BirdLife Suomi Linturetkellä. Kuva: Lauri Hänninen.  
Yhdistys
Liity tai tue
Tiedotteet
Lintuhavainnot
Linnut ja harrastus
Suojelu ja tutkimus
Julkaisut ja tuotteet

Lintuvaruste-kauppa
BirdLife International

In English
På svenska

BirdLife Suomi ry
Annankatu 29 A 16
00100 Helsinki
Puh. (ark. klo 10-15)
(09) 4135 3300
Fax (09) 4135 3322
toimisto@birdlife.fi
Palautelomake Osoitteenmuutos

 
Lintutilanne Suomessa 12.5.2009
Maan eteläosissa pesinnät ovat monella lajilla jo täydessä käynnissä. Sorsanaaraat ovat vetäytymässä suorittamaan haudontaurakkaansa ja monilla pöllöillä poikaset valmistautuvat jättämään pesänsä. Pohjoisessa on paikoin vielä reilusti lunta ja vain harvat lajit ovat voineet aloittaa pesintänsä.

Vuoden lintulajin, törmäpääskyn, seuranta alkaa lintujen saapuessa pesimäpaikoilleen. Törmäpääskyjä on tullut maahamme pieniä määriä viimeisen viikon aikana ja lähiviikkoina loputkin yksilöt palaavat muuttomatkaltaan.

Etelärannikolla on ollut vipinää kun valkoposkihanhien etujoukot ovat matkanneet kohti pohjoista. Parhaana päivänä havaittiin yli 10 000 muuttavaa valkoposkea. Samaan aikaan liikkeellä olivat myös mustalinnut.

Eksoottisen väriset sinipyrstöt ovat alkaneet saapua maahamme. Havaintoja on tehty Lieksassa ja Suomussalmella. Viikon eksoottisin lintulaji oli kuitenkin mehiläissyöjä, jonka saalistelua päästiin ihailemaan Kristiinankaupungissa, Ylivieskassa ja Oulunsalossa. Liikkeellä oli myös runsaasti kattohaikaroita ja jääkuikkia.

Viime lauantaina kisattiin Tornien Taisto, johon osallistui ennätysmäärä lintutorneja. Lisätietoja Tornien Taistosta.

BirdLife aloitti kansainvälisen muuttolintukampanjan - katso video!

Yleistietoa lintutilanteesta "Lintuharrastajan vuodenkierto" -sivulta ja  uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi). Katso erityisesti ns. valtakunnan haut.

Lahjaidea: Anna pönttö linnulle - ja ystävälle!

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran KESKIVIIKKONA 20.5.

Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.


Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotetut listat uusimmista mielenkiintoista havainnoista alueittain.

BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Hanna Aalto.