|
Tammikuun lopulla järjestettyyn Pihabongaukseen osallistui yli 15
000 ihmistä tarkkailemalla lintuja tunnin ajan reilulla 10 000
pihalla ympäri maan. Kuntien asukaslukuun suhteutettuna innokkaimmat
Pihabongaus-kunnat
olivat Kustavi, Taivassalo, Enontekiö, Kiikoinen
ja Taivalkoski.
Ankara pakkastalvi oli verottanut joidenkin lajien talvikantoja.
Viimevuotista selvästi vähemmän ilmoitettiin
hippiäisiä,
puukiipijöitä ja peippoja. Mustapääkerttuja ei havaittu lainkaan.
Varpuspöllöjä ja isolepinkäisiä havaittiin puolestaan selvästi
runsaammin kuin vuosi sitten. Nämä lajit ovat tänä talvena
hakeutuneet pihoille, koska paksu lumipeite ja Etelä-Suomen
myyräkato ovat pakottaneet normaalisti myyriä syövät lajit
siirtymään pikkulinturavintoon.
Loistaudista kärsineitä
viherpeippoja
havaittiin odotetusti
vähemmän kuin vuosi sitten: ennen joka toisella pihalla esiintyvä
laji havaittiin nyt vain joka kolmannella pihalla. Väheneminen ei
kuitenkaan vaikuttanut lajin parvikokoon.
Urpiaisia ja
vihervarpusia oli tänä vuonna niukasti.
Varpunen väheni viidenneksen
viime vuodesta.
Harmaapäätikka puolestaan jatkoi runsastumistaan.
Pihabongauksessa havaittiin lintuja yhteensä 416 316 yksilöä.
Keskimäärin pihalta havaittiin 7 lajia ja 46 yksilöä; vuosi sitten
luvut olivat 8 ja 50. Yleisimmät lajit olivat viimevuotiseen tapaan
talitiainen (97 % pihoista), sinitiainen (83 %) ja harakka (68 %).
Yhteensä lajeja havaittiin 98.
Pihabongauksessa tarkkaillaan tammikuun viimeisenä viikonloppuna
tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla.
Pihabongauksen päätarkoituksena on innostaa ihmisiä tarkkailemaan
lähiluontoa. Samalla kerätään arvokasta tietoa talvilinnuista.
Pihabongaus järjestettiin nyt viidettä kertaa. Seuraavan kerran
pihabongataan vuoden kuluttua 29.-30.1.2011.
Tapahtuman suojelija on tasavallan presidentti Tarja Halonen.
Tapahtuman yritysyhteistyökumppaneina olivat Eläinruokatehdas
Lemmikki Oy, Weilin+Göös ja Suomen Lintuvaruste Oy.
BirdLife Suomi kiittää osallistujia. Seuraavan kerran
pihabongataan vuoden kuluttua 29.-30.1.2011!
Alla olevassa taulukossa on esitetty kymmenen yleisintä eli
useimmalla pihalla havaittua lajia.
| |
laji |
% pihoista |
| 1. |
talitiainen |
93 |
| 2. |
sinitiainen |
77 |
| 3. |
harakka |
60 |
| 4. |
keltasirkku |
42 |
| 5. |
käpytikka |
42 |
| 6. |
hömötiainen |
35 |
| 7. |
viherpeippo |
33 |
| 8. |
närhi |
30 |
| 9. |
punatulkku |
30 |
| 10. |
varis |
30 |
Alla olevassa taulukossa on esitetty kymmenen lukumääräisesti
runsainta lajia ja niiden yhteismäärät.
| |
laji |
yksilöitä |
| 1. |
keltasirkku |
97 200 |
| 2. |
talitiainen |
80 900 |
| 3. |
sinitiainen |
46 500 |
| 4. |
viherpeippo |
38 300 |
| 5. |
varpunen |
22 900 |
| 6. |
pikkuvarpunen |
22 000 |
| 7. |
punatulkku |
19 800 |
| 8. |
naakka |
18 300 |
| 9. |
harakkka |
17 100 |
| 10. |
tilhi |
14 900 |
Lisää taulukoita ja graafeja:
-
Tuloksia maakunnittain (alueelliset BirdLife-yhdistykset) (pdf)
-
Tuloksia kunnittain
(piha-, laji- ja lintumäärät sekä pihabongausinto) (pdf)
-
Lajikohtaisia tuloksia
alueittain (pdf)
-
Esiintymiskarttoja
-
Lajigraafeja (v. 2006-2010):
harmaapäätikka,
hippiäinen,
hömötiainen,
kuukkeli ja lapintiainen,
kuusitiainen,
mustarastas,
peippo,
pikkuvarpunen,
punatulkku,
puukiipijä,
tilhi,
urpiainen,
varpunen,
varpuspöllö,
viherpeippo
Vertaa
Arvonnan voittajatKaikkien Pihabongaukseen osallistuneiden
kesken arvottiin taas lintuaiheisia palkintoja. Onnettaren
suosikkeja olivat seuraavat pihabongaajat:
Linnut 1–3 -tietokirjasarja (Weilin+Göös) (1 kpl): Kari
Tuomi (Jaala)
Ruokinta-automaatti (5 kpl): Sylvi Suominen (Piikkiö),
Seppo Teinilä (Hajala), Seija Tietäväinen (Orivesi), Pekka Toivakka
(Hietanen), Pirkko Viljanen (Nakkila).
Linnut – Suomen peruslajisto –kirja (5 kpl): Airi Boélius
(Kauttua), Lassi Kurittu (Jyväskylä), Anssi Lehtivuori (Helsinki),
Tuula Lindholm (Turku), Mariitta Rauhala (Järvenpää).
BirdLife Suomen Linnut-lehden vuosikerta 2009 (5 kpl):
Ilkka Ertimo (Tuusula), Taina Heikkilä (Mäntsälä), Raija Koskela (Räisälänmäki),
Jonne Simonen (Muurame), Ari Suhonen (Toivala).
Aidosti ääntelevä pehmolintu (10 kpl): Rosita Eklund (Kullaa),
Veeti Hannila (Liminka), Pekka Jääskeläinen (Outokumpu), Jarmo Laine
(Turku), Arto Leikas (Helsinki), Jarkko Pekki (Kuusjoki), Olli
Puustinen (Mäntsälä), Markku Salonen (Naantali), Risto Suksi
(Porvoo), Olli-Pekka Talikainen (Syyspohja).
BirdLifen tiira-pinssi (10 kpl): Lilian Hagsten (Förby),
Satu Hämäläinen (Lahti), Patrik Knuutila (Ulvila), Tomas Korkman
(Inkoo), Hannu Korsumäki (Lohja), Auli Lintukorpi (Otava), Teuvo
Nieminen (Vihtavuori), Jari-Pekka Peltoniemi (Espoo), Aarne
Ratilainen (Kukkila), Merja Rautanen (Sauvo).
Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille
Pihabongaukseen osallistuneille!
Lintukysymykset
Moni pihabongaaja esitti havaintoilmoituksensa yhteydessä
lintukysymyksiä. Suuren kysymysmäärän vuoksi emme valitettavasti
voi vastata kaikille. Runsaasti lintutietoa on kuitenkin
tarjolla näillä verkkosivuilla, tässä
Tiira-lehdessä ja
Linnut-lehdessämme.
Ryhdy BirdLifen tukijaksi - saat hyödylliset tukijalahjat!
|
|