvehtivat pesäaineksissa. Verta imevät loiset heikentävät lintujen poikasia ja voivat runsaana esiintyessään jopa tappaa poikaset. Puhdistustyö on syytä tehdä pakkasella, jolloin nuo ikävät pikkueläimet ovat kohmeessa. Pussiin kerätyt vanhat pesät hävitetään polttamalla. Lintukirput eivät pysty elämään ihmisissä. Uusien pönttöjen rakentamisohjeet ja lahjoitusohjeet.

Merialueet ovat aivan rannikkoa ja Perämeren pohjukkaa lukuun ottamatta jäättömiä. Sulalta mereltä voi löytää kyhmyjoutsenia, pilkkasiipiä, alleja, isokoskeloita, uiveloita ja tukkasotkia. Talvehtimaan on jäänyt myös suuria parvia kala- ja harmaalokkeja.

Nyt kannattaa siis suunnata pöllöretkelle, etenkin tyynenä yönä, jolloin pöllöjen äänet kuuluvat pitkälle.

Yleistietoa lintutilanteesta "Lintuharrastajan vuodenkierto" -sivulta ja  uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi). Katso erityisesti ns. valtakunnan haut.

Talvilintuihin liittyvää:

 

Lahjaidea: Anna pönttö linnulle - ja ystävälle!

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 10.2.

Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.


Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotetut listat uusimmista mielenkiintoista havainnoista alueittain.

BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Hanna Aalto.