Yleisimpiä pönttölintuja

Katso myös:

Talitiainen (talgoxe)

Talitiainen. Kuva: Jussi Vakkala

 

Talitiainen on helppo tuntea kirkkaankeltaisesta vatsasta, vihertävästä selästä, mustasta päästä ja valkeasta poskesta. Mustasta leukalapusta jatkuu vatsan halki juova, joka on koiraalla leveämpi kuin naaraalla.

Talitiainen on kirjosiepon ohella tavallisin pihan pönttölintu.

 

Sinitiainen (blåmes)

Sinitiainen. Kuva: Petri Vainio

 

Sinitiainen on hieman talitiaista pienempi. Parhaat tuntomerkit ovat kauniinsininen päälaki ja pyrstö sekä nokan tyvestä silmän yli niskaan kulkeva tumma juova. Talitiaisen tapaan sillä on keltainen vatsa, valkoinen poski ja vihertävä selkä. Vatsassa ei ole selvää mustaa juovaa.

Sinitiainen on runsastunut ja on pönttöasukkaana nykyään melkein yhtä tavallinen kuin talitiainen. Lapissa se on vielä harvinaisuus.

 

Kuusitiainen (svartmes)

Kuusitiainen. Kuva: Petri Vainio

 

Kuusitiainen on sinitiaisen kokoinen. Väritykseltään se muistuttaa haalistunutta talitiaista. Paras tuntomerkki on niskassa oleva iso valkea laikku. Päälaki on musta, posket valkoiset, leukalappu musta, vatsapuoli likaisen valkoinen ja selkä tummanharmaa. Siivellä on kaksi valkeaa poikkijuovaa.

Kuusitiainen on melko yleinen pesimälintu eteläisessä Suomessa. Pihapiirin pönttölintuna se on kuitenkin selvästi sini- ja talitiaista harvinaisempi.

 

Kirjosieppo (svartvit flugsnappare)

Kirjosieppo. Kuva: Micha Fager

 

Kirjosieppo on suunnilleen talitiaisen kokoinen. Kirjosieppokoiraan selkä, pää ja pyrstö ovat mustat, vatsa valkea. Siivellä on suuri valkoinen laikku. Naaraan selkäpuoli on ruskea ja siiven valkoinen laikku pienempi.

Kirjosieppo on yleinen pesimälintu kaikenlaisissa metsissä koko Suomessa ja pihapönttöjen tavallisin asukki talitiaisen ohella.

 

Leppälintu (rödstjärt)

Leppälintu. Kuvat: Pertti Rasp ja Micha Fager

 

Leppälinnun paras tuntomerkki on oranssinpunainen pyrstö, jota se värisyttää yhtenään. Koiraan tuntee helposti myös oranssista vatsapuolesta, mustasta naamasta, kapealti valkoisesta otsasta ja harmaasta selästä. Naaras on pyrstöä lukuun ottamatta melko yksivärisen ruskea, vatsapuolelta hieman vaaleampi.

Leppälintu pesii koko Suomessa ja viihtyy valoisissa, usein mäntyvaltaisissa metsissä. Se asettuu yleensä pönttöihin, joissa on suuri lentoaukko.

 

Kottarainen (stare)

Kottarainen. Kuva: Micha Fager

 

Kottaraisen tuntomerkkejä ovat metallinkiiltoisen musta höyhenpuku ja ohut keltainen nokka. Pesimäajan ulkopuolella höyhenpuvussa on vaihtelevassa määrin valkoisia pilkkuja. Mustarastaasta kottaraisen erottaa muun muassa lyhyen pyrstön ja liikkumistavan (liikkuu maassa kävellen, ei hyppien) perusteella. Mustarastas ei pesi pöntöissä.

Kottaraisia tapaa varmimmin maaseudulla peltojen ja laidunten lähellä, mutta niitä pesii myös kaupungeissa. Kottarainen on harvinaistunut suuresti viime vuosikymmeninä, ja monet kottaraisenpöntöt ovat autioituneet.

 

Varpunen (gråsparv)

Varpunen, koiras ja naaras. Kuvat: Micha fager

 

Varpusnaaras on väritykseltään mitättömän harmaanruskea, koiraalla on harmaa päälaki ja musta leukalappu. Nokka on jykevä, kolmiomainen siemensyöjän nokka.

Varpunen voi asettua pesimään erityisesti vaaka-asentoon asetettuun pönttöön. Joskus se kelpuuttaa kottaraispöntönkin.

 

Pikkuvarpunen (pilfink)

Pikkuvarpunen. Kuva: Jussi Vakkala

 

Pikkuvarpunen on varpusen kokoinen ja muotoinen, mutta sillä on kokonaan ruskea päälaki ja musta täplä valkoisessa poskessa. Toisin kuin varpusella, koiras ja naaras ovat samannäköiset.

Suuresti viime aikoina runsastuneen pikkuvarpusen voi tavata jo lähes koko Suomessa. Varpusen tavoin se suosii vaaka-asentoista pönttöä.

 

Harmaasieppo (grå flugsnappare)

Harmaasieppo. Kuva: Petri Vainio

 

Harmaasieppo on vaatimattoman harmaa lintu, jonka päälaella ja rinnassa on heikkoja tummia viiruja. Kirjosiepponaaraasta sen erottaa myös siitä, että siivellä ei ole valkoista. Harmaasieppo tähystää avoimella paikalla ja lentää lyhyitä pyrähdyksiä sieppaamaan lentäviä hyönteisiä.

Harmaasieppo on pesäpaikan valinnassaan hyvin kekseliäs. Pesä on usein rakennuksessa. Umpinaisiin pönttöihin se ei pesi, vaan vaatii yläosastaan avoimen pöntön.

 

Tervapääsky (tornseglare)

Tervapääsky. Kuva: Jussi Vakkala

 

Väritykseltään ruskeanmustan tervapääskyn tuntomerkkejä ovat pitkät kapeat, sirppimäiset siivet ja kirkuva lentoääni.

Tervapääsky pesii pääasiassa kaupunkien rakennuksissa, laajoilla metsäalueilla myös luonnonkoloissa. Satunnaisesti se kelpuuttaa pöntönkin pesimäpaikakseen. Pöntön on oltava korkealla paikalla, josta pääsee esteettä pudottautumaan lentoon.

 

Käenpiika (göktyta)

Käenpiika. Kuva: Micha Fager

 

Käenpiian havaitsee helpoiten soidinäänestä, pikkutikkamaisesta kie-kie-kie… -huutosarjasta. Käenpiika on yleisväritykseltään ruskeankirjava, juovikas ja terävänokkainen. Selkäpuolelta nähtynä huomio kiinnittyy niskasta alaselkään ulottuvaan mustaan pitkittäisjuovaan.

Käenpiika on harvalukuinen, lähinnä Etelä- ja Keski-Suomen pesimälintu, joka viihtyy valoisissa metsänreunoissa. Käenpiika valtaa usein pesäpöntön pikkulinnulta ja siivoaa edellisen omistajan pesäainekset ulos pöntöstä.

 

Uuttukyyhky (skogsduva)

Uuttukyyhky. Kuva: Pertti Rasp

 

Uuttukyyhky on ainoa koloissa pesivä kyyhkylaji. Se muistuttaa kesykyyhkyä eli pulua, mutta on tasaisemman harmaan värinen: selkäpuoli on yhtenäisen harmaa (pululla on pyrstön tyvellä valkoinen alue), siivellä on vain pienet mustat kuviot ja sen silmä on musta.

Uuttukyyhky on lähinnä Etelä-Suomen viljelysmaita reunustavien rehevien metsien pesimälaji.

 

Naakka (kaja)

Naakka. Kuva: Micha Fager

 

Naakka on selvästi varista pienempi ja kokonaan mustanharmaa varislintu. Vain niskassa on vaaleanharmaa alue.

Naakan pesäpaikaksi käy puunkolo, pönttö, kirkontorni tai vaikka savupiippu. Naakat pesivät usein pieninä yhdyskuntina.

 

Tuulihaukka (tornfalk)

Tuulihaukka pesäpöntöllä. Kuva: Ari Ahlfors

 

Tuulihaukka on pieni, teräväsiipinen ja pitkäpyrstöinen haukka, jolla on punaruskea selkä ja vaalea, täplikäs vatsapuoli. Koiraan pää ja pyrstö ovat harmaat. Saalistaessaan tuulihaukka lekuttelee paikallaan ilmassa myyriä tähystäen.

Tuulihaukka pesii erityisesti yläosastaan avoimiin pönttöihin, jotka on asetettu ladon seinään. Pesä voi olla myös vanhassa variksenpesässä.

 

Telkkä (knipa)

Telkkäpari. Kuva: Petri Vainio

 

Mustavalkoinen telkkäkoiras, jonka poskessa on valkoinen täplä, on helppo tuntea. Naaras on vaatimattomamman värinen, ruskeapäinen ja harmaaselkäinen. Pään muoto on molemmilla lajille tyypillisen korkealakinen. Lennossa telkän siivistä kuuluu viheltävä ääni.

Telkkä on tavallisin pöntöissä pesivä vesilintu. Sen voi tavata kaikenlaisilla järvillä koko maassa. Joskus pesäpaikka voi sijaita hyvinkin kaukana rannasta. Kuten muillakin vesilinnuille, telkkäkoiras ei osallistu haudontaan tai poikasten hoitoon. Poikaset lähtevät pesästä heti kuoriuduttuaan.

 

Isokoskelo (storskrake)

Isokoskelopari. Kuva: Petri Vainio

 

Isokoskelo on suuri, pitkänomainen vesilintu, jolla on kapea, koukkupäinen nokka. Koiras on väritykseltään mustavalkoinen, naaraan selkä on harmaa, vatsapuoli vaalea ja pää jyrkkärajaisesti ruskea. Niskassa on pieni töyhtö.

Isokoskelo on lähinnä suurten, kirkasvetisten järvien pesimälintu. Se pesii koko maassa, mutta se on selvästi telkkää harvinaisempi.