Sympaattinen törmäpääsky oli BirdLife Suomen Vuoden lintu 2009. Vuoden aikana selvittiin valtakunnan tasolla törmäpääskyn pesimäkanta. Tämä oli samalla pioneerityötä törmäpääskyn osalta, sillä laajaa järjestelmällistä seurantaa ei ole Suomessa tehty koskaan aikaisemmin. Selvityksen tulokset julkaistaan vuoden 2010 aikana.

Törmäpääsky on monestakin syystä kummallinen lintu. Erikoisin piirre liittyy pesintään, sillä se on ainoa meillä pesivä varpuslintu, joka kaivertaa pesänsä hiekkaseinämään. Samassa seinämässä on monesti useita pesäluolia, sillä törmäpääsky on yhdyskuntalintu. Hyvässä pesäpaikassa voi asustaa jopa satoja pareja.

Suomessa pesii kolme pääskylajia. Törmäpääsky on lajeista pienin (13 cm). Sen selkäpuoli on ruskeasävyinen ja siivet sekä pyrstö selvästi yleisväritystä tummemmat. Vatsapuoli on hyvin vaalea, josta lajityypillinen ruskea rintavyö erottuu hyvin.

Monet merkit viittaavat sekä alueellisesti että valtakunnallisesti törmäpääskyjen vähenemiseen. Valtakunnallisesti ei voida kuitenkaan sanoa mitään varmaksi runsauskehityksestä, koska lajille ominainen pesäpaikkojen vaihto tekee seurannasta hankalan.

| Selvityksen tuloksia | Elinympäristö ja ravinto | Pesintä | Muutto | Runsauskehitys Suomessa | Uhkat | Mitä voit tehdä? | Lisätietoja |

Vuoden 2010 selvitys toteutettiin siten, että jokaisen jäsenyhdistyksen alueella lajivastaavat organisoivat alueellaan maastoselvitykset. Tarkoituksena oli kiertää mahdollisimman monta törmäpääskyille pesimiseen kelvollista kohdetta alku- ja keskikesän aikana.

Yhdistysten väliset selvitysinnokkuuden erot osoittautuivat suuriksi, mikä selittyy monella tekijällä. Suurimpia vaikuttajia olivat kuitenkin pinta-ala sekä aktiivisten lintuharrastajien määrä. Selvitysinnokkuuden kärkipäähän yllettiin Rauman, Kymenlaakson, Lounais-Hämeen ja Turun seuduilla, joissa tarkastettiin peräti 95-99 % kaikista otollisista pesimäpaikoista.

Tulokset osoittavat, että Lounais-Suomessa törmäpääskytiheydet ovat hyvin vaatimattomia Ahvenanmaalla sekä Turun ja Rauman seudulla ne ovat suorastaan mitättömiä, sillä pääskyjä pesii vain 0,02-0,05 paria neliökilometriä kohden. Vastaavasti samaan haarukkaan mahtuu myös Etelä-Savo, jossa on hyvin vähän lajille sopivia pesimäpaikkoja. Hurraamista ei ole myöskään Pohjois-Karjalassa, Porvoon seudulla ja Pirkanmaalla. Huipputiheyksiä edustavat puolestaan Kemin, Kuopion ja Lohjan seutujen lukemat, joiden mukaan neliökilometriä kohden pesii 0,39-0,52 pääskyparia.

Kesän 2009 varsin intensiivisen törmäpääskyrupeaman tuloksena voimme todeta, että Suomessa pesii 46 000-63 000 törmäpääskyparia. Lajin keskikanta on maassamme noin 55 000 paria. Alueellisesti merkittävimmät esiintymät keskittyvät Lappiin (keskimäärin 12 000 paria), Kuopion seudulle (8 000 pr), Pohjois- Pohjanmaalle (6 000 pr) ja Kainuuseen (5 000 pr).

Koska vastaavalla menetelmällä ei ole aiemmin selvitetty maamme pääskykantaa, voidaan kannankehitystä tulkita lähinnä useiden alueellisten selvitysten perusteella. Ne osoittavat, että törmäpääskykannat ovat monin paikoin selvästi taantuneet viime vuosikymmeninä.

Esimerkkeinä mainittakoon, että Turun seudulla pesimäkanta oli kymmenen vuotta sitten 1 000-2 000 paria, mutta nyt vain 420-540 paria. Rauman seudulla pesi puoli vuosikymmentä sitten 50-100 paria, joista on jäljellä noin 30 paria. Pääskylama näyttäisikin koettelevan erityisesti Lounais-Suomea. Suomenselällä pesimäkanta käsitti reilu kymmenen vuotta sitten 6 000-8 000 paria, mutta nyt vain 3 800-4 000 paria. Vastaavaa trendiä kertovat linnustonseurannat, joiden mukaan törmäpääskyn Suomen kanta on taantunut noin kolmanneksen vuosikymmenessä.

Törmäpääskyt ovat sidoksissa vesistöihin, sillä niiden ravinto koostuu pääosin vedessä kuoriutuvista hyönteisistä. Lajin voikin havaita lentävän usein veden pintaa pitkin heittelehtien. Tuolloin on yleensä kyse ravinnon hankinnasta, kun vedessä kuoriutuneita hyönteisiä napsitaan veden pinnasta. Käyttäytyminen on sinänsä yleistä kaikille pääskyille, ja tämän vuoksi pääskyjen arveltiin vielä reilu vuosisata sitten talvehtivan veden alla.

Törmäpääskyn pesimäpaikat ovat eteläisessä Suomessa hiekka- tai soramontuilla, joissa on tarjolla pesäkoloja varten pystysuoria seinämiä. Etelä-Suomesta ja etenkin Pohjois-Suomesta tunnetaan lukuisia luontaisiakin pesimäpaikkoja eli jokien eroosion kaivertamia rantatörmiä. Saaristossa törmäpääskyt pesivät harvakseltaan jopa kivikon koloissa. Erikoisimpia pesäpaikkoja edustavat hiili-, turve- ja sahanpurukasat.

Laji kaivertaa sopivaan seinämään reilun puolen metrin, joskus jopa yli metrin pituisen käytävän ja sen perälle pesäholvin. Pesäonkalo on yleensä vaakasuorassa, mutta voi toisinaan mutkitella sekä pysty- että sivusuunnassa jonkin verran.

Suomessa törmäpääsky esiintyy etelärannikolta maamme pohjoisimpiin kolkkiin saakka. Levinneisyys kattaa koko maan myös itä-länsisuunnassa.

Törmäpääskyt aloittavat pesintänsä paikasta riippuen joko toukokuun loppupuolella tai kesäkuun alussa. Pesintää edeltävänä aikana kolonian ilmatilassa on kiivas hälinä ja pesimäluolia kaivetaan hiekkamonttujen seinämiin kovaa vauhtia. Hiekka lentää ja rahisevaa ääntelyä kuuluu kun urakointi on käynnissä.

Törmäpääskynaaras munii touko-kesäkuussa neljästä kuuteen valkeaa munaa. Munien valkoinen väri on yleistä linnuille, jotka pesivät koloissa. Munien haudonta kestää 15 vuorokautta. Molemmat emot hautovat. Poikaset ovat pesässä noin kolme viikkoa, kunnes uskaltautuvat lentämään. Emot kasvattavat hyvin harvoin vielä toisen poikueen heinä-elokuussa.

Poikueiden vartuttua sekä aikuiset että nuoret linnut palaavat vielä yöpymään pesimäkoloihinsa, kunnes ne vaivihkaa katoavat syysmuutolle.

Törmäpääsky talvehtii trooppisessa Afrikassa, minkä vuoksi se saapuu Suomeen myöhään toukokuussa ja kesäkuun alkuviikon aikana. Perinteisesti ensimmäiset yksilöt ovat saapuneet toukokuun alkuviikon aikana, mutta 2000-luvulla saapumisajat ovat aikaistuneet. Ensimmäiset törmäpääskyt palaavat nykyisin eteläiseen Suomeen lähes poikkeuksetta jo huhtikuun loppupuolella.

Kevätmuutolla törmäpääskyjä kertyy säännöllisesti muiden pääskyjen tapaan hyönteisravinnon perään kosteikoille – reheville järville ja merenlahdille. Toukokuun jälkipuoliskolla havaitaan pitkin Suomea sadan tai muutaman sadan linnun parvia, mutta tätä suuremmat kerääntymät ovat melko harvinaisia.

Törmäpääskyt katoavat pesimäpaikoiltaan vaivihkaa syysmuutolle jo varhain elokuussa. Etelärannikon pääjoukot ohittavat elokuun puoleen väliin mennessä. Syyskuun ensimmäisen viikon jälkeen Suomessa on jäljellä enää vain rippeet pesimäkannasta. Yksittäisiä pääskyjä nähdään siellä täällä syyskuun loppupuolelle saakka, erittäin harvoin lokakuussakin. Mainittavia syksyisiä kerääntymiä havaitaan Suomessa harvoin. Syysmuutolla törmäpääskyt menevät usein yöpymään ruovikoihin haarapääskyparvien seassa.

Meillä pesivän törmäpääskykannan kehityssuuntaus tunnetaan varsin heikