![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Meidän lintumme Välimerellä
Etelä-Euroopassa tapetaan vuosittain laittomasti kymmeniä miljoonia pikkulintuja: punarintoja, mustapääkerttuja, pääskyjä, kivitaskuja, harmaasieppoja ja muita meille tuttuja muuttolintuja.
Mitä minä voin tehdä tilanteen parantamiseksi?
Laittoman metsästyksen laajuuden tiedostaminen on erittäin tärkeää, mikäli
halutaan saada muutoksia aikaan.
Helpoin ja nopein tie yksilötasolla vaikuttamiseen on ottaa yhteyttä oman maansa BirdLife-yhdistykseen ja liittyä jäseneksi. Maksamalla yhdistyksen jäsenmaksu, tilaamalla julkaisuja tai lahjoittamalla rahaa yhdistyksen toiminnan ylläpitämiseen varmistaa omalta osaltaan sen, että yhdistyksellä on käytössään tarvittavat resurssit suojeluasioiden eteenpäin viemiseksi. Mitä enemmän yhdistyksellä on rekisteröityjä jäseniä, sitä suurempi painoarvo sen antamilla lausunnoilla on suojelupäätöksiä tehtäessä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Panoksensa voi antaa myös vapaaehtoistyön muodossa, jolloin antaa yhdistyksen käyttöön omaa osaamistaan ja aikaansa osallistumalla esimerkiksi jäsenhankintaan, yhdistyksen nettisivujen päivittämiseen, paikallisten lintuyhdistysten luontoretkien järjestämiseen jne. Mainittujen ongelma-alueiden yhdistykset organisoivat lintujen muuttoaikaan vapaaehtoisleirejä, joihin osallistumalla on mahdollisuus päästä tekemään kentällä tärkeää valvontatyötä. Englannin BirdLifen (RSPB) ja kunkin maan oman järjestön kautta saa tietoa leireistä ja siitä miten niille pääsee mukaan. Tässä muodossa toimintaan osallistuminen vaatii kuitenkin jo suurempaa rahallista panostamista ja vapaa-ajan järjestelyjä. Tehokas vaikuttamisen muoto on ottaa yhteyttä suoraan ongelma-alueiden lähetystöihin ja paikallisiin viranomaisiin, erityisesti matkailuviranomaisiin, joille voi ilmaista mielipiteensä siitä, että tarvitaan lisää tehokkaita toimenpiteitä laittoman metsästyksen poistamiseksi ja että minkään maan viranomaisten ei tulisi sallia luonnonvaraisten, suojeltujen lajien ammattimaista tappamista. Välimeren alueen maat ovat hyvin riippuvaisia turismin mukanaan tuomista tuloista, eikä mikään maista voi ottaa sitä riskiä, että maan maine huomattavasti tahraantuu matkailijoiden silmissä. Painostusta pitääkin sen vuoksi lisätä nimenomaan kansainvälisellä tasolla ja saada hallitukset ymmärtämään, että laittoman metsästyksen sallimisella voi olla suuria kansantaloudellisia seuraamuksia.
Suurin osa ihmisistä ei ole edes tietoisia siitä, että laitonta metsästystä
esiintyy, esimerkiksi omien talvilomien kohdealueilla. Tämän vuoksi onkin
tärkeää, että tietoa välitetään. Yllämainittujen vaikuttamiskanavien lisäksi on
hyvä välittää tietoa omassa lähipiirissään sukulaisten, ystävien ja
työtovereiden keskuudessa. Vähäiseltäkin tuntuva panostus voi onnistuessaan
tuoda mukanaan resursseja ja vaikutusta.
Tulevaisuuden näkymät
Linnut eivät tunne valtioiden rajoja. Ne ovat meille kaikille yhteisiä ja
tärkeitä luonnon monimuotoisuuden indikaattoreita. Lintujen tulevaisuutta uhkaa
laittoman metsästyksen lisäksi muun muassa ilmastonmuutos ja tehostuva
maankäyttö niin pesimä- ja talvehtimisalueilla kuin muutonaikaisilla
levähdysalueilla.
Euroopan Unionin maat ovat sitoutuneet toimissaan siihen, että eliölajien väheneminen saadaan pysähtymään vuoteen 2010 mennessä. Tähän mennessä toimenpiteet ovat olleet riittämättömiä ja uhanalaisten lajien lista kasvaa. Lintudirektiivin säännösten tiukka noudattaminen jäsenmaissa vaatii enemmän valvontaa ja tiukempia rangaistuksia, jotta laiton metsästys saadaan loppumaan. Asian merkityksellisyyden hahmottaminen on vaikeaa. Yksittäinen ihminen voi hahmottaa asiaa esimerkiksi niin, että omassa pihapiirissä pesinyt ja iloa tuottanut muuttolintu voi jo seuraavalla syysmuuttomatkallaan joutua laittoman pyydystämisen uhriksi ja päätyä tikkuun grillattavaksi. Yksilötasolla asenteissa on tapahtunut muutosta. Tästä hyvänä esimerkkinä on varsinkin nuorten ja naisten keskuudessa lisääntyvä metsästyskielteisyys Välimeren alueella. Laitonta metsästystä vastustavat vetoomukset keräävät paljon allekirjoituksia, mutta niille pitää myös antaa niille kuuluva painoarvo. Kansalaismielipiteellä pitää pystyä vaikuttamaan lainsäätäjiin, olivat metsästysmyönteisten piirien poliittiset kytkökset millaisia tahansa. Kokonaisvaltainen ympäristökasvatus pitäisi ottaa osaksi opetusohjelmaa koulujen alimmilta luokilta alkaen ja tutustuttaa lapset luontoon luontoretkien muodossa ja sitä kautta pyrkiä luomaan koko eliniän kestävä luontosuhde. Yhdistysten tekemä tärkeä valistustyö tulisi tunnustaa yhä laajemmin ja turvata työn jatkumisen taloudelliset edellytykset pitkällä tähtäimellä. Monien lajien kohdalla aika on käymässä vähiin ja ilman tarvittavia suojelutoimenpiteitä lajien uhanalaistuminen lisääntyy. Avainasemassa ovat hallitukset ja niiden toimenpiteet suojelun tehostamiseksi, sekä selvän viestin välittäminen niille tahoille, jotka hyväksyvät laittoman metsästyksen mm. perinteisiin ja yhteisöllisyyteen vedoten. Lintujen metsästys sinänsä ei ole ongelma. Kun metsästystä suoritetaan lintudirektiivin periaatteiden mukaisesti ja lajien kokonaiskantojen säilymisen kannalta kestävästi, myös linnustonsuojeluyhdistykset hyväksyvät sen. Kaikki metsästykseen liittyvät laittomuudet tulisi kitkeä pois. Se on paitsi lintujen myös metsästäjien etu. |