BirdLife Suomi Linturetkellä. Kuva: Lauri Hänninen.  
Yhdistys
Liity tai tue
Tiedotteet
Lintuhavainnot
Linnut ja harrastus
Suojelu ja tutkimus
Julkaisut ja tuotteet

Lintuvaruste-kauppa
BirdLife International

In English
På svenska

BirdLife Suomi ry
Annankatu 29 A 16
00100 Helsinki
Puh. (ark. klo 10-15)
(09) 4135 3300
Fax (09) 4135 3322
toimisto@birdlife.fi
Palautelomake Osoitteenmuutos

 
Lintutilanne Suomessa 28.4.2009
Loppuviikon lämpöaalto käynnisti massiivisen muuton. Lintutorneilla voitiin laskea tuhansia muuttavia peippoja, järripeippoja, vihervarpusia ja rastaita. Lämpimän ilmamassan mukana saapui myös lukuisia haara- ja räystäspääskyjä. Vielä viime viikolla isoina parvina Etelä-Suomen pelloilla levähtäneet peipot, järripeipot ja sepelkyyhkyt ovat lähteneet liikkeelle ja levittäytyvät pesimäpaikoilleen. Punarintojen, rautiaisten ja peukaloisten laulua kuuluu päivä päivältä useammasta kuusikosta.

Myös lokkien, vesilintujen ja kahlaajien muutto on ollut käynnissä. Nyt kannattaakin suunnata katsomaan lintujärvien suliin ja tulvapelloille kerääntyneitä sorsia, pelloilla levähtäviä hanhia ja tulvien äärellä ruokailevia kahlaajia. Suurimmissa kerääntymissä on ollut tuhansia lintuja. Länsirannikolla on samaan aikaan ollut käynnissä mustalintujen ja pilkkasiipien muuttoryntäys.

Petolinnuista liikkeellä ovat olleet mm. piekanat, hiirihaukat ja varpushaukat. Onnekkaimmat muutonseuraajat ovat onnistuneet näkemään arosuohaukan, kiljukotkan, pikkukiljukotkan, katto- tai mustahaikaran. Viikon mielenkiintoisimpia lintuja olivat myös Uudenkaupungin amerikantukkasotka sekä Haminan ruskosotka.

BirdLife aloitti kansainvälisen muuttolintukampanjan - katso video!

Yleistietoa lintutilanteesta "Lintuharrastajan vuodenkierto" -sivulta ja  uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi). Katso erityisesti ns. valtakunnan haut.

Lahjaidea: Anna pönttö linnulle - ja ystävälle!

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran 5.5.

Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.


Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotetut listat uusimmista mielenkiintoista havainnoista alueittain.

BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Hanna Aalto.