Muutontarkkailun eli staijauksen ideana on tähyillä muuttavia lintuja taivaalta. Hyviä paikkoja ovat niemennokat ja korkeat kalliot rannikoilla kuten Porkkalanniemen kärki. Linnut seurailevat tehokkaasti rannikkolinjaa. Sisämaassa vesistöt tai harju- ja peltoketjutkin toimivat muuttolintujen väylinä.

Suositut muutontarkkailupaikat eivät kerää ainoastaan lintuja vaan myös lintuharrastajia. Näkyvän muuton tarkkailu staijaaminen on varmasti suosituin tapa tarkkailla lintuja - keväisin lintuharrastajia on selvästi enemmän liikkeellä kuin syksyllä.

Muutontarkkailukalliolle kannattaa pukeutua lämpimästi, sillä kädet täristen kiikaroinnista ei tule mitään. Kunnon eväät maittavat myös.

Muuttolintujen tähyily suoritetaan kiikarilla pyörien hiljaa paikoillaan - kiikarin kuva seuloo taivaanrantaa. Välillä kiikarilla kannattaa tehdä myös "yläkierroksia", nostaa kuva ylös horisontista. Varsinkin petolinnut saattavat kaarrella korkeallakin. Pään päällä lentävät petolinnut huomaa parhaiten paljain silmin. Kannattaa siis välillä vilkuilla ylöskin päin. Kun taivaanrannasta löytyy kiinnostava piste, varsinainen määritys tapahtuu kaukoputkella. Havaitut linnut kirjataan havaintovihkoon. Pikkulintumuuttoa on paras seurata silmin ja korvin. Silmillä lasketaan yli lentävien lintujen määrä, korvilla tunnistetaan laji lentoäänten avulla. Pikkulintujen tunnistaminen muutolla perustuukin äänten hallintaan. Tavallisimpia muuttotaivaan ääniä ovat peipon jyb-jyb, niittykirvisen ist-ist, västäräkin tsilip, metsäkirvisen siraus bsri, pajusirkun psii tai vaikapa kiurun särkyvä kriu -ääni. Sekaparvista on vaikea arvioida eri lintulajien osuuksia. Muutontarkkailu vaatii harjaannusta, mutta senhän saa tarkkailemalla muuttoa! Muutontarkkailulla on pitkät perinteet. Suomessakin on eräiltä paikoilta useamman kymmenen vuoden katkeamattomia havaintosarjoja. Rengastus ja lintuasematoiminta ovat antaneet paljon lisätietoa lintujen liikkeistä. Yksittäisten harrastajien panoksen osuus on valtava siitä tiedosta, joka meillä on muuttolinnuista, kiitos harrastajien aktiivisen havaintojen ilmoittelun. Staijaamisen avulla nähdään vain osa linnuista. Suurin osa pikkulinnuista muuttaa öisin, jolloin ne näkyvät vain tutkan avulla. Myös osa päivällä muuttavista isommista linnuista, kuten kahlaajat, muuttaa usein niin korkealla, että niitä ei staijaamalla näe. Se ei kuitenkaan vähennä muutontarkkailussa saatua elämystä hienon massamuuttopäivän aikana, jolloin parhaimmillaan voi nähdä yli miljoona peippoa matkalla talvehtimisalueilleen. Staijari näkee linnut niiden omassa elementissä.

Yömuuttoa on yllättäen helpointa seurata kaupungeissa, sillä kaupunkien valot saavat linnut ääntelemään vilkkaammin. Myös majakkasaaret ovat hyviä paikkoja. Tyypillisiä yötaivaan ääniä ovat punakylkirastaan venähtävä siraus sriii, sekä muiden rastaiden äänet, punarinnan hento, lyhyt strik, jne. Taivaalta saattaa kiiriä paljon selkeiden päivämuuttajienkin ääniä, kuten kurkien ja joutsenten joikua. Arktiset hanhet tapaavat joinain syksyinä vyöryä yön selässä Etelä-Suomen yli. Silloin niiden kaakatusta kirjataan havaintovihkoihin tuhansia äänikertoja - yömuutto lasketaan äänten lukumääränä, ei yksilöinä tai parvina.

"Vuodenkierto lintujen seurassa" -kappaleessa kerrotaan hieman muuton rytmistä. Lisäksi "Miten linnut kirjataan ylös" -kappaleessa on muuttolintujen kirjaamisesta havisvihkoon sekä lintuparvien koon arvioinnista.