![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Lintutilanne Suomessa 2.3.2010
Pitkän pakkasjakson hellittämisestä huolimatta kevätmuutto ei ole vielä kunnolla
lähtenyt käyntiin. Kauaa ei silti tarvitse enää odottaa, sillä lounainen
ilmavirtaus on jo tuonut harmaalokkeja aina Jämsään ja Varkauteen asti. Lisäksi
ensimmäiset kiurut ja uuttukyyhkyt ovat tuloillaan Virossa. Kevään tuloa
enteilevät myös tiaisten ja viherpeippojen lisääntynyt lauluaktiivisuus sekä
tikkojen rummutus. Ankaran talven takia monien pienikokoisten talvehtijoiden
kuten hippiäisten, pyrstötiaisten ja puukiipijöiden talvikanta on varmasti
vähentynyt selvästi.
Kevään edistymisen jatko on täysin kiinni säästä: lounaiset ilmavirtaukset tuovat lisää muuttolintuja, mutta pohjoisenpuoleiset tuulet pysäyttävät muuton. Takatalven yllättäessä osa muuttajista voi jopa joutua kääntämään nokan takaisin kohti etelää. Paksun lumipeitteen ja myyräkannan romahtamisen takia on Etelä-Suomessa havaittu paljon nälkiintyneitä pöllöjä. Kookkaita viirupöllöjä on havaittu jopa pihapiireissä. Pohjois-Suomessa voi säiden salliessa lähteä maaliskuiselle pöllöretkelle, myyriä pitäisi pohjoisessa olla hieman enemmän kuin etelässä. Pikkupakkanen sekä tyyni ja kirkas yö on parasta aikaa kuunteluretkille. Nyt on myös oivallinen aika rakentaa, ripustaa ja huoltaa linnunpönttöjä. Vaikka esimerkiksi kirjosiepot vasta varustautuvat kevätmuuttoon trooppisessa Afrikassa, niin meillä talvehtineet tiaiset alkavat kohta katsastaa pesäpaikkoja. Pönttöjen rakentamisohjeet ja lahjoitusohjeet löytyvät verkkosivuiltamme. UUTTA: Muuttolintukarttoja! Yleistietoa lintutilanteesta Lintuharrastajan vuodenkierto -sivulta ja uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi). Katso erityisesti ns. valtakunnan haut. Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 16.3. Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi)
avulla tuotetut listat uusimmista mielenkiintoista havainnoista alueittain.
BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Johannes Hänninen. |