Lintuharrastus ei ole välineurheilua, vaikka siitä voi sellaisen helposti tehdäkin. Tarjolla on vaikka mitä jännää, ja aina vain uudempia ja parempia välineitä - usein erot vanhempiin malleihin ovat lähinnä hiusten halkomista. Toisten harrastajien lievästä välineurheiluhenkisyydestä on tietenkin se hyöty, että markkinoilla liikkuu paljon käytettyjä kaukoputkia ja kiikareita, täyttä laatua huokeaan hintaan.

Yhdistelmällä lintukirja, kiikari ja havaintovihko pärjää hyvin, loput välineet ovat käytännössä lisävarusteita. Varusteiden hankkimiseen kannattaa käyttää hieman harkintaa ja vertailla erilaisia markkinoilla olevia vaihtoehtoja keskenään. Ei tule sitten pettymystä. Kannattaa myös miettiä tarkoin kuinka paljon harrastusvälineitä todella tarvitsee ja kuinka lopullisesti on lintuihin hurahtanut. Ehkä on hieman hassua hankkia satojen tai jopa yli tuhannen euron välineet, jos retkeilee vain satunnaisesti tai innostus peräti lopahtaa.

Hyvä lintukirja on mahdollisimman kattava, mutta toisaalta sellainen, jota on helppo pitää mukana. Ja kirjan on oltava myös kestävätekoinen. On tärkeää, että kirjassa linnut on esitetty muissakin kuin juhlapuvussa. Suuri osa havaitsemistamme linnuista on vaihto-, perus- tai nuoruuspuvussa. Jo vesilintukoiraat ovat perus- ja juhlapuvuissaan kuin yö ja päivä, suokukkokoirasta eri puvuissaan tuskin uskoisi samaksi lajiksi.

Pertti Koskimiehen Suomen lintuopas (WSOY) ja Lasse J. Laineen Suomalainen Lintuopas (WSOY) ovat hyviä peruskirjoja, joissa maamme lajit on esitetty valokuvin. Mullarneyn, Svenssonin ja Zetterströmin Lintuopas on uusi ja loistavasti kuvitettu (maalauksia) kenttäopas, paras monien mielestä. Sen ovat toimittaneet Suomen oloihin Hannu Jännes ja Pekka Nikander. Kirjassa on vain Suomessa lintuja katsovalle tosin "ylimääräisiäkin" lajeja, sillä kirja kattaa Euroopan ja Välimeren alueen linnut. Myös vanhemmista kirjoista löytyy hyviä vaihtoehtoja: Jonssonin Euroopan linnut on hyvin kuvitettu ja monipuolinen lintukirja. Juhani Lokin ja Jörgen Palmgrenin suomeksi toimittama Suomen ja Pohjolan linnut on myös hyvä kirja. Siinä lajeja on vähemmän, vain Pohjolan peruslinnusto, joten lajien löytäminen on nopeampaa ja tietoa esitellyistä lajeista on mahtunut enemmän mukaan - muutakin kuin määritystietoa. Lasse J. Laineen Lintuharrastajan opas (Otava) on hyödyllinen ja Jan Södersvedin kirjasta Lintutornit (WSOY) saa ohjeet hyville retkipaikoille. Tutustu BirdLife Suomen oman liikkeen, Lintuvaruste Oy, valikoimiin.

Hyvä kiikari on lintuharrastajalle rakas väline. On huomattava nautinto katsoa lintuja teräväpiirtoisen ja kirkaskuvaisen kiikarin läpi. Tuhnuinen tai epäterävä kuva tärvää osan nautinnosta. Suurennuskerroin, näkökentän laajuus, kestävyys, paino, jne, ovat myös kiikarin tärkeitä ominaisuuksia. Kiikareihin on yleensä kaiverrettu luvut, jotka ilmaisevat suurennuskertoimen sekä etulinssin halkaisijan, 7 x 50 -kiikarissa suurennoskerroin on siis 7 ja etulinssinhalkaisija 50 millimetriä. Lisäksi näkökenttä on usein ilmoitettu joko asteina tai näkösektorin leveytenä metreinä tuhannen metrin päässä.

