Lintujen euroviisujen voittajiksi Islannin kapustarinta ja Viron satakieli -
Suomen mustarastas hienosti kärkijoukossa
Virossa järjestettiin tänä keväänä Eurovision laulukilpailujen rinnalla Lintujen
Euroviisut, Birdeurovision 2002. Kilpailun voittaja julistettiin 24.5. klo 15:00
Tallinassa.
Eurovision laulukilpailujen rinnalla ensimmäistä kertaa järjestetyt Lintujen
Euroviisut saivat tuhannet ihmiset liikkeelle äänestämään omia
suosikkilintujaan. Kuukauden kestäneen yleisöäänestyksen voittajaksi selviytyi
lopulta yllätysnimi, Islannin kapustarinta. Kapustarinnan surusointisen
viheltävä laulu peittosi yleisöäänestyksessä monta tunnettua laulutaituria.
Kapustarinta on kauniin kullan ja mustankirjava kahlaajalintu, joka pesii
pohjoisilla tunturinummilla ja soilla. Suomessa kapustarintoja pesii Lapissa
sekä harvalukuisena avosoilla etelämpänä.
Yleisöäänestyksen lisäksi osallistujamaiden asiantuntijaraadit antoivat ääniä
mielestään kymmenelle parhaalle linnulle. Äänestyksen voitti Viron
satakieli 95 äänellä. Toiseksi tuli tiukassa kilpailussa Kyproksen
mustapääkerttu (94 ääntä) ja kolmanneksi Tanskan kiuru (93 ääntä). Satakieli on
kaikkien tuntema öiden monipuolinen laulutaituri, jonka lauluaika on juuri nyt
parhaimmillaan. Suomessa satakieliä kuulee eniten Etelä- Suomessa, kosteikkojen
reunamilla ja rehevissä lehdoissa.
Suomen mustarastas - kilpailun yksi ennakkosuosikeista - äänestettiin
yleisöäänestyksessä hienosti neljänneksi. Menestys jäi hieman vaisummaksi
asiantuntijaäänestyksessä, jossa Suomen mustarastas sijoittui ennakkoarvailuista
poiketen vasta kuudennelletoista sijalle. Suomen ehdokas valittiin maaliskuussa
BirdLife Suomen järjestämän yleisöäänestyksen perusteella. Mustarastaan
äänestäjät kertoivat sen huilumaisen ja kauniin laulun olevan mm. kevätillan
paras tunnelman luoja. Lisää Suomen ehdokasäänestyksen tuloksista löydät
myöhemmin tältä sivulta.
Lintujen Euroviisujen järjestäjinä olivat Viron BirdLife (Eesti
Ornitoloogiaühing), Viron Luonnonsäätiö ja kansainvälinen TELE2 -yhtiö.
Kilpailussa oli mukana 21 Euroopan maata. Kilpailun tulokset löytyvät Lintujen
Euroviisujen virallisilta kotisivuilta www.birdeurovision.org
Lintujen euroviisujen tarkoituksena on esitellä ihmisille Euroopan luontoa
lintujen välityksellä, edistää lintujen ja luonnon tuntemusta ja tuoda esiin
tärkeiden lintualueiden ja uhanalaisten lajien suojelukysymyksiä.
Suomen esikarsinnan tulokset
Virossa järjestetään tänä vuonna "tavallisten" euroviisujen lisäksi lintujen
euroviisut.
Suomen edustajan esikarsinta käytiin yleisöäänestyksessä BirdLife Suomen
kotisivuilla 13.- 22.3.2002. Määräaikaan mennessä äänesti 823 suomalaista. Ääniä
sai 74 lintulajia. Selvästi eniten ääniä sai mustarastas (16 % äänistä).
Toiseksi tuli satakieli, kolmanneksi kuikka, neljänneksi viitakerttunen ja
viidenneksi peippo.
Äänestäjien perusteluja
Äänestäjillä oli myös mahdollisuus vapaaseen kommenttiin, mistä syystä juuri
tämän lajin pitäisi päästä edustamaan Suomea lintujen euroviisuihin. Ohessa
joitakin valikoituja kommentteja eniten ääniä saaneista lajeista sekä "helmiä"
myös muiden lajien perusteluista.
