![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Lintuharrastuksen alkeet - Bongaus
Bongaus ei ole kaikkea lintuharrastusta Bongaamisella tarkoitetaan sitä, että mennään katsomaan jotain tiettyä
harvinaista lintua, jonka tiedetään olevan jossain tietyssä paikassa.
Lintuharrastaja joka bongaa on vastaavasti bongari. Bongaus on ollut
viime vuosina näkyvästi esillä julkisuudessa ja sanaa bongaaminen on
erheellisesti alettu käyttää koko lintuharrastuksen synonyyminä.
Bongari kerää pinnoja Bongaamiseen liittyy usein erilaisten pinnojen laskeminen ja
kerääminen. Pinnoja (tai pisteitä) ovat mm. elämänpinnat (elikset)
eli elämälle uudet lintulajit ja vuodenpinnat (vuodarit) eli
kalenterivuoden aikana havaitut lintulajit.
Elisten ja vuodarien lisäksi bongari voi kerätä mm. kuukausipinnoja, TV-pinnoja, ikkunapinnoja, unipinnoja, tietyn alueen kuten kunnan tai lintupaikan pinnoja, junapinnoja, sairaalapinnoja, lastenvaunupinnoja jne. Tieto liikkuu hetkessä - ja bongarit tiedon mukana Kun tieto mielenkiintoisesta lintulajista kiirii bongarien korviin, saattavat
kiihkeimmät harrastajat vuokrata vaikka vesitason päästäkseen katsomaan lajia
toiseen päähän Suomea. Maltillisimmille polkupyörämatka saattaa olla raja. Koska
linnut ja varsinkin ne harvinaiset linnut ovat liikkuvaista sakkia, ei
bongaamisessa parane tuhrata aikaa. Bongarit ovat verkostuneet tehokkaasti
tekstihakulaitteiden avulla ja tieto löytyneestä uudesta harvinaisuudesta kiirii
bongarikunnalle alta silmänräpäyksen.
Mikäli hälylaji on kaukana tai hankalasti tavoitettavassa paikassa, bongarit organisoivat yhteiskuljetuksen, vaikkapa lentokoneella tai laivalla. Silloin tällöin käy niinkin, että harvinaisuus on ehtinyt häipyä bongareiden saapuessa paikalle. Bongariliitto Bongareiden oma järjestö on BirdLife Suomen toiseksi suurin jäsenjärjestö
Bongariliitto. Sen tärkein tehtävä on bongauksen koordinointi ja
tiedonvälitys. Tekstihakulaitteen avulla toimiva Lintutiedotus on
Bongariliiton tärkein jäsenpalvelu. Mikäli havaitun harvinaisen lajin
bongaaminen aiheuttaa häiriötä linnulle itselleen, ympäristölle tai esimerkiksi
ihmisille, joiden pihalle kummajainen on tupsahtanut, voidaan ao. lintu asettaa
bongauskieltoon.
Lisätietoa Bongariliitosta löydät Jäsenyhdistykset ja WWW-linkit -osastoilta. |