![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Lintutilanne Suomessa 10.11.2009
Lintujen syysmuutto on hiljentynyt. Viime päivinä maasta on silti vielä
poistunut muun muassa paljon räkättirastaita, joita havaittiin 6. marraskuuta
Hangon lintuasemalla yli 10 000 muuttavaa. Järvien jäätymiseen saakka niillä voi
havaita mahtavia isokoskeloparvia, kuten Tohmajärven Suuri-Onkamolla havaittu
lähes 3000 isokoskeloa.
Talviruokintaa pitävien ilona on monella paikalla havaittu harmaapäätikkoja. Toinen erikoisempi lintulautavieras on ollut mustapääkerttu. Suurin osa mustapääkertuistamme muuttaa talveksi Itä-Afrikkaan, mutta osa yrittää selviytyä kevääseen ruokintojen turvin. Viikon harvinaisuuksia edustavat mongoliankirvinen Taivalkoskella, töyhtökiuru Järvenpäässä sekä pikkuruokki Porissa. Helsingin keskustassa eduskuntatalon kulmilla on viikon aikana saatu ihailla poikkeuksellisen myöhäistä kirjokerttua, lajin syysmuutto tapahtuu yleensä jo elokuussa. Koskikararetkelle kannattaa lähteä jokien ja purojen varsille, samalla voi havaita viivytteleviä vesilintuja. Lintuja kerääntyy ruokintojen läheisyyteen, suliin vesistöihin, kaatopaikoille sekä talventörröttäjiä kasvaville joutomaille. Intohimoisimmat lintuharrastajat suuntaavat ulkosaaristoon, jossa on mahdollista havaita ajankohtaan nähden myöhäisiä lajeja. Yleistietoa lintutilanteesta "Lintuharrastajan vuodenkierto" -sivulta ja uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi). Katso erityisesti ns. valtakunnan haut.
Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 24.11. Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.
Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi)
avulla tuotetut listat uusimmista mielenkiintoista havainnoista alueittain.
BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Johannes Hänninen. |