Euroopassa lintujen metsästyksestä säädetään laeilla ja kansainvälisillä sopimuksilla. EU:ssa ylikansallinen lainsäädäntö (direktiivit) ja sopimukset ratifioidaan kansalliseen lainsäädäntöön. Lainsäädännöllä kontrolloidaan monien lajien metsästämistä, pyydystystä, tappamista ja myyntiä sekä suojellaan erityisesti muuttolinnuille tärkeitä elinpaikkoja.

Yleisinä periaatteina voidaan pitää:

• Maat voivat sallia tiettyjen lajien metsästyksen (EU-maiden kohdalla lainsäädännössä on erikseen mainittu 82 lintulajia, joita voidaan tietyin kriteerein metsästää) edellyttäen, että lajien kanta kestää sen eikä metsästystä harjoita kevätmuutto- eikä pesimäaikoina.
• Kaikki lajeja erittelemättömät pyydystämis- ja tappamismenetelmät ovat kiellettyjä. Erityisesti tämä tarkoittaa, ettei lintuja saa metsästää tappavilla loukuilla, liimalla, eläviä houkutuslintuja käyttämällä, verkoilla, ansoilla, myrkyillä tai automaattiaseilla.

Bernin sopimus eli Euroopan luonnonsuojelusopimus (Convention on the Conservation of European Wildlife and Natural Habitats) koskee Euroopan luonnonvaraisten eläinten, kasvien ja niiden ympäristöjen suojelua. Sopimus on johtanut Euroopan yhteisön lainsäädäntöön (Natura 2000 -verkosto sekä luonto- ja lintudirektiivit). Sopimus allekirjoitettiin vuonna 1979. Sopimuksen ovat allekirjoittaneet kaikki muut Euroopan maat paitsi Venäjä, Valko-Venäjä, tietyt Kaukasian maat ja osa entisen Jugoslavian maista.

Euroopan unionin lintudirektiivi koskee kaikkia Euroopan Unionin jäsenmaita. Tämä direktiivi panee käytännössä täytäntöön Bernin sopimuksen EU:n alueella. EU-maat voivat poiketa suojelukäytännöstä ainoastaan hyvin tiukasti määritellyistä syistä. Euroopan komissio pyrkii valvomaan poikkeuksia yleisestä lainsäädännöstä. Mikäli jäsenmaat eivät toimi direktiivin mukaisesti, komissio voi aloittaa juridiset toimet jäsenmaata kohtaan ja viime kädessä haastaa jäsenmaan Euroopan unionin tuomioistuimeen.

Yleensä laitonta metsästystä ei ole paperilla, vaan käytännössä. Kansallinen lainsäädäntö on asianmukainen, mutta lakia ei noudateta eikä sen toimeenpanoa valvota. Monissa maissa käytännön valvontatyöhön ei ole osoitettu riittävästi resursseja. Joissakin maissa metsästäjät valvovat itse itseään, mikä on myös kestämätön tilanne, mikäli lain rikkominen on yleisesti hyväksyttyä eikä toverihengen vuoksi haluta ilmiantaa toista lakia rikkonutta metsästäjää.

Ilman riittävää valvontaa laitonta metsästystä harjoitetaan yleisesti. Paikallisten suojeluyhdistysten resurssit eivät riitä valvontaan. Moni Välimeren alueen suojeluyhdistys on ulkomailta saatavien lahjoitusten varassa. Lintudirektiivin rikkomuksista raportointi onkin pitkälti lintujensuojeluyhdistysten vastuulla, koska viranomaiset eivät suhtaudu asiaan vakavasti.

Länsi-Euroopan maista erityisesti Iso-Britannia on aktivoitunut Välimeren linnustonsuojelutilanteen parantamiseksi. Resurssipula tiedostetaan ja alueelle osoitetaan huomattavia varoja. Ison-Britannian BirdLife (RSPB, The Royal Society for the Protection of Birds) on kerännyt varoja varsinkin Italian ja Kyproksen BirdLife-yhdistyksille. Lisäksi RSPB:n kampanjajohtaja, Conor Jameson, on tutustunut Välimeren maissa tapahtuvan laittoman pyydystystoiminnan laajuuteen vierailemalla ongelma-alueilla.

Järjestöjen suorittama vapaaehtoinen valvonta on vaarallista. Kyproksella ja Italiassa suojelutoimintaan ja käytännön kenttätyöhön osallistuvien työntekijöiden nimet pidetään salassa, sillä monet ovat joutuneet työssään uhkaaviin tilanteisiin. Kyproksella ryhmä laittomasti lintuja pyydystäneitä henkilöitä pahoinpiteli eläinaktivistin, joka oli purkamassa ansoja pyydystäjien tullessa yllättäen paikalle. Valvontatyötä tekeviä kehotetaan raportoimaan havaintonsa viranomaisille sen sijaan, että ryhtyisivät suoraan toimintaan purkamalla ansoja. Monelle suojelutyöntekijälle pelkän havainnon ylöskirjaaminen ei kuitenkaan riitä, kun kyseessä saattaa olla juuri sillä hetkellä satojen lintujen henki.