Projektivuoden tavoitteena oli selvittää:

• Suomen pesimäkannan suuruus
• tärkeimmät levähdysalueet 2004
• Suomessa talvehtivan kannan suuruus talvella 2003/2004
• kesäkerääntymät ja niiden suuruus 2004
• pesien ja poikueiden jakautuminen eri elinympäristöihin
• kannan kasvua eri puolilla maata
• poikastuottoa eri puolilla maata

Projektivuoden havaintojen perusteella Suomessa pesii 4600-6000 paria laulujoutsenia. Tarkemmat tulokset. (pdf-tiedosto Linnut-lehdessä julkaistu artikkeli)

| Kannankehitys | Levinneisyys | Laulujoutsen suomalaisille | Laulujoutsenen suojelu | Uhkatekijät | Onko laulujoutsenia liikaa | Perustietoa laulujoutsenesta | Tunnistaminen |

Suomen laulujoutsenkanta on käynyt lävitse melkoisen mullistuksen. Viime vuosisadan puolivälissä se oli lähes kuolemaisillaan sukupuuttoon Suomesta. Nyt reilu 50 vuotta myöhemmin se on jo varsin yleinen pesimälintu Lapin perukoilta etelärannikolle saakka.

Ennen 1800-luvun puoliväliä on laulujoutsenen pesimäaikaisesta esiintymisestä maassamme vähän tietoa. 1800-luvun puolivälin tienoilla lajia on tavattu pesivänä etelässä Suomenselälle ja Järvi-Suomen pohjoisosiin saakka. Aiemmin se on varmasti asuttanut koko Suomen, ja laulujoutsen on hyvin todennäköisesti ollut vastassa ensimmäisiä Suomeen saapuneita ihmisiä. Sen aiempaan yleisyyteen viittaavat sadat paikannimet eri puolilta Suomea: Jouhtijärvi, joutsenaapa, joutsenniemi, Jouhtehinen, joutsenlampi, joutsenlahti, joutsensuo, joutsela...

1900-luvun alkupuoliskolla laulujoutsen oli haluttu saalis ja sen rasvaista lihaa maisteltiin liiankin monessa ruokapöydässä. Kanta ei kestänyt metsästystä, vaan se alkoi taantua hälyttävän pieneksi.

Laulujoutsenia vainottiin aina 1940-luvulle saakka. Vuonna 1949 laulujoutsenia arvioitiin olevan Suomessa enää 15 paria ja ne pesivät Lapin ja Kuusamon erämaissa. Ilman Yrjö Kokon kirjoja laulujoutsen olisi todennäköisesti kuollut sukupuuttoon Suomesta. Eläinlääkäri Yrjö Kokko sai asenteet muuttumaan laulujoutsenesta ja kokemuksistaan laulujoutsenen kanssa kertovilla kirjoillaan "Laulujoutsen" (1950) ja "Ne tulevat takaisin" (1954).

Asenteiden muuttumisen ansiosta laulujoutsenkantamme alkoi kasvaa. Lapin läänin eteläpuolella laji oli hyvin harvinainen pesimälintu aina 1960-luvulle saakka. Vuonna 1964 laulujoutsenten määräksi arvioitiin 50-80 pesivää paria. Tämän jälkeen laji alkoi levittäytyä myös etelämmäksi. Kesällä 1975 laulujoutsenia arvioitiin olevan jo 150-200 paria. Vuonna 1986 kanta arvioitiin 430 pariksi. 80- luvun lopulla 800-900 pariksi ja 90-luvun puolivälin tienoilla 1500 pariksi. Nykypäivänä kanta on yli 5000 paria.

Vainon päättymisen jälkeisinä vuosikymmeninä laulujoutsenkanta on siis kasvanut nopeasti ja laulujoutsen on runsastunut Lapin erämaiden harvinaisuudesta koko Suomessa pesiväksi, ihmisen naapurinakin toimeen tulevaksi linnuksi.

Kanta kasvoi 1950-77 reilu 11 % vuodessa. Laulujoutsenkannan suuruuden kartoittamiseksi ei oltu tehty selvityksiä yli vuosikymmeneen ennen projektivuotta.

Laulujoutsenen Suomen pesimäkannan ollessa pienimmillään laulujoutsenia nähtiin kuitenkin edelleen etelärannikolla varsin runsain määrin. Helsingin seudulla saatettiin havaita kevään aikana jopa tuhat yksilöä, vaikka oma kantamme oli vain muutama kymmenen yksilöä. Nämä etelärannikolla nähdyt muuttajat olivat kuitenkin pääosin Neuvostoliiton kantaa, sillä sisämaassa muutonaikaiset parvet olivat harvinaisia.

Syysmuuton aikaan laulujoutsenia nähtiin sen sijaan enemmän myös Pohjanlahdella. Porin Yyteriin kerääntyi edelleen 300-450 yksilöä 1950-luvulla, ja Hailuodostakin laskettiin vuoden 1953 lokakuussa 273 lepäilevää laulujoutsenta. Nämä olivat pääosin maamme rajojen ulkopuolelta saapuneita yksilöitä. Venäjän kannan vahvuudesta 1900-luvun alussa antaa käsityksen 50 kilometriä Viipurista itäkaakkoon sijaitsevalla Äyräpäänjärvellä huhtikuun puolivälissä vuonna 1900 havaitut 6000 lepäilevää laulujoutsenta.

Suomessa laulujoutsen elää nykyään koko maassa pohjoisimmasta Lapista etelärannikolle ja Ahvenanmaalle saakka.

Euroopassa laulujoutsenia pesii peräti 13 maassa, mutta näistä seitsemässä kannan koko on alle 10 paria. Useamman tuhannen parin populaatiot elävät Suomen lisäksi Islannissa, Ruotsissa ja Venäjällä. Euroopan kokonaiskanta on noin 15 000 paria. Euroopan eteläisimmät laulujoutsenet pesivät Saksassa ja Puolassa.

Laulujoutsenen levinneisyys ulottuu Islannista Siperiaan aina Tyynenmeren rannikolle saakka. Sen esiintyminen on koko esiintymisalueella rajoittunut metsäisille kasvillisuusvyöhykkeille; tundralla se on harvinainen pesijä. Laulujoutsen on pesinyt aiemmin myös Grönlannissa, mutta on kuollut sieltä sukupuuttoon.

Laulujoutsenia talvehtii muun muassa Länsi- ja Keski-Euroopassa, Itämeren rannikolla, Englannissa, Mustanmeren, Kaspianmeren ja Aral-järven alueilla. Suuria talvikeskittymiä tavataan lisäksi Kiinan rannikolla ja Japanissa. Maailman kokonaiskannan suuruudesta ei ole tarkkaa tietoa, mutta talvikanta on joitakin vuosia sitten arvioitu noin 170 000 yksilön suuruiseksi. Näistä läntisellä palearktisella alueella talvehtii noin 100 000 yksilöä.

Lintutieteilijä Einari Merikallio kirjoitti puoli vuosisataa sitten, että joutsen eli laulujoutsen on ''aivan erikoinen merkittävä laji, linnustomme komein edustaja, maisemiemme ehkä kaunein elävöittäjä, runoilijain, kirjailijain ja säveltäjien innoittaja". Hänen mielestään laulujoutsen on kansamme sielussa vallannut jo ammoisina aikoina huomattavan sijan".

Nykyihmisen mielikuva siitä, että laulujoutsen olisi alun perin Lapin lintu, johtuu siitä, että se joutui väistymään vainon vuoksi syrjäisimmille seuduille mahdollisimman kauaksi ihmisestä. Lajin arkuuskin on perua viime vuosisadalta, vainon vuosikymmeniltä. K. E. Kivirikon kuvauksessa Vienan Karjalasta 1900-luvun vaihteesta hän kertoo, kuinka laulujoutsenet olivat niin kesyjä, että kylien lapset ruokkivat niitä. Vaino teki laulujoutsenesta aran, mutta hiljalleen laulujoutsenet ovat onneksi tottuneet ihmiseen yhä enemmän.

Joutsenen tahrattoman valkea väri, sen klassiset piirteet ja suuri koko ovat aina kiehtoneet ihmismieltä. Ikiaikaisissa myyteissä ja uskomuksissa laulujoutsenta on eri puolilla maailmaa pidetty valon, kauneuden, puhtauden, koskemattomuuden ja neitseellisyyden symbolina.

Joutsen löytyy jo Äänisjärven 5000 vuotta vanhoista kallioon hakatuista kuvioista. Karjalassa laulujoutsen oli onnen lintu ja sen surmaamisen kerrottiin tuovan epäonnea, mahdollisesti aiheuttavan jopa surmaajansa kuoleman. Kuuluisa termi "joutsenlaulu" ei ehkä kuitenkaan ole perua laulujoutsenesta. Alkujaan joutsenlauluksi sanottiin ihmisen kuolinvalitusta, kun sitä runollisesti verrattiin muutoin hiljaisen tai mykän joutsenen huutoon. Itse joutsenlaulu onkin siis mykän joutsenen eli kyhmyjoutsenen peruja, eikä kuulukaan kansallislinnullemme. Myöhemmin joutsenlaulu on tarkoittanut taiteilijoiden viimeistä työtä tai esiintymistä.

Jean Sibelius rakasti myös laulujoutsenia, kuten myös esimerkiksi taiteilija Lennart Segersråle. Sibelius muistelee: "Eräänä jouluaattona noin viidenkymmenen joutsenen parvi lensi matalalla Ainolan yli. Sen rakkaampaa joululahjaa en olisi voinut itselleni toivoa." Tämä Sibeliuksen ja laulujoutsenen yhteys kuvattiin myös viimeisessä sadan markan setelissä.

Monessa näytelmässä ja sävellyksessä on inspiraationa ollut laulujoutsen. Löytyypä laji myös useasta maalauksesta.

Laulujoutsen kuuluu yhä suomalaisten rakastamiin lintuihin, minkä osoituksena se parikymmentä vuotta sitten, vuonna 1981, valittiin maamme kansallislinnuksi. Sinistä taivasta tai järvenselkää vasten piirtyvä puhtaanvalkea lintu tuo mieleen Suomen lipun värit. Laji sopiikin erinomaisesti Suomen symboliksi, onhan sillä merkittävä sija myös suomalaisessa mytologiassa ja taiteessa.

Olennainen syy laulujoutsenen ahdinkoon oli holtiton metsästys, olihan suurikokoinen ja hidasliikkeinen laulujoutsen houkutteleva metsästyskohde. laulujoutsenesta sai viitisen kiloa lihaa, ja laulujoutsenen munat juhlistivat keväisin ruokapöytää. laulujoutsenia ammuttiin ja pyydettiin raudoilla myös muuttomatkalla lahdissa lepäilevistä parvista. Keskikesällä tapettiin sulkasadon takia lentokyvyttömiä aikuisia ja niiden vielä keskenkasvuisia poikasia. Laulujoutsenia ammuttiin myös tupaan koristeiksi. Ironisesti monissa oppikouluissakin oli täytetty laulujoutsen kertomassa Suomen luonnon kauneudesta. Lajin vaino jatkui vielä 1940-luvulla, vaikka laulujoutsen rauhoitettiin jo vuonna 1934.

Ilman suojelutoimia suurikokoinen kansallislintumme laulujoutsen olisi todennäköisesti kuollut maastamme sukupuuttoon 1950-luvulla. Rauhoituksen ja Yrjö Kokon kirjojen ansiosta laulujoutsenkanta alkoi kuitenkin pian vahvistua.

Eläinlääkäri, kirjailija Yrjö Kokko pelasti lajin kahdella kuuluisalla kirjallaan "Laulujoutsen" (1950) ja "Ne tulevat takaisin" (1954). Itse nimeämistään laulujoutsenista Hannasta, Marskista ja Saarijärven Ainosta kirjoittaessaan Kokko sai herätettyä suomalaisten myötätunnon laulujoutsenia kohtaan ja osoitti niiden uhanalaisen aseman.

Koska laulujoutsenkanta on vahvistunut ja näyttää edelleen vahvistuvan Etelä- ja Keski-Suomessa, kansallislintumme tulevaisuus näyttää turvatulta. Erittäin merkittävä uhkatekijä on kuitenkin laulujoutsenen törmääminen sähköjohtoihin. Kuolleena löydetyistä Suomessa rengastetuista laulujoutsenista (joiden kuolinsyy saatiin selville, n=148) oli 63 % kuollut törmäämällä sähkölankoihin (vuoden 2004 tilanne, Valkama & Haapala 2005, Linnut-vuosikirja 2004). Ruotsissa vastaava luku oli vain 11 % (Ruotsin rengastusatlas). Koska Suomessa pesivät linnut talvehtivat suurelta osin Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa, kuten Ruotsissakin pesivät linnut, täytyy törmäysriskierojen olla maakohtaisia. Mikäli lajille ilmestyisi uusia merkittäviä uhkatekijöitä, kanta saattaisi painua laskuun. On siis tärkeää, että laulujoutsenen muuton- ja pesimäaikaiset levähdysalueet ovat riittävästi suojeltuja, jotta sähkölangoista aiheutuva korkea kuolleisuus korvautuisi hyvällä lisääntymismenestyksellä. Keskijänniteverkon (melko matalalla sijaitsevat sähköjohdot) siirtäminen pelto- ja kosteikkoalueilla maakaapeliksi olisi kestävin ratkaisu saada törmäykset loppumaan.

Laulujoutsenkantamme on nykyisin hyvin vahva ja se kasvaa nopeasti. Säännöllisesti kuuleekin sanottavan, että laulujoutsenia olisi liikaa. Tämä on mielenkiintoinen väite ja vailla perusteita. Jotta voi sanoa jotakin eläintä tai kasvia olevan liikaa, täytyy väitteelle olla syy, esimerkiksi lajin aiheuttamat ongelmat.

Se, että näkee yhä useammin laulujoutsenen tai yhä suuremman parven laulujoutsenia, voi tuskin ärsyttää ketään. Ainakin valtaosalla Suomalaisia laulujoutsenet kauneudessaan ja trumpettiäänineen tuovat tavatonta iloa. Voiko kansallislintumme olla koskaan niin yleinen, etteikö se enää meitä ihastuttaisi?

Usein kuulee väitettä, että laulujoutsen haittaa muita vesilintuja. Suomessa tehtyjen tutkimusten mukaan laulujoutsen ei haittaa muita vesilintuja. Se käyttäytyy toki joskus aggressiivisesti liian lähelle sen poikasia tai pesää tulevia muita vesilintuja kohtaan. Tutkimusten mukaan tällä aggressiivisuudella ei ole merkitystä muiden vesilintujen lukumäärille ja poikastuotoille, päinvastoin. Tutkimusten mukaan laulujoutsenen pesiminen voi jopa parantaa hieman muiden lajien poikastuottoa. Tämä johtuu siitä, että pesivän laulujoutsenen aggressiivisuudesta petoja kohtaan hyötyvät myös muut vesilintulajit, sillä laulujoutsenen ollessa läsnä pedot aiheuttavat niillekin vähemmän harmia.

Välillä kuulee myös sanottavan laulujoutsenen syövän liikaa vesikasvillisuutta. Uhka, että laulujoutsen syö liikaa vesikasvillisuutta, on kovasti liioiteltu. Keskimäärin rehevöityvissä vesistöissämme vesikasvien kasvu on liiallista ja laulujoutsenen laidunnus on monen mielestä vain positiivinen asia. Pohjaa tonkiessaan laulujoutsen toki vapauttaa sedimentistä hieman ravinteita kiertoon ja voi tätä kautta omalta osaltaan lisätäkin rehevöitymistä.

Onpa välillä kuulunut väitteitä, että laulujoutsenkanta kasvaa niin suureksi, että se romahtaa ympäristön kantokyvyn saavuttaessaan. Tämä ei ole todellinen uhka. Laulujoutsenilla ravinto ei nouse kantaa rajoittavaksi tekijäksi, vaan rajoittavaksi tekijäksi nousee sopivien pesimäpaikkojen loppuminen. Kanta saavuttaa jossakin vaiheessa tasapainotilan. Siitä, kuinka paljon pesiviä laulujoutsenpareja maahamme mahtuu, on vaikea esittää arviota. Ehkä projektivuosi tuo tästä uutta tietoa? Onko laulujoutsenkannan pysähtyminen tapahtunut jo monessa osassa Suomea?

Pohjoisessa Suomessa laulujoutsenten parhaat elinympäristöt ovat jo varsin täynnä. Kasvava kanta valtaa yhä uusia alueita maan keski- ja eteläosissa sekä rannikolla, missä se joutuu kilpailuun niinikään nopeasti runsastuvan kyhmyjoutsenen kanssa. Laulujoutsen syrjäyttää yleensä kyhmyjoutsenen. Koko maata tarkasteltaessa tilaa laulujoutsenkannan kasvulle on vielä runsaasti, eikä ole mitään syytä ryhtyä sen rajoittamiseen.

Joutsenta metsästämään?
Laulujoutsenen ampuminen on luonnonsuojelurikos, josta joutuu maksamaan sakkojen lisäksi 2018 euron suuruisen korvauksen ja menettää aseensa valtiolle.

Monen riistalajin vähentyminen (muun muassa kanalinnut) on aiheuttanut säännöllisesti mutinaa laulujoutsenen metsästämisen aloittamisesta. Laulujoutsen on EU:ssa suojeltu lintudirektiivillä. Se kuuluu direktiivin liitteeseen I, eikä sitä saa mikään jäsenmaa metsästää. Suomessa metsästyksen aloittaminen vaatisi laulujoutsenen poistamisen lintudirektiivin liitteestä I. Tämän muutoksen läpisaamiseen ei ole edellytyksiä.

Perustelut metsästyksen aloittamiseksi ovat välillä hyvinkin mielikuvitusrikkaita ja yleensä vailla tieteellisiä perusteita tai tutkimuksia. Perimmäinen syy laulujoutsenen metsästysvaatimuksille on se, että laulujoutsen on rasvainen, painava ja maukas saalis. Joidenkin mielestä luonnonsuojelumme symbolista ja kansallislinnustamme pitäisi siis päästä nauttimaan ruokapöydässä. Nykyisiä riistalajeja riittää niiden kannoista ja elinympäristöistä huolehtimalla metsästysharrastajille ilman että kansallislintuumme tarvitsee koskea.

Ihminen teki metsästyksellä laulujoutsenesta aran, metsästyksen uudelleen aloittamisella olisi sama vaikutus. Voisimmeko me sallia tehdä kansallislinnustamme jälleen aran korpimaiden linnun, joka lähtee jo kaukaa karkuun?

Tuskin kukaan varteenotettava metsästysasioista päättävä uskaltaa lajin metsästämistä edes ehdottaa. Onnistuneen luonnonsuojelun symbolin ja kansallistumme täytyy saada elää rauhassa, vaikka sen kanta kestäisikin rajoitettua metsästystä. Verinen haulikonjälki koskemattomuutta ja neitseellisyyttä meille symboloivassa linnussa on pyhäinhäväistys.

Laulujoutsenen sukulaislajin kyhmyjoutsenen metsästystäkin ehdotetaan säännöllisesti. Lajia syytetään aiheettomasti muun muassa kalojen kudun syömisestä. Sinänsä kyhmyjoutsenen, jonka esiintyminen Suomessa on ihmisen aikaansaannosta, metsästäminen olisi monelle helpompi hyväksyä. Monille kaupunkilaisille se on kuitenkin vielä ainoa laulujoutsenlaji, johon tutustutaan ja näin ollen se symbolisoi näitä samoja arvoja kuin laulujoutsenkin. Lisäksi laulujoutsenten määrittäminen on siinä määrin hankalaa, että kyhmyjoutsenen metsästämisen salliminen aiheuttaisi väärinmääritysten vuoksi myös laulujoutsenelle uhan. Nykyään, kun riistalinnustossamme ei ole mitään laulujoutsenta muistuttavaakaan lajia, ei ole riskiä, että joku tappaisi laulujoutsenen vahingossa.

• Perustietoa laulujoutsenesta
• Tunnistaminen