Mustarastas
Mustarastaan huilua kevätillassa ei voita mikään!
Mustarastaan laulu kruunaa kevätillan. Mustarastas laulaa suoraan sydämeen. Lintu on myös erittäin kaunis. Sen ulkonäössä on jotain hyvin karismaattista.
Sieluun tulee valtava ilo ja rauha, kun mustarastas laulaa iltaisin ja öisin.
Mikä voisi olla kauniimpaa kuin mustarastaan laulu aamun alkaessa valjeta?
Mustarastaan laulu on paitsi kaunista, mutta helmikuun aamuna myös lupaus keväästä!!!
Taianomainen, öinen huiluääni saa kyyneliin kenet tahansa!
Se nyt vaan on kaikkein paras
Kun kosteus alkaa tiivistyä keväisen niityn päälle muodostaen unenomaisen peiton, alkaa ympäröivää metsää kiertää luonnon oman Vivaldin monimuotoinen sävelkulku. Jään kuuntelemaan sitä aamuun asti...
Kaikki linnut laulavat kauniisti, mutta kun vain yksi on nimettävä niin olkoon se tuo.
Satakieli
Kyseessähän on yksinkertaisesti ainoa Suomessa tavattava OIKEA laululintu
Satakielen laulu kuuluu kauniiseen kesäiltaan, kun aurinko on pikkuhiljaa laskemassa ja ilma on lämmin ja taivas kauniin punertava, satakielen laulu kuuluu siis parhaimpaan suomalaiseen kesäiltaan.
Äitienpäivä alkaa vuosittain satakielen laululla
Yksinkertaisesti loistavaa laulantaa!! =)
Varmin voittajaehdokas ja ainoa laulukilpailu jossa Suomi voi voittaa
Upea tunnelman luoja parvekkeen iltakahveilla
Se on vaan niin hyvä
Obo jeah jjjeeeeeeeeeeee
Satakieli nimensä mukaisesti laulaa sadalla kielellä, aivan upeaa kuultavaa
Uskomaton tapaus. Pieni ja vaatimaton (ulkoasu), mutta ei laulun suhteen
Kuikka
Tuhansien järvien komeaääninen huutelija.
Komia ääni erämaasta!
Kuuluu ehdottomasti Suomen suveen
Äänessä on pohjoisen alkukantaista puhuttelevuutta. Sointuva, kesäusvaisen aamun ääniraita.
Suomalainen kesailta parhaimmillaan
Äänessä on jotain ikiaikaista, syvästi koskettavaa
Kuikan huuto järven rannalla kesäiltana, sen suomalaisempaa en keksi
Kuikan huuto koskettaa jotakin ikiaikaista kieltä sielun sopukoissa, se tuo terveiset muinaisten aikojen hämärästä.
Olipa vaikea valita... Kyllä se on lopulta se TUNNELMA, joka kuikan huudon mukana välittyy. Siinä on suomalainen sielu.
Kesäilta mökillä, kuikan huuto järvellä. tarviiko ihminen muuta.
Siinä kaikuu Suomi, Suomen kesä, maanosamme historia ja kansanperinne
Yön yksinäinen suruvirren veisaaja, niinkuin suurin osa Suomalaisistakin.
Viitakerttunen
Ei laula niin töksähtelevän rajusti kuin paljon kehuttu satakieli
Musikaalinen, selkeä, kaunis
Kesäkuun taituri, rauhallinen hiukan melankolinen sävelkulku sopii kuvaamaan suomalaista, suomalaisuutta, myös hehkeä ja monipuolinen laulaja!
Loistava laulaja, jonka esiintyminen painottuu Euroopassa meille...
Ehdottomasti taidokkain ja kaunein laulu
Kesäöiden virtuoosi
Virtuoosi, luova nero. Ilmaisukieli laaja epäharmonisista äänistä eksoottisia intervalleja sisältäviin melodioihin. Lainaa taitavasti toisilta, muodostaa rakenteita, joita varioi. Myös ostinatotoistoa
Laulu kaunista omaan verkkaiseen tyyliin. Rauhoittaa kummasti kuunneltuaan hetkisen temperamenttisia ryti- ja luhtakerttusia. Sitäpaitsi suurin osa Euroopan pesivästä kannasta on meikäläisiä!!!
