BirdLife Suomi Laulujoutsenet. Kuva: Jari Peltomäki/Lintukuva.fi  
Yhdistys
Liity tai tue
Tiedotteet
Lintuhavainnot
Linnut ja harrastus
Suojelu ja tutkimus
Julkaisut ja tuotteet

Lintuvaruste-kauppa
BirdLife International

In English
På svenska

BirdLife Suomi ry
Annankatu 29 A 16
00100 Helsinki
Puh. (ark. klo 10-15)
(09) 4135 3300
Fax (09) 4135 3322
toimisto@birdlife.fi
Palautelomake Osoitteenmuutos

 
Lintudirektiivi
Termi lintudirektiivi tulee lintujen ystävää vastaan varsin useasti. Monille meistä direktiivin merkitys lienee kuitenkin jäänyt epäselväksi. Miksi direktiivi on luotu ja onko siitä hyötyä vai haittaa suomalaisille linnuille ja lintujen ystäville?
Taustaa
Runsaasti liikkuvina eläiminä linnut eivät tunne valtioiden rajoja. Sadat miljoonat muuttolinnut lentävät Afrikasta ja Aasiasta vuosittain Eurooppaan pesimään. Ei siis riitä, että lintuja suojellaan yhden valtion alueella: lintujen suojelu on kansainvälinen tehtävä.

Lintudirektiivi on vuodesta 1979 luonut Euroopan unionissa puitteet lintujen ja niiden elinympäristöjen suojelulle. Sen avulla jäsenmaiden lainsäädäntö on muuttunut linnustonsuojelullisesti monipuolisemmaksi, paremmaksi ja yhtenäisemmäksi - Eurooppaan on mm. syntynyt monipuolinen lintujen suojelualueverkosto osana Natura 2000 ohjelmaa.

Lintudirektiivin sisältö
Lintudirektiivin eli luonnonvaraisten lintujen suojelusta (79/409/ETY) annetun direktiivin yleisenä tavoitteena on luonnonvaraisten lintulajien suojelu, hoitaminen ja sääntely. Luonnonvaraisia lintulajeja pesii Euroopan yhteisön alueella yli 400.

Lintudirektiivin tärkeimmät suojeluvelvoitteet liittyvät sen liitteen I mukaisiin erityistä suojelua edellyttäviin lintulajeihin, kosteikkoalueiden suojeluun ja ylipäätään kaikkien lintulajien elinympäristöjen suojeluun.

Lintudirektiivi on ollut yhteisössä tärkeä luonnonsuojelunormisto yli 20 vuoden ajan ja siihen perustuen on tehty myös useita EY-tuomioistuimen päätöksiä. Se on toiminut hyvänä suuntalinjana Euroopan linnuston tulevaisuudelle.

Lintudirektiivi sisältää Euroopan Unionin lainsäädännöllisesti tärkeimmät puitteet lintujen ja niiden elinympäristöjen suojelemiseksi. EU:lla on vastuu yhteisön alueella esiintyvien lintulajien säilyttämisestä ja niiden suotuisan suojelutason saavuttamisesta.

Jokaisen jäsenmaan on ylläpidettävä suotuisa suojelutaso erityisten suojelualueiden eli SPA-alueiden avulla (SPA=Specially Protected Areas). Toistaiseksi Euroopasta on osoitettu yli 2500 SPA aluetta. Suomessa SPA-alueita on 439 ja niiden yhteispinta-ala on yhteensä 2.75 miljoonaa hehtaaria. SPA alueet eivät ole tärkeitä vain lintujen suojelemiselle, vaan ne ovat myös muulta luonnoltaan monipuolisia alueita, joilla on suuri merkitys muun eliöstön ja biodiversiteetin ylläpitäjinä.

Lintudirektiivin erityishuomion kohteena ovat muuttolinnuille tärkeät kosteikot ja muut tärkeät levähtämisalueet. Jokaisen jäsenmaan tulee osoittaa alueeltaan lukumäärältään ja kooltaan sopivimmat alueet, jotta suotuisa suojelutaso saavutetaan. Erityisten suojelualueiden hoito ja suojelu hoidetaan luontodirektiivin osoittamalla tavalla.

Lintudirektiivin mukaan jäsenvaltioiden tulee kieltää luonnonvaraisten lintujen tappaminen ja pyydystäminen, pesien ja munien tuhoaminen, munien ottaminen, tarkoituksellinen häirintä pesintä- ja poikastenhoitoaikana sekä ei-riistalajien yksilöiden hallussapito.

Lintudirektiivi kieltää myös luonnonvaraisten lintujen kaupan sekä tiettyjen välineiden käytön lintujen metsästämisessä ja tappamisessa. Kiellettyjä välineitä ovat mm. ansalangat, liimat, houkutinnauhurit, räjähteet, ja sähköiskun antavat laitteet sekä myrkky- ja nukutussyötit. Houkuttimina ei saa myöskään käyttää sokeita tai runneltuja lintuja.

Lintudirektiivi toimii ohjeena jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön muokkaamiseen. Rungosta voidaan poiketa ainoastaan erityisen merkityksellisistä syistä. Direktiivien saattaminen lainsäädäntöön pitää tapahtua mahdollisimman nopeasti.