BirdLife Suomi Linturetkellä. Kuva: Lauri Hänninen.  
Yhdistys
Liity tai tue
Tiedotteet
Lintuhavainnot
Linnut ja harrastus
Suojelu ja tutkimus
Julkaisut ja tuotteet

Lintuvaruste-kauppa
BirdLife International

In English
På svenska

BirdLife Suomi ry
Annankatu 29 A 16
00100 Helsinki
Puh. (ark. klo 10-15)
(09) 4135 3300
Fax (09) 4135 3322
toimisto@birdlife.fi
Palautelomake Osoitteenmuutos

 
Lintutilanne Suomessa 16.2.2010
Helsingissä kaupunkihuuhkajat ovat olleet jo paikoin äänessä. Parasta pöllöretkiaikaa on tänä vuona vasta maaliskuu, tosin myyrien vähyyden vuoksi huuteluinnokkus voi olla normaalia vähäisempää. Lintuharrastajat odottavat myös viimeistään maaliskuun alussa näkyväksi ensimmäisiä kevätmuuttajia. Niitä ovat yleensä mm. isokoskelot, laulujoutsenet, telkät, harmaalokit, mustavarikset, uuttukyyhkyt, kiurut ja pulmuset.

Harvinainen myrskylintu havaittiin 3. helmikuuta Ahvenanmaalla. Myrskylintu talvehtii meitä lähinnä Pohjanmerellä, ja se on havaittu Suomessa vain kolmisenkymmentä kertaa. Suurin osa aiemmista havainnoista koskee kuolleena tai loukkaantuneena löydettyjä lintuja.
Ajankohtaisia talviretkikohteita ovat virtaavat vedet koskikaran toivossa ja etelärannikon merenlahdet, joiden ruovikoista voi löytää eksoottisen oloisia viiksitimaleita.

Nyt on hyvä aika rakentaa, ripustaa ja huoltaa linnunpönttöjä. Vaikka esimerkiksi kirjosiepot vasta varustautuvat kevätmuuttoon trooppisessa Afrikassa, niin meillä talvehtineet tiaiset alkavat kohta katsastaa pesäpaikkoja. Pönttöjen rakentamisohjeet ja lahjoitusohjeet löytyvät verkkosivuiltamme.

Yleistietoa lintutilanteesta Lintuharrastajan vuodenkierto -sivulta ja  uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi). Katso erityisesti ns. valtakunnan haut.

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 16.2.

Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.


Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotetut listat uusimmista mielenkiintoista havainnoista alueittain.

BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Johannes Hänninen.