Peippo
Peipon laulun kuullessaan tietää, että kevät on ovella
Lyhyt mutta ytimekäs sävel, jonka lähes kaikki tuntevat
Mikä sen hienompaa kuin kuulla peipon laulua kesäisenä aamuna!
Tuo kesän tullessaan, kuuluu kaikkialla, lauluistakin tuttu "koivun latvaan korkealle, teki peippo pesän"
puoli kuuta peipposesta kesää odottaen
Peipon iloinen laulu metsässä on kesäkonserttia parhaimmillaan
Selkeä kirkas laulu, aina yhtä odotettu ja toivoa antava ääni.
Se perusjuttu. Aina kesällä kuulee peipposen laulavan... ja sen jopa tunnistaa!
Sykähdyttävää kuulla sen ääni pitkän talven jälkeen kaupungin puistossa!
Se laulaa aina meidän pihassa
Pirteä, mielialaa nostava laulu
Sinirinta
Kaunisääninen pohjoisen lintu
Loistava Lapin satakieli.
Tein kesäkuussa 1996 töitä tunturinrinteessä Utsjoella; sinirinnat lentelivät pääni yli pitäen (mm.) poronkellon ääntä. Nauhoitettuina ne eivät koskaan tunnu pääsevän oikeuksiinsa - maisema puuttuu!
Lapin kesän ujostelematon taituri
Improvisointia ja matkimisääniä, puronsolinasta kellojen soittoon
Loistava laulaja:pystyy käsittelemään poronkellot ja intialaiset kielisoittimet. Tämän laulajan asukin on hyvällä maulla valittu ja kaunis.
Pohjolan villi "satakieli", jota ei jokaisessa puutarhassa pääse ihastelemaan
Kuunnellen sinirinnan laulua yöttömässä yössä hiirenkorvien vihertäessä jokilaaksossa, voisiko elämä sen paremmaksi tulla?
Muita valikoituja kommentteja:
Korppi, olen korppiparin kuullut juttelevan niin hellästi,että korinat pois.
Kaulushaikara, kuin suomalainen joka puhaltaa tyhjään viinapulloon. Äänessä on suomalaisuuden ydin. Emme ole mikään tsirptsirp-kansa. Täällä huokaillaan syvään kuin Botte ruovikossa.
Kuhankeittäjä, kuhankeittäjä sopii mielestäni hyvin edustamaan Suomea,koska on luonteeltaan samantyylinen;piilotteleva,mutta omaa kauniin surumielisen äänen
Kuovi, mummolassa olen nähnyt kuovin.
Kurki, pärjää yhtä hyvin lintujen laulukisoissa kuin Suomi euroviisuissa.
Laulurastas, kun laulurastas laulaa, kesä on kauneimmillaan ja 'hehkeimmillään'.
Lehtokerttu, kun muut linnut ovat jo heinäkuussa hiljaa, lehtokerttu jaksaa vielä ilahduttaa laulullaan.
Lehtopöllö, mystistä tunnelmaa keväisiin öihin.
Metso, uhanalaisen lajin mystisen lauluun liittyy kunnon esiintymistä niin kuin Euroviisuihin yleensäkin
Metso, pohjoisen havumetsän pavarotti
Mustapääkerttu, kuuntelin yhden kesän linnun kaunista laulua aivan makuuhuoneen ikkunan läheisyydessä, enkä ole koskaan jälkeenpäin kuullut mitään yhtä kaunista.
Varis, todellinen kansallislintu muista linnuista ehtyvässä nykyteknologiaympäristössä,josta Suomi niin ylpeilee. Laulu on persoonallinen ja älykäs, hieman ironinen, toteava.
Kaakkuri, todellinen suomalaisen korpijärven lintu, jonka ääni saa niskakarvat pystyyn
Riki Sorsa, perustelut: "Sen voihkaisu on NIIN lohduton".
Alli, kunnon allilauman ääntely on kuin Riki Sorsan Reggae OK!!!!!
