BirdLife Suomen ja Kuusamon Lintukerhon järjestämä 21. SM-lintumaraton
kilpailtiin Kuusamossa 18.-19.6. Kisaan osallistui 30 joukkuetta, jotka
havaitsivat 24 tunnin aikana Kuusamossa yhteensä 161 lajia. Kilpailun voitti
joukkue "Doz K Hahn" tuloksella 131 lajia. Toiseksi tuli viimevuotinen
voittajajoukkue "MC Rallus" (129 lajia) ja kolmanneksi joukkue "Kuusamon
Ikinuoret" (myös 128 lajia).
Voittajajoukkueessa kilpailivat Kari Engelbarth, Pentti Kallio, Jari Markkula,
Olli Näyhä ja Kari Saarinen.
Mukavimpia lintuhavaintoja kuusamolaisittain edustivat pikkukultarinta,
haarahaukka, luhtahuitti, virtavästäräkki, muuttohaukka ja lapinuunilintu.
Kuusamon tunnuslajit, muualla Suomessa harvinaiset, sinipyrstö ja pikkusirkku
olivat helposti löydettävissä. Erikoisin havainto oli jo edeltävällä viikolla
löydetyt kaksi pikkukultarintaa. Laji oli Kuusamolle uusi.
Kuusamossa on järjestetty lintumaraton vuodesta 1984 lähtien. Kilpailussa 2-5-
henkiset joukkueet pyrkivät 24 tunnin aikana havaitsemaan mahdollisimman monta
lintulajia. Monet joukkueet tulevat Kuusamoon kisaamaan joka vuosi. Tänä vuonna
mukana oli osallistujia myös ulkomailta, kuten Englannista ja Latviasta.
Kuusamon Lintumaratonin osallistumismaksuilla tuetaan tänä vuonna uuden
lintutornin rakentamista Torankijärvelle yhdessä Kuusamon kaupungin kanssa.
Tulokset:
24 tunnin kisa
Doz K Hahn 131, Pentti Kallio, Kari Engelbarth, Jari Markkula, Kari Saarinen ja Olli Näyhä
MC Rallus 129, Tuukka Kupiainen, Juha Laaksonen, Sampo Laukkanen, Markus Keskitalo ja Tuomas Seimola
Kuusamon Ikinuoret 128, Jyrki Mäkelä, Janne Aalto, Heikki Suoraniemi, Sami Timonen ja Mika Hämäläinen
Paras A-Ryhmä 126, Aarne Ohtonen, Mika Ohtonen, Jouni Riihimäki, Sami Tuomela, Andreas Uppstu
Mittumaarin Pojat 122, Veli Niemi, Veli-Matti Multanen, Olli Sassi, Timo Damski
Pyhäjärven Ponnistus 119, Merja Landén, Jari Landén
Pläkhooks 118, Mauno Niskanen, Jarmo Lehtonen, Kari Aromäki, Pekka Wallin
Klenkat 118, Antti Leivo, Antti Huttunen, Kari Rannikko, Leevi Moilanen
APLA 116, Esko Sarkanen, Mauri Sarkanen
Porvoon Mitalla 116, Torbjörn West, Hasse Ehrnsten, Rolf Friberg, Thomas Hedberg