![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Lintutilanne Suomessa 20.10.2009
Viime päivien lukumääräisesti runsain muuttolintulaji on ollut räkättirastas,
joita on laskettu yli 10 000 lintua sekä Asikkalan Pulkkilanharjulla että Hangon
lintuasemalla. Lisäksi laulujoutsenten kerääntymät ovat jatkaneet kasvuaan ja
pöllöjä on vaeltanut etelärannikolla erityisen monipuolisesti.
Viikon suurin harvinaisuus oli Hailuodosta sunnuntaina löytynyt amerikankurmitsa. Havainto on ensimmäinen Suomesta. Mikäli BirdLife Suomen rariteettikomitea hyväksyy havainnon, amerikankurmitsasta tulee 456. laji Suomessa havaittujen lintulajien listalle. Amerikankurmitsa on kahlaajalaji, joka pesii nimensä mukaisesti Pohjois-Amerikassa. Lajia havaitaan säännöllisesti Euroopassa, ja sitä on pitkään odotettu myös Suomeen. Vaikka lintujen syysmuuton kiihkeimmät ajat ovat jo ohi, katsottavaa riittää vielä kauan. Monet vesilinnut, kuten joutsenet, viivyttelevät rannikolla jäiden tuloon saakka. Tarkkana kannattaa lisäksi olla tänä syksynä runsaina vaeltaneiden pöllöjen varalta. Yleistietoa lintutilanteesta "Lintuharrastajan vuodenkierto" -sivulta ja uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi). Katso erityisesti ns. valtakunnan haut.
Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 27.10. Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi)
avulla tuotetut listat uusimmista mielenkiintoista havainnoista alueittain.
BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Lauri Hänninen. |