Töyhtötiainen, sen kuultuaan metsäretkellä on päivä pelastettu, pitkään hyvällä tuulella kuten töyhtötinttikin.
Ehdotan, että Suomea edustaisi lintujen euroviisuissa tuhannen knaakkaa. Tämän kuoron laulu on yhtä kaunista kuin Suomen euroviisiehdokkaiden laulut yleensä ovat.
Pajulintu, edustaa melankolista suomalaista perusluonnetta
Palokärki, se on hyvä koputtamaan puuta !! (5-vuotiaan perustelu)
Punavarpunen, viime kesänä matkin Pv:n vihellystä 'houkutellakseni' sitä kuvausetäisyydelle. Sen jälkeen olen viheltänyt kuin punavarpunen, tarttuva biisi!
Ruisrääkkä, persoonallinen ääni, joka edustaa samalla myös suomalaista maaseutua parhaimmillaan
Sinipyrstö, kaunis, kuuluva säe upeimmissa vaarametsiköissä
Sinitiainen, hyvä rytmi ja kuuluva, selkeä artikulointi; ei pitäisi jäädä tyttötiaisille epäselväksi, mistä on kyse...
Talitiainen, ainoa ääni, jonka tunnistan varmasti. Laulu tuo keväisen olon, vaikka laulaisikin jo tammikuussa!
Suomen esikarsinnassa ääniä saaneet lintulajit äänimäärineen:
mustarastas, 131
satakieli, 87
kuikka, 83
viitakerttunen, 56
peippo, 49
sinirinta, 48
joutsen, 28
kiuru, 28
laulurastas, 24
kuhankeittäjä, 21
talitiainen, 20
kuovi, 20
pajulintu, 19
sinipyrstö, 18
lehtokerttu, 16
metso, 14
kultarinta, 12
ruisrääkkä, 11
punavarpunen, 10
helmipöllö, 8
mustapääkerttu, 7
viirupöllö, 6
kottarainen, 5
kurki, 5
merikotka, 5
punarinta, 5
kirjosieppo, 4
palokärki, 4
teeri, 4
varis, 4
harakka, 3
kultasirkku, 3
lapinpöllö, 3
laulujoutsen, 3
leppälintu, 3
punakylkirastas, 3
taivaanvuohi, 3
kehrääjä, 2
haahka, 2
haarapääsky, 2
huuhkaja, 2
kaakkuri, 2
kalalokki, 2
kangaskiuru, 2
käki, 2
liro, 2
pikkusieppo, 2
räystäspääsky, 2
sinitiainen, 2
alli, 1
hippiäinen, 1
kaulushaikara, 1
kiiruna, 1
korppi, 1
kuukkeli, 1
luhtahuitti, 1
luhtakerttunen, 1
merilokki, 1
mustalintu, 1
mustaviklo, 1
naakka, 1
närhi, 1
peltosirkku, 1
piekana, 1
pikkukultarinta, 1
pikkusirkku, 1
pyy, 1
rautiainen, 1
riekko, 1
suopöllö, 1
tiltaltti, 1
töyhtöhyyppä, 1
töyhtötiainen, 1
västäräkki, 1
Arvonnan voittajat
Kaikkien Suomen esikarsinnassa äänestäneiden kesken arvottiin viisi "Lintumme
laulavat, kesän lintuja" CD-levyä, jolta löytyy 60:n tutun linnun äänet.
Arvonnassa voittivat:
Aki Rintanen, Helsinki
Markus Kauppinen, Turenki
Sara Haalahti, Helsinki
Seppo Hoppania, Oulu
Iikka Kivi, Ylivieska
Onnittelut voittajille!
Osallistumalla lintujen euroviisuihin olet mukana
esittelemässä Euroopan luontoa lintujen välityksellä
edistämässä lintujen tunnettavuutta sekä yleistä ympäristötietoisuutta
edistämässä tärkeiden lintualueiden ja uhanalaisten lajien suojelua
Lintujen euroviisujen järjestäjinä ovat Viron BirdLife (Eesti ornitoloogiaühing),
Viron Luonnonsäätiö (Estonian Fund for Nature) ja Kansainvälinen
telekommunikaatioyhtiö TELE2.