![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Lintutilanne Suomessa 8.6.2010
Lintukevät on lopulta kääntynyt ratkaisevasti kesään, jopa syksyyn, ja
kevätmuutosta on vain rippeet jäljellä. Etelä- ja Keski-Suomessa tiaisen
poikaset huutelevat pöntöistä ja tikanpojat pesistään. Pian lähdetään
maailmalle. Monilla lajeilla onkin nyt kiireisin aika, kun pesien keltaiset
kidat vaativat yhä enemmän ja enemmän ruokaa. Pohjois-Suomen lyhyessä, mutta
sitäkin intensiivisemmässä, kesässä useimpien lajien pesinnät ovat kuitenkin
vasta aluillaan. Myöhäisimmän kevätmuuttajamme, lapinuunilinnun, pesijöistä ovat
vasta ensimmäiset yksilöt saapuneet.
Kesäkuun alkupuoli on yölaulajien aikaa. Tuskin koskaan on Suomessa päästy nautiskelemaan viitakerttusen huilusta niin monella paikalla kuin tänä vuonna. Nyt on viitakerttusen vuosi. Yölaulajista myös ruisrääkkiä sekä pensas- ja viitasirkkalintuja on ainakin kesän vaiheeseen nähden selvästi viimevuotista enemmän. Seuraava lämmin yö kannattaakin käyttää nukkumisen sijaan yön salaperäisten laulajien konsertin kuunteluun. Arktinen muutto on kuluneen viikon aikana pääosin hiljentynyt. Hieman kuikkalintuja ja jokusia hanhiparvia on vielä riittänyt. Ajoittumiseltaan viimeisen arktikalajin, isosirrin, päämuutto ohitti Suomenlahden ilmeisesti viime sunnuntaina. Viimeisten kahlaajien kiiruhtaessa pesimäalueilleen, toiset, kuten mustaviklot, kiiruhtavatkin jo kohti etelää. Toisten kevät on jo toisten syksyä. Yleistietoa lintutilanteesta Lintuharrastajan vuodenkierto -sivulta ja uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi). Katso erityisesti ns. valtakunnan haut.
Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 22.6. Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita. Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi)
avulla tuotetut listat uusimmista mielenkiintoista havainnoista alueittain.
BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Teemu Lehtiniemi. |