Lintujen tarkkailuun hyviä malleja ovat 7 - 10 kertaa suurentavat kiikarit, joiden etulinssien halkaisijat ovat 40 - 50 mm. Kahdeksan kertaa suurentavalla kiikarilla katsottuna sadan metrin päässä istuva lintu näyttää istuvan 12,5 metrin etäisyydellä, kymmenenkertainen suurennus tuo linnun kymmenen metrin päähän. Yli kymmenen kertaa suurentavat kiikarit eivät sovellu enää lintujen katseluun. Suurennuksen kasvaessa kiikarin piirtämä kuva alkaa täristä käsivaralta katsottuna ja kiikari vaatii jalustan alleen. Samalla myös näkökenttä kutistuu suurennuksen kasvaessa. Mikäli näkökenttä on liian pieni, lintuja on vaikea saada osumaan kiikarin kuvaan. Todella hermoja raastavaa!

Kiikaria valittaessa kannattaa luottaa omiin silmiinsä. Mikäli kiikarin kuva näyttää terävältä, luonnollisen väriseltä ja muutenkin hyvältä, se riittää. Kiikaritestissä kannattaa verrata vaihtoehtoja katsomalla kiikarilla jotain valkealla alustalla olevaa suurta tekstiä. Tekstin reunan tulisi piirtyä terävänä, ilman esimerkiksi punaista varjostumaa. Kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, kuinka paljon kiikari vääristää kuva-alueen reunoilla. Tarkista myös onko kuva terävä laitoihin saakka.

Kiikarin etulinssin koko vaikuttaa kiikarin valovoimaan. Mitä suurempi etulinssin halkaisija, sitä kirkkaampi kuva. Samalla toki myös kiikarin koko ja paino kasvavat.

Kiikarin suurennuskerroin ja näkökentän laajuus vaikuttavat toisiinsa. Metsässä pienempi suurennus ja laajempi näkökenttä ovat eduksi. Samoin muutonseurannassa, jolloin ideana on havaita kerralla suurempi ala taivasta. Aavassa tunturimaastossa tai meren rannoilla, joilla linnut tuppaavat olemaan kaukana, isompi suurennus on taasen eduksi. Suurennuskerroin on toisaalta myös mieltymyskysymys.

Kiikareita on todella monen hintaisia. Tuhat euroa maksavat tai kalliimmat kiikarit ovat yleensä kaikki laadukkaita ja merkkien väliset erot ovat pieniä. Laatumerkit antavat kiikareilleen myös pitkän takuun, eräillä merkeillä se on elinikäinen! Mutta huomattavasti halvemmallakin voi saada hyvän kiikarin. Halvempien merkkien suhteen laatu voi vaihdella merkin sisälläkin ja kiikaria valittaessa kannattaa etsiä hyvä yksilö. Kokeneempi harrastaja voi olla hyvä apu kiikariostoksilla.

Kaukoputki ei ole niin välttämätön kuin kiikari. Kaukoputken suurennuskerroin on isompi, joten sillä näkee linnut tarkemmin. Kaukoputki on näppärä varsinkin muutontarkkailussa ja sellaisilla paikoilla, joilla linnut pysyttelevät kaukana; merellä, lintujärvillä, pelloilla. Kaukoputkiin hankitaan suurennuksen määrävä okulaariosa erikseen. 20 - 30 kertaa suurentavat laajakulmaokulaarit ovat hyviä yleiskäyttöön. Tietyissä tilanteissa voi olla hyötyä myös enemmän suurentavasta vaihto-okulaarista, mutta näiden valovoima alkaa jo olla melko vähäinen eikä niistä ole yleiskäyttöön. Zoom-okulaarit, joissa suurennuskerrointa voidaan vaihtaa, ovat kehittyneet kovasti viime vuosina.

