![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Vuoden 2006 kottaraiskerääntymät
BirdLife Suomen vuoden 2006 laji oli kottarainen. Valtakunnallisesti pääpaino kohdistui tiedottamiseen. Paikallisyhdistykset osallistuivat hankkeeseen omilla toimialueillaan mm. pesäpönttöjä ripustamalla. BirdLife Suomelle tulleen palautteen perusteella pönttöjen ripustaminen tuotti jokseenkin odotettuja tuloksia. Kottaraiselle hyvillä alueilla, karjalaidunten ja rantaniittyjen tuntumassa, uusia pönttöjä asutettiin hyvin. Viljapeltojen ympäristössä ja muilla B-luokan elinympäristöissä "löysää" kottaraiskantaa oli vähän, eikä pönttöihin ollut asukkaita juuri tarjolla. Näillä paikoilla poikastuotto on niin huono (keskimäärin alle 2 poikasta per pesintä), että näiden alueiden pesimäparit lienevät useimmiten peräisin hyvän kottaraistuoton alueelta. Kottaraiset voivat siirtyä pesinnän jälkeen kesäkuussa pitkiäkin matkoja sulkimaan jonkin kosteikon tuntumaan ja jonka ruovikossa ne yöpyvät. Suurimmat kesä-syyskerääntymät olivat tutusti maan lounais- ja länsiosissa. Noin 5000 yksilöä laskettiin 13.8. Piikiönlahdella ja samana päivänä 4000 yksilön parvi Kaarinan Kuusistossa. Etelärannikon parhaaseen syysmuuton aikaan, 6.10. nähtiin 3525 yksilöä Paimionlahdella. Nämä olivat siis kaikki Varsinais-Suomessa. Seuraavaksi suurimmat kertymät, 3500 yksilöä havaittiin 13. ja 17.9. Uudellamaalla. Pohjois-Pohjanmaalla, Oulun Oritkarissa havaittiin myös mukavat 3200 yksilöä 26.8. Satakunnan suurin kertymä oli 3.9. 3000 yksilöä Iso-Säkylässä ja Suomenselän suurin kertymä 2200 yksilöä 14.10. Vimpelin Heimosassa. 2000 yksilön rajaa kolkuteltiin myös Itä-Uudellamaalla Pukkilan Kanteleenjärvellä 25.6. Muissa maakunnissa jäätiin parhaimmillaankin alle 1700 yksilön lukemiin. Yli 300 yksilön kottaraisparvia ei ilmoitettu yhtään Lapista, Pohjois-Karjalasta ja Etelä-Savosta. Yli 300 yksilön kertymät jäivät vain muutaman havainnon varaan Keski-Suomessa, Kainuussa, Pohjois-Savossa ja Etelä-Karjalassa. Lapissa kottaraista tavataan vuosi vuodelta yhä vähemmän, ja laji pesii siellä enää muutaman parin voimin. Vielä joitakin muutonaikaisia pikkuparvia havaitaan ja 4-5 pesintää tai pesintäyritystä varmistui kesällä 2006 Lounais-Lapissa. Inarissa ja Enontekiölläkin havaittiin kottaraisia huhtikuussa, muttei sen jälkeen. Vuonna 2007 varmistettujen pesintöjen määrä näyttäisi Lapissa jääneen Tiiran havaintojen mukaan vain yhteen. Yleisesti ottaen 2000-luvun alussa havaittu kottaraiskannan lievä elpyminen ei näytä saaneen jatkoa. Suurimmat kesäkertymät ovat edelleen vaatimattomia takavuosien määriin verrattuna. Yli 5000 yksilön kertymiä laskettiin vielä 1990- luvun alkupuolella ja yli 10000 yksilön määrät kuuluivat yleisesti 1970-luvulle. Ruotsissakaan eivät maatalousasiat ole paremmalla tolalla: yli 5000 yksilön kerääntymiä oli kaiken kaikkiaan kuusi, joista kaksi suurinta 10 000 (Svalan). Ruotsin kottaraisista tosin huomattava osa poistuu kesäkussa sulkimaan maan rajojen ulkopuolelle. Fennoskandian kontrasti Viron kottaraismääriin on jyrkkä. Kottarainen on Virossa vieläkin hallitseva osa maatalousmaisemaa, ja suurimmat yöpymiskertymät ovat kymmeniä tuhansia yksilöitä - esimerkiksi Tarton seudulla havaittiin heinäkuussa 2007 48000 yksilön lento yöpymispaikoille. Vuodelta 2006 ilmoitettiin lähes 6000 havaintoa kottaraisesta. Noin 20 % havainnoista koski yli 100 yksilön parvea/parvia.
|