BirdLife Suomi Linturetkellä. Kuva: Lauri Hänninen.  
Yhdistys
Liity tai tue
Tiedotteet
Lintuhavainnot
Linnut ja harrastus
Suojelu ja tutkimus
Julkaisut ja tuotteet

Lintuvaruste-kauppa
BirdLife International

In English
På svenska

BirdLife Suomi ry
Annankatu 29 A 16
00100 Helsinki
Puh. (ark. klo 10-15)
(09) 4135 3300
Fax (09) 4135 3322
toimisto@birdlife.fi
Palautelomake Osoitteenmuutos

 
Lintutilanne Suomessa 13.7.2010
Syysmuutto voimistumassa

Yölaulajaretkeilyt lähestyvät loppuaan. Viiriäisiä on ollut edelleen hyvin äänessä ja meneillään on parhaita vuosia kautta aikojen. Useimpia maatalousalueiden yölaulajia on ollut kuitenkin niukasti koko kesän. Keskikesän retkeilijää on masentanut sirkkalintujen vähyys. Ruisrääkän väheneminen 2000-luvun alusta näyttää jatkuvan ja meneillään on huonoin vuosi 2000-luvulla.

Harjaantuneimmat muutontarkkailijat, staijarit, ovat kääntyneet muutontarkkailupaikoilla 180 astetta ja ruskettavat kasvojensa oikeata puoliskoa kiikaroidessa pohjoista taivaanrantaa. Kun lapissa monet vesilinnut vielä hautovat munia, syysmuutto on käynnissä yhä useammalla linnulla, kuten vanhoilla kahlaajilla, tervapääskyllä ja punavarpusella. Naurulokeilla nähdään päämuutot näinä aikoina. Hyvänä vihervarpusvuotena myös tällä lajilla alkaa muutto heinäkuussa ja satoja onkin jo nähty Hangon lintuasemalla. Vesilintunaaraista aikaisimmalla, telkällä, on päämuutto meneillään ja ensimmäiset nuoretkin ovat jo lyöttäytyneet muuttoparviin ja suunnistaneet loppukesän kertymäpaikoille, joilla parhaimmillaan tavataan tuhansia yksilöitä.

Jos haluat nähdä muuttoa näin helteisinä aikoina, antoisinta aikaa tiirailla lentotapahtumia on iltamyöhä vesistön äärellä. Varpuslintujen muutto keskittyy kuitenkin keskikesälläkin aamuvarhaiseen.

Yleistietoa lintutilanteesta Lintuharrastajan vuodenkierto -sivulta ja  uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta (www.tiira.fi). Katso erityisesti ns. valtakunnan haut.

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 27.7.

Aiempien viikkojen ja vuosien lintutilanteita.


Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) avulla tuotetut listat uusimmista mielenkiintoista havainnoista alueittain.

BirdLife Suomen Lintutilanteen kokosi Teemu Lehtiniemi.