Lintutilanne 7.12.2016

Keltasirkkuja ja pikkuvarpusia. Kuva: Micha Fager

Lintutilanne 7.12.2016

Myöhäisimmätkin vesilinnut vetäytyvät vähitellen talven tieltä. Esimerkiksi 3.12. Kustavissa muutti lähes 700 laulujoutsenta ja eilen itsenäisyyspäivänä Pyhärannan Rihtniemen ohitti 260 kyhmyjoutsenta. Tukkasotkien suurimmat parvet ovat ehtineet Ahvenanmaalle, mutta Hangossakin nähtiin vielä yli tuhannen linnun parvia.

Ahvenanmaalta ja Turun saaristosta on löytynyt myös lintuinfluenssaan kuolleita tukkasotkia. Luonnonvaraisista linnuista erityisesti tiheissä parvissa liikkuva tukkasotka on altis lintuinfluenssalle, mutta muutkin vesilinnut voivat sairastua tautiin. Mikäli havaitsee lintujen joukkosairastumisisia tai -kuolemia, näistä on ilmoitettava heti kunnan- tai läänineläinlääkärille. Lintuinfluenssan tartunnan riski ihmisille on hyvin pieni (ks. BirdLife Suomen perustietopaketti lintuinfluenssasta).

Heinolassa talvehtii jo kolmatta vuotta peräkkäin lapasorsa. Tavallisesti laji talvehtii Välimeren maissa ja Afrikassa. Muista poikkeuksellisista joulukuun alkupäivinä havaituista viivyttelijöistä voisi mainita metsähanhen Virroilla ja Kustavissa, kiljukotkan Virolahdella, kuovin Paraisten Jurmossa sekä kaksi suosirriä Porissa.

Suuria keltasirkkuparvia on ilmoitettu tavallista enemmän. Suurimmassa parvessa Luumäellä laskettiin olevan 1 300 lintua, ja keltasirkkujen joukosta löytyi kolme lapinsirkkua. Paljon harvinaisempi mäntysirkku löytyi keltasirkkuparvesta Loviisassa. Mäntysirkku on havaittu Suomessa alle kymmenen kertaa. Taigarautiaisia on edelleen havaittu Turussa ja Lahdessa, ja uusi yksilö löytyi Asikkalasta. Helsingissä bongareita on viime päivinä ilahduttanut töyhtökiuru ja mustakaularastas.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Talvilintuihin liittyvää:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 20.12.