Kaukoputki tarvitsee parikseen ehdottomasti jalustan. Jalustan on oltava tarpeeksi tukeva, jottei tuuli tärisytä kaukoputkea - värisevää kuvaa on kamala katsoa, eikä linnuista saa mitään selvää. Pahimmassa tapauksessa tuuli saattaa kaataa koko jalustan ja kaukoputki paiskautuu kallioon. Aivan liian usein muutontarkkailukallioilla joutuu todistamaan traagista näytelmää, jossa nyyhkytyspuuskista vavahteleva harrastajapolo noukkii kaatuneen kaukoputkensa linssien ja prismojen sirpaleita kylmältä graniitilta yhä uskoen voivansa liimata ne yhteen, muiden kanssaharrastajien hieman ylempänä ihaillessa haltioituneina vuosikymmenen, ellei vuosisadan komeinta kurkimuuttoa. Luonto on armoton niin linnuille kuin ihmisillekin. Kannattaa siis heti investoida riittävän tukevaan jalustaan.

Jalustaan kuuluu myös videopää. Tasaisesti sekä pysty- että vaakasuuntaan kääntyvät videopäät ovat parempia kuin kinopäät. Moneen suuntaan lukuisilla ruuveilla säädettävät kinopäät sopivat paremmin valokuvaajalle. Yhteensä kaukoputkelle jalustoineen tulee hintaa pitkälle kolmatta tuhatta. Kalleimmat putket maksavat tonnikaupalla. Tähtikaukoputkesta ei ole lintujen katsomiseen. Lintuvarusteen asiantuntijat auttavat valitsemaan juuri sinulle sopivan putken.

Hyvin hoidettuna kiikari on lähes ikuinen. Puhtaat linssipinnat takaavat kirkkaan kuvan ja lintujen katselu on nautinto. Kiikari ja kaukoputki ovat sisältä herkkiä optisia instrumenttejä. Pienikin kolaus voi saada prismat ja linssit heilahtamaan paikoiltaan. Kiikari ja kaukoputki ovat myös herkkiä kosteudelle. Tihkusade voi tunkeutua niihin sisälle ja huurruttaa linssien ja prismojen pinnat - kosteuden ulos saaminen onkin jo mutkikkaampaa. Optisille laitteille ei voi olla liian hellä.

Linssipintojen puhtaus vaikuttaa olennaisesti kuvan laatuun. Linssit on usein päällystetty valoa suodattavilla kalvoilla, jotka ovat erittäin herkkiä naarmuuntumaan. Parempi siis yrittää olla likaamatta linssejä, ja jos ne pääsevät likaantumaan, kannattaa puhdistus suorittaa äärimmäisen hellävaroin käyttäen pumppusutia ja linssipaperia tai -liinaa. Sudilla puhalletaan naarmuttavat irtoroskat pois, jonka perään kevyt hönkäys ja liinalla pyyhkäisy. Mutta älä hankaa liian voimakkaasti!

Jos kiikarilla katsellaan pitkään käsivaralta, kädet ja selkä väsyvät: Kiikari alkaa täristä ja sen kuva siinä sivussa. Seipiö eli staijauspamppu on loistava apu. Seipiö on keppi, jonka päähän kiikarit istuvat tukevasti. Toisesta päästä pidetään kiinni. Kädet lepäävät vatsaa - mitä suurempi, sen parempi - vasten tukevasti ja kiikari on vakaa katsella eikä selkäkään väsy. Seipiön voi veistää itse puusta (vanha lätkämaila on suosittu malli) tai virittää käytetystä jalustan jalasta. Seipiön yläpää on muotoiltava kiikarin mallin mukaan. Jämäkkyyttä voi lisätä kiinnittämällä kiikarit remmin avulla seipiön nokkaan.

Seipiö on suomalainen keksintö ja se on levinnyt jo ympäri maailman ja sen englanninkielinen nimi on Finnstick, suomitikku.

