![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Kuusamon 19. SM-lintumaraton 14.-15.6.2002
BirdLife Suomen ja Kuusamon Luontokerhon järjestämä yhdeksästoista SM-
lintumaraton kilpailtiin Kuusamossa 14.-15.6. Viimevuotisen voittonsa uusi Paras
A-ryhmä Tampereelta. Voittotulos oli 120 lajia. Joukkueessa kilpailivat Mika ja
Aarne Ohtonen, Andreas Uppstu sekä Jouni Riihimäki. Tasatuloksella kakkosena oli
Doz K Hahn (Pentti Kallio, Karl Engelbarth, Olli Näyhä, Jari Markkula ja Kari
Saarinen). Voiton ratkaisi viimeisen lajin aika, jonka Paras A-ryhmä havaitsi 7
minuuttia aikaisemmin.
Kisaan osallistui tänä vuonna 20 joukkuetta, jotka havaitsivat yhteensä 150 lajia vuorokaudessa, kun ennätys on 164 lajia. Vähäiseen lajimäärään vaikutti eniten kylmyys yöllä; Kusamossa oli yöllä paikoin pakkasta -3 astetetta. Muuten sää oli koko viikon ja kisavuorokauden aikana erittäin lämmin, alkuviikosta lämpötila kipusi jopa yli +25 asteeseen. Lintumaratonin yhteydessä löydetään perinteisesti erittäin harvinaisia lintuja. Tänä vuonna löytyneistä harvinaisuuksista parhaita olivat pesivä virtavästäräkkipari, merikihu, pikkusieppo, mustapäkerttu, viitakerttunen, lapinuunilintu, sinipyrstö ja harmaasorsa. Pohjustusviikolla, ennen varsinaista kilpailua Kuusamossa havaittiin lisäksi mm. muuttohaukka, luhtahuitti, ruisrääkkä, lapinpöllö, meriharakka, valkoposkihanhi ja kuhankeittäjä. Merikotkan havaitsivat tämän vuotisen kilpailun aikana lähes kaikki joukkueet. Tämä osoittaa, että merikotka on kotiutunut myös Kuusamoon viimevuosien aikana. Pesiviä pareja lienee alueella n. viisi. Kuusamossa on järjestetty lintumaraton vuodesta 1984 lähtien. Kilpailu kestää 24 tuntia, minä aikana kukin 2-5 henkinen joukkue pyrkii havaitsemaan mahdollisimman monta lintulajia. BirdLife Suomen jäsenyhdistykset järjestävät kymmeniä linturalleja Suomessa vuosittain. Kuusamon maraton on näistä suurin, tänä vuonna mukana oli 20 joukkuetta. Kilpailukeskuksena toimi Oivangin Nuorisokeskus. Ensi vuonna Kuusamoon kokoonnutaan 20-vuotisjuhlakisaan.
Kuusamon 19. SM-lintumaratonin tulokset:
|