Lapset viettivät lintupäivää 13.6.
Karjaan ja Pohjan lintuharrastajat järjestivät lasten lintuharrastuspäivän
sunnuntaina 13.6. Tapahtuma syntyi Risto Willamon aloitteesta. Lintupäivään
osallistui yhteensä yhdeksän alle 12-vuotiasta lasta kolmessa
eri joukkueessa. Lintupäivään osallistuneet joukkueet olivat:
Tunnistajahaukat, Voutilaisten joukkue ja Lintubongarit.
Lapset havainnoivat vesilintuja Lepinjärven ja Pohjan tukkisataman
lintutorneissa. Lisäksi vierailtiin metsissä, pelloilla ja myös
taajamalintuja katselemassa.
Lintulajeja havaittiin kuuden tunnin aikana pitkälti yli 80.
Joukkueilla oli mahdollisuus osallistua kuuden tunnin aikana kahteen
eri sarjaan.
- Elämysapajat-sarjassa kirjattiin ylös päivän
aikana koettuja ja havaittuja hienoja elämyksiä.
- Lajimarkkinat-sarjassa merkittiin ylös lajihavainnot.
Joukkueet ilmoittivat tuloksensa määräaikaan mennessä
BirdLife Suomen toimistolle. Lajimarkkinoiden voitto meni Tunnistajahaukoille
vaikuttavalla 75 eri lajin tuloksella. Elämysapajien 1.sija päätettiin
jakaa Voutilaisten joukkueen ja Lintubongareiden kesken.
Tässä molempien sarjojen tulokset:
Lajimarkkinat:
1.) Tunnistajahaukat 75 lajia
2.) Lintubongarit 63 lajia
3.) Voutilaisten joukkue 21 lajia
Elämysapajat:
1.) Voutilaisten joukkue ja Lintubongarit
2.) Tunnistajahaukat
Lintubongarit ilmoittivat yhdeksi hienoimmaksi havainnokseen korean uivelokoiraan,
jota joukkue oli päässyt ihailemaan Gumnäsinniemen kärjestä
eväiden syönnin lomassa. Jännittävä elämys
oli myös puolimetrisen ruskean kyyn havaitseminen. Tunnistajahaukat
nimesivät yhdeksi hienoimmaksi havainnokseen vanhan merikotkan, joka
kaarteli upeasti Tunnistajahaukkojen yläpuolella Lepinjärvellä.
Muita kivoja havaintoja olivat mm.
- sekä laulu- että kyhmyjoutsen
- kalasteleva räyskä sekä Lepinjärvellä että
merellä
- komeasti kiirinyt kurkien huuto
- pirteä pikkutikkapoikue
- kauniisti näytillä istuneet peltosirkku ja pensastasku
- päivällä laulaneet viitasirkkalintu ja kaulushaikara
- aivan lähellä laulanut rastaskerttunen
- kaksi komeasti kilautellutta ja aivan päällä kaarrellutta
korppia
- upeasti näytille tullut laulava punavarpunen, joka ei ollutkaan
punainen
(nuori lintu)
- mäyrän ja valkohäntäpeuran jälkiä
- 3 rusakko
Pahimmaksi puutteeksi joukkue nimesi harakan, jonka näkemättä
jäämistä lapset pitivät "naurettavana".
Myös Voutilaisten joukkueen päivä oli ollut kaikin puolin
onnistunut, vaikka harakka ei suostunut näyttäytymään
heidänkään joukkueelle.
Ehkäpä sitten ensi vuonna.