Läppä on toinen mainio itseaskarreltava lisävaruste. Se on vettähylkivä kangas- tai nahkapala, joka kiinnitetään kiikarin hihnoihin ja se lepää kiikarien okulaarien suojana. Kotelo on tietenkin parempi suoja kiikarille, mutta kiikarin kaivaminen vähän väliä kotelostaan on rasittavaa ja hidasta - voi mennä hyvä havis sivu suun. Läppä suojaa kiikaria pieneltä sateelta ja puista varisevalta karikkeelta. Lisäksi markkinoilla on muovisia ja kumisia suojuksia, jotka suojaavat kiikarin linssejä jonkin verran myös iskuilta.

Birdcall on merkillinen kitisytin, jolla pystyy houkuttelemaan pensaassa lymyävän linnun yllättävän tehokkaasti näkösälle. Esineessä on kaksi sisäkkäistä lieriötä, joita kiertämällä saadaan aikaan lintujen kutsu- ja varoitusääniä muistuttavia maiskautuksia ja kitinöitä. Birdcall kuuluu Lintuvarusteen tuotteisiin. Ihmismuisti on hatara, joten lintuhavainnot on syytä kirjata ylös. Tavallistenkin lintuhavaintojen lukeminen vuosien jälkeen on antoisaa. Mikäli varsinaisten lintuhavaintojen sekaan ujuttaa vähän retkipäiväkirjan tyylisiä tekstin pätkiä mukanaolleista ja tunnelmista, voi vanhojen havisten selailu kiikkustuolissa tarjota todella kultaisia hetkiä. Kuin kävisi ne retket uudelleen.

Tavallisilla havainnoilla on myös tieteellistä arvoa ja monet lintutieteelliset seurantatutkimukset perustuvat juuri harrastajien ponnisteluihin. Lintutieteelliset yhdistykset keräävät toimialueiltaan havaintoja, jotka julkaistaan katsauksina, usein vuodenaikaiskatsauksina. Yhdistysten havaintoarkistot ovat arvokkaita niin tutkijoita kuin itse lintujakin ajatellen - mitä enemmän tiedämme linnuista ja lintukannoista, sitä helpompi meidän on niitä suojella. Katsauksien lukeminen on myös mielenkiintoista. Havaintojen ilmoittaminen on erittäin tärkeää ja hyvä opetella jo harrastuksen alkuvaiheessa. Yhdistyksillä on yleensä selkeät ohjeet ilmoitettavista lajeista.

Tietyn rajatun alueen lintuharrastajat voivat kerätä ensimmäiset ja viimeiset muuttolintuhavainnot tai muuton huiput yhteiseen kirjaan. Näin syntyy oma arkisto. Havainnot ilmoitetaan luonnollisesti paikallisyhdistykselle. Eräillä lintutorneilla on kollektiivihaviksia, joista näkee, mitä viime aikoina on havaittu. BirdLife Suomen kotisivuilla toimitetaan ajankohtaista Lintutilanne Suomessa -katsausta.

Varttuneemmilla harrastajilla alkaa ikä painaa haviskättä ja he kirjoittavat havaintojaan valikoiden ylös. Samoin muutolla pidetään usein erillistä havista, josta varsinaiseen havikseen siirretään vain muuton yhteissummat ja muut merkittävät havainnot. Tietenkin on sitä parempi mitä täydellisemmin havaintonsa kirjaa ylös - koskaan ei voi tietää mitä tietoja tulevaisuudessa kaipaa.

Hyvin sidottu ja tukevakantinen vihko on havikseksi paras. Se saa kestää kaikenlaista repun pohjalla. Ruudut helpottavat kirjoittamista, mutta häiritsevät piirtämistä. Lajilistan avulla on myös helppo muistaa tieteellisten nimien lyhenteet ja kirjata linnut "oikeassa järjestyksessä" vihkoonsa. Lyjykynä on vähiten säänarka kirjoitin. Eräät harrastajat pitävät eriksen maastohavista ja kirjoittavat havaintonsa vasta kotona varsinaiseen haviskirjaan. Havista voi pitää myös sähköisessä muodossa. Lintuvarusteelta saat havaintovihkoja, lajilistoja ja havisohjelmia.