Kuusi joukkuetta ja yhteensä 16 lasta osallistui Lasten
lintupäivään 11.-12.6. Lintupäivään osallistuneet joukkueet olivat:
Tunnistajahaukat, Viitastiaiset, Ullakon pöllöt, Räksät, Klaukkalan
kuningasmerikotkat ja Voutilaisen joukkue. Lintupäivässä oli kolme erilaista
osallistumistapaa: lajimääräkisa, parhaiden elämysten kirjaaminen sekä
tapahtuman nimenkeksimiskilpailu.
Nimenkeksimiskilpailussa yritettiin
keksiä lasten lintutapahtumalle ensi vuodelle iskevä nimi. Nimiehdotuksia tuli
yhteensä kuusi kappaletta ja kaksi joukkuetta toivoi, että ”Lasten lintupäivä”
-nimi säilyisi jatkossakin. Raati päätti kunnioittaa enemmistön toivetta eli
ainakin ensi vuonna tapahtumaa kutsutaan vielä Lasten lintupäiväksi.
Lajimarkkinoissa (joka oli leikkimielinen kilpailu havaittujen
lintulajien yhteismäärästä) oli kolme sarjaa:
- A.) korkeintaan 4 tunnin sarja
- B.) 4-6 tunnin sarja
- C.) 6-8 tunnin sarja
A.sarja:
1.) Viitastiaiset ( 9.6.) 26 lajia. Alue: Jyväskylä-Keuruu. Kulkutapa: jalan
2.) Voutilaisen joukkue (13.6.) 20 lajia.
B.sarja:
1.) Klaukkalan kuningasmerikotkat (11./12.6.) 32 lajia. Alue: Klaukkala,
Valkjärvi. Kulkutapa: autolla ja jalan
2.) Räksät (11.6.) 24 lajia. Alue: Fiskari. Kulkutapa: polkupyörillä
C.sarja:
1.) Tunnistajahaukat (11.6.) 85 lajia. Alue: Karjaa, Pohja. Kulkutapa: auto
2.) Ullakon pöllöt (12.6.) 80 lajia. Alue: Vammala-Meri-Pori. Kulkutapa: auto
”Elämysapajat”-sarjassa kirjattiin parhaita elämyksiä. Seuraavassa
otteita eri joukkueiden elämyksistä:
- Lintujen poikasten näkeminen ja tarkkaileminen.
- Yyterin lietteiltä löytynyt vesilinnun muna, josta poikanen oli
kuoriutunut.
- Parasta oli satakielen kuuleminen, koska sillä oli niin hieno ääni, sekä
linnunsulkien (2 kpl) löytäminen. Toiseksi parasta oli Jeren namujen
syöminen.
- Parasta oli tuulihaukkojen ja hiirihaukan näkeminen, koska en ole ennen
haukkoja nähnyt. Hiirihaukka oli erityisen komea.
- Kalalokin untuvikot olivat suloisia. Kun ne lähtivät kalliolta, yksi
poikasista kompastui ja vieri luisulta kalliorannalta veteen.
- Retkellä sattuu ja tapahtuu, joten mieleenpainuvaa oli myös ollut se,
kun naurulokki osui ulosteellaan Lauria takin hihaan.
- Kivointa koko päivässä oli diplomien saaminen.
- Oli jännittävää kulkea valtavan ojan vartta. Aina välillä kuului ja
näkyi pulahduksia, kun jokin pieni eläin sukelsi meitä pakoon. Olemme lähes
sataprosenttisen varmoja vesipäästäishavainnostamme, sen näimme uivan ja
sukeltelevan. Hirvi oli syönyt vesikasveja ojan pientareelta.
- Saavuimme pitkän ja kuoppaisen metsäautotien päähän. Sovimme, että vain
kuiskaaminen on sallittua ja vältimme risujen päälle astumista. Yhtäkkiä
ylhäällä häivähti iso, leveäsiipinen lintu. Seurasi kuitenkin pettymyksen
huokaus - pesäkuoppa oli tyhjä. Mutta pienen etsiskelyn jälkeen ylempää
kalliolta löytyi vaalea höyhenkasa kiven päältä makaamasta. Kaksi oranssia
silmää tuijotti meitä sen keskeltä. Olimme sopineet
rengastajaystävämme kanssa, että pääsemme hetkeksi seuraamaan huuhkajan
pesän tapahtumia. Se oli päivän odotettu upea hetki. Pois tultaessa lapset
miettivät, miten tärkeää on, ettei pesille mennä liian aikaisin ja
loppuvaiheessakin vain lyhyesti ja pesimärauhaa tarpeettomasti
rikkomatta. Lopuksi Ossi esitti hienon huuhkajanpoikasnäytöksen kivellä
maaten ja meitä tuijottaen; pähkinähakki säesti esitystä huudollaan. Metsä
oli raottanut meille salaisuuksiaan, ja huuhkaja sekä sen suojelutyö saanut
kolme uutta ystävää.
Yleistä palautetta lastenpäivästä
Jokainen joukkue kertoi päivän olleen erittäin onnistunut ja lasten
lintupäivästä toivottiin muodostuvan perinne. Ainakin mukana olleet joukkueet
lupasivat osallistua tapahtumaan jälleen ensi vuonna!