![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Lintutilanne Suomessa 8.9.2009
Lounaiset ilmavirtaukset ovat jarruttaneet suurten lintujen, kuten kurkien,
syysmuuttoa. Pikkulintuja on silti ollut vilkkaastikin liikkeellä. Syksyn
ensimmäinen merkittävä niittykirvismuutto havaittiin Iissä 6. syyskuuta, lähes
1000 yksilöä. Petolintuja on liikkeellä monipuolisesti, ja yhtenä päivänä voi
havaita jopa kymmenen lajia. Etenkin varpushaukkoja on havaittu muutolla, kuten
5.9. Hangon lintuasemalla 460 yksilöä.
Viikon harvinaisin lintu on Hailuodon Kirkkosalmessa nähty pikkukotka. Muista
harvinaisuuksista mainittakoon harmaasirkku Orimattilassa sekä runsas nuorten
arosuohaukkojen esiintyminen. Yleistietoa lintutilanteesta "Lintuharrastajan vuodenkierto" -sivulta ja uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi). Katso erityisesti ns. valtakunnan haut.
Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 15.9. Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi)
avulla tuotetut listat uusimmista mielenkiintoista havainnoista alueittain.
BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Johannes Hänninen. |