![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Lintutilanne Suomessa 15.9.2009
Kurkien ensimmäiset pääjoukot muuttivat eilen maanantaina 13. syyskuuta, kun
Kemiönsaaressa laskettiin lähes 6000 ja Hangon lintuasemalla 6500 muuttavaa
kurkea.
Kurkien päämuutto ajoittuu syksyllä yleensä usealle päivälle ja syysmuuttoon osallistuu kymmeniätuhansia kurkia. Kurkien syysmuutto on alkanut vähitellen jo elokuussa. Päämuutto jakautuu aina useaan huippupäivään: Syyskuun alkupuoliskolla muuttomatkalle lähtevät pääosin Pohjois-Pohjanmaan kokoontumisalueiden linnut. Viimeisenä Suomesta poistuvat Vaasan lähelle Söderfjärdenin peltoaukealle kokoontuneet linnut. Ne lähtevät liikkeelle yleensä vasta lokakuussa. Suomalaiset kurjet talvehtivat Espanjassa ja Pohjois-Afrikassa. Muuttomatkan tärkeitä levähdysalueita on mm. Virossa ja Unkarissa. Syyskuun jälkipuoliskolla kannattaa olla ulkona säästä riippumatta: pohjoisvirtaus tuo lisää kurkia ja petolintuja, itätuulilla saapuvat ensimmäiset arktiset hanhet ja etelänpuoleinen vastatuuli pakottaa peippomuuton niin matalalle, että sitä on helpompi seurata. Muutonseurantaan hyviä paikkoja ovat niemennokat ja peltoaukeat. Levähtäviä lintuja näkee rehevillä lahdilla ja jopa kaupunkien puistoissa. Lintuharrastajat odottavat innolla myös mahdollisia vaelluslintuja ja harvinaisuuksia, joille syys-lokakuu on vuoden otollisin aika. Syksyn ensimmäiset siperialaiset taigauunilinnut on jo havaittu. Yleistietoa lintutilanteesta "Lintuharrastajan vuodenkierto" -sivulta ja uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi). Katso erityisesti ns. valtakunnan haut.
Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 22.9. Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi)
avulla tuotetut listat uusimmista mielenkiintoista havainnoista alueittain.
BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Lauri Hänninen. |