![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Lintutilanne Suomessa 16.3.2010
Kevät on myöhässä. Viime vuosina vastaavaan aikaa kiurujen päämuutto on ollut jo
käynnissä; nyt kiuruista on tehty vasta kymmenkunta havaintoa koko Suomesta.
Sisämaassa havaittujen harmaalokkien määrät ovat myös vain murto-osa
viimevuotisesta.
Talvisesta säästä huolimatta on kuitenkin havaittu uusia kevätmuuttajia, vaikkakin määrät ovat olleet vähäisiä. Kuovi, muuttohaukka ja töyhtöhyyppä on havaittu kahdella paikalla sekä punasotka Hangossa. Maakotkien muuttoa on havaittu etenkin itärajan tuntumassa. Eniten muuttavia maakotkia havaittiin 7. maaliskuuta Parikkalan Vaaranmäellä, peräti viisi yksilöä. Kevään edistymisen jatko on täysin kiinni säästä: lounaiset ilmavirtaukset tuovat lisää muuttolintuja, mutta pohjoisenpuoleiset tuulet pysäyttävät muuton. Takatalven yllättäessä osa muuttajista voi jopa joutua kääntämään nokan takaisin kohti etelää. UUTTA: Muuttolintukarttoja! Yleistietoa lintutilanteesta Lintuharrastajan vuodenkierto -sivulta ja uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi). Katso erityisesti ns. valtakunnan haut. Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 23.3. Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi)
avulla tuotetut listat uusimmista mielenkiintoista havainnoista alueittain.
BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Johannes Hänninen. |