|
|
|
 In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Naurulokki ja pikkulokki - vuoden 2008 lajit
BirdLife Suomen vuoden 2008 seurantalajit ovat naurulokki ja pikkulokki.
Molemmat lajit levittäytyivät Suomeen satakunta vuotta sitten ja ovat sittemmin
asuttaneet koko maan pohjoisimpia tunturiseutuja lukuun ottamatta. Naurulokin
voittokulku jatkui 1970-luvulle asti. Sen jälkeen monet pesimäpaikat ovat
autioituneet ja naurulokkien määrä on romahtanut pieneen osaan entisestä. Viime
aikoina tilanne on jälleen muuttunut valoisammaksi, sillä taajamien liepeille on
kotiutunut useita suuria naurulokkiyhdyskuntia. Pikkulokki on menestynyt viime
aikoina naurulokkia paremmin. Sen kanta on runsastunut paikoin jopa
moninkertaiseksi.
Vuoden 2008 aikana lintuharrastajat inventoivat naurulokin ja pikkulokin
pesimäpaikkoja. Tavoitteena on saada käsitys naurulokin ja pikkulokin
yhdyskuntien sijainnista, pesivien parien määristä ja kannan runsaudesta eri
puolilla maata. Samalla kerätään tiedot tärkeistä muutonaikaisista lepäily- ja
ruokailualueista.
Rehevien vesien asukkeja
Naurulokki ja pikkulokki ovat ainoat tummapäiset lokkimme. Pikkulokki on helppo
erottaa naurulokista pienemmän kokonsa, siipien mustan alapinnan ja kokomustan
pään perusteella (naurulokin pää on tummanruskea). Molemmat lajit pesivät
mieluiten rehevillä järvillä ja merenlahdilla. Naurulokki on paljon pikkulokkia
runsaampi ja sen pesimäpaikkoja on enemmän. Naurulokki on lintuvesiemme
tyypillisimpiä siivekkäitä, vaikka se nykyisin puuttuu monilta
runsaslintuisiltakin kosteikoilta. Lintuvesien naurulokit pesivät
yhdyskunnittain suojaisissa ruovikoissa, osmankäämikasvustoissa ja puuttomilla
saarilla. Suurimmissa yhdyskunnissa pesii jopa muutamia tuhansia pareja, mutta
kymmenien tai muutaman sadan parin keskittymät ovat yleisimpiä. Suuret
yhdyskunnat asettuvat vuodesta toiseen samalle paikalle, pikkuyhdyskunnat sitä
vastoin siirtyvät usein uudelle paikalle. Lintuvesien lisäksi naurulokkeja pesii
merensaariston ja järvenselkien luodoilla ja karikoilla, avosoiden
lampareikoissa sekä tekoaltailla ja aallonmurtajilla. Naurulokkikanta on vahvin
Etelä-Suomen järvialueilla ja Pohjanmaalla.
Pikkulokki on levinnyt maahamme idästä. Sen levinneisyys painottuu Suomen keski- ja itäosiin, mutta Pohjanlahden rannikollakin on hyviä pesimäpaikkoja. Etelä- Suomessa pikkulokkeja pesii vain paikoittain ja lajin levinneisyys on aukkoinen. Pikkulokki on naurulokkia selvemmin rehevien järvien asukki. Se pesii pienillä järvillä, suurten järvien suojaisissa lahdelmissa ja salmissa sekä merenrannikon suojaisilla lahdilla. Pesät sijaitsevat tavallisesti avoveden tuntumassa järviruoko- tai järvikortekasvustoissa. Luotopesintöjä tunnetaan sekä järvenseliltä että merensaaristosta. Pikkulokit hakeutuvat mielellään naurulokkien seuraan, mutta pesivät yleensä omana ryhmänään naurulokkikolonian laiteilla. Yhdyskunnissa on tavallisesti 10-30 paria, suurimmissa toistasataa paria. Naurulokin ravinto on monipuolista. Sille kelpaavat niin kalat, vesihyönteiset, peltojen selkärangattomat, kuin puistonurmien lierot ja torien ja kaatopaikkojen antimetkin. Joustava ravinnonhankinta on tehnyt naurulokista ihmisen seuralaisen. Sen ravinnonhankintamatkat saattavat ulottua 10-20 kilometrin päähän pesimäpaikalta. Pikkulokit syövät vesihyönteisiä ja kaloja, joita ne etsivät pesimäpaikkojensa läheltä. Pikkulokkeja näkee ruokailemassa myös peltojen tulvalätäköillä, mutta taajamista tai kaatopaikoilta ne eivät hae ravintoa. 1900-luvun puoliväli naurulokin kulta-aikaa
Naurulokki ja pikkulokki ovat Suomessa verraten uusia tulokkaita. Naurulokki
kotiutui etelärannikolle 1800-luvun jälkipuoliskolla ja levittäytyi 1920- ja
1930-luvulla sisämaahan Hämettä ja Savoa myöten. Pian 1900-luvun puolivälin
jälkeen levinneisyysalue laajeni Lappiin asti. Naurulokkiasutus keskittyi aluksi
reheville lintuvesille. Järvenselkien luodoille ilmaantui yhdyskuntia
1950-luvulla, avosoille ja merensaaristoon 1960-luvulla. Sittemmin laji on
alkanut pesiä myös taajamien rannoilla täysin ihmisen muokkaamissa
ympäristöissä.
Naurulokki alkoi taantua Etelä-Suomessa 1970-luvulla. Monet suuretkin yhdyskunnat autioituivat kokonaan parissa vuosikymmenessä. Pohjois-Suomen naurulokit selvisivät paremmin ja jopa runsastuivat samaan aikaan kuin etelän yhdyskunnat taantuivat. Rengastustoimisto selvitti Suomen naurulokkikantaa 1980- luvun alussa ja päätyi 135 000 pariin. 1990-luvun puolivälissä kannaksi arvioitiin enää 100 000 paria. Vuonna 2001 naurulokki luokiteltiin Suomessa taantumisensa vuoksi vaarantuneeksi lajiksi. Naurulokkikannan kehitys on ollut monessa Euroopan maassa samankaltainen kuin Suomessa: kanta runsastui 1900-luvun puoliväliin asti ja alkoi sitten vähetä. Vuosina 1970-1990 naurulokki väheni kaikissa Itämeren rannikkovaltioissa. Esimerkiksi Ruotsissa arvioitiin 1970-luvulla pesineen 270 000 paria, kun nykykannaksi arvioidaan enää 90 000 paria. Naurulokki pesii koko Euroopassa, myös Islannissa. Maanosan kanta on noin kaksi miljoonaa paria. Euroopan naurulokkikanta on luokiteltu viimeaikaisesta vähenemisestä huolimatta elinvoimaiseksi. Naurulokin taantumisen syitä ei tarkoin tiedetä. Syiksi on arveltu mm. sairauksia, tulokaspetojen runsastumista, pesimäpaikkojen umpeenkasvua ja ravintovarojen vähenemistä maatalouden tehostumisen seurauksena. Yhdyskuntien autioituminen maaseudulla ja samanaikainen naurulokin runsastuminen taajamissa viittaa ravinnonsaannin vaikeutumiseen maaseudulla. Pikkulokki saapui idästä
Pikkulokki alkoi levittäytyä Suomeen idästä 1800-luvun lopulla. Laji kotiutui
aluksi Kannakselle ja Perämeren rannikolle. Sisämaasta ensimmäinen yhdyskunta
paljastui kesällä 1920. Pikkulokki pysyi melko harvinaisena pesimälintuja 1960-
luvulle asti, jolloin koko Suomessa arvioitiin pesineen tuhatkunta
pikkulokkiparia. Laji runsastui nopeasti 1970- ja 1980-luvuilla ja levittäytyi
samalla uusille alueille, joilta se aiemmin oli puuttunut. 1990-luvulla koko
maan pikkulokkikannaksi arvioitiin jo 10 000 paria. Vankimmat keskittymät olivat
Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Perämeren perukassa. Kuusamossa oli
erillinen vahva esiintymä. Metsä-Lapissa pikkulokkeja pesi harvakseltaan.
Lounais-Suomessa pesimäpaikkoja oli hyvin niukasti, Ahvenanmaalla ei
ainuttakaan. Ruotsin puolella pikkulokki on edelleen harvinainen, ja maan
pesimäkanta lasketaan sadan parin suuruiseksi.
Muualla Euroopassa pikkulokista ei ole yhtä valoisaa kerrottavaa kuin Suomessa. Baltiaan, Valko-Venäjälle ja Venäjän Euroopan puoleisiin osiin keskittyvä noin 20 000 parin kanta on viime vuosikymmeninä taantunut. Pikkulokkien uhkana on vesistöjen kuivatus, liiallinen rehevöityminen ja virkistyskäytön aiheuttama rauhattomuus. Pikkulokki on luokiteltu taantumisensa vuoksi Euroopassa uhanalaiseksi lajiksi. Pikkulokki on viime vuosikymmeninä runsastunut vain Suomessa. Ilmoita lokkitietosi!
Vuoden 2008 lajiprojektin tavoitteena on selvittää parimäärät mahdollisimman
monesta naurulokki- ja pikkulokkiyhdyskunnasta ja koota tiedot naurulokin ja
pikkulokin tärkeistä muutonaikaisista kerääntymispaikoista.
Naurulokin ja pikkulokin parimäärät voidaan selvittää laskemalla munapesät, hautovat emot tai kaikki pesimäpaikalla oleskelevat pesimäpukuiset linnut toukokuussa tai kesäkuun alkupuolella. Pesät tai emolinnut lasketaan mieluiten haudontakauden loppupuolella, jolloin mahdollisimman moni pari on aloittanut pesinnän. Hautovia emoja laskettaessa on syytä varoa laskemasta mukaan pesien lähellä vartioivia lintuja, jotka yleensä seisovat tai makaavat pesän vierellä. Emot lasketaan hyvästä tähystyspaikasta, jolloin vältytään siltä, että lintuja ei jää kasvillisuuden tai muiden esteiden katveeseen. Munapesien laskemisen voi tehdä ainoastaan siihen erikoistuneet henkilöt. Kuka tahansa ei saa rantautua koloniaan. Silloin kun hautovien emojen laskeminen ei onnistu, pyritään laskemaan kaikki pesimäpaikalla oleskelevat pesimäpukuiset linnut. Kaikki pesivät yksilöt eivät koskaan ole paikalla, sillä lokkiemoista osa on aina ravinnonhaussa kaukana pesiltään. Naurulokkien parimäärä saadaan melko tarkoin selville jakamalla pesimäpaikalla oleskelevien lintujen määrä 1,4:llä. Pikkulokit saalistavat usein lähellä pesimäpaikkaansa ja kerääntyvät häiriön sattuessa nopeasti puolustamaan pesiään. Pikkulokin pesimäpaikoilla tavataan yleisesti myös pesimättömiä esiaikuisia yksilöitä. Pikkulokin parimääräksi tulkitaan varovaisuussyistä pesäpaikalla ja sen lähellä havaittu yksilömäärä jaettuna kahdella. Nuoruuspukuisia yksilöitä ei lasketa mukaan, mutta niiden määrän voi silti ilmoittaa. BirdLife Suomi on kiinnostunut kaikista naurulokki- ja pikkulokkitiedoista. Havainnot kannattaa ilmoittaa Tiira-lintutietopalvelun (www.tiira.fi) kautta tai lintuyhdistysten projektivastaaville. Myös vanhemmat tiedot ovat tervetulleita, sillä ne paljastavat arvokasta tietoa kannanmuutoksista. Jos et hallitse Tiira-lintutietopalvelun käyttöä, voit ilmoittaa havaintosi myös yksinkertaisella lomakkeella. Tärkeintä, että ilmoitat, ei se, miten ilmoitat. Tärkeimmät tiedot ovat päivämäärä, tarkka paikka, yksilömäärä tai parimäärä, havainnoija sekä maininta siitä, olivatko linnut pesiviä. Muita tietoja voi kirjoittaa Tiiran havaintojentallennussivun lisätietoja-riville.
teksti: Esa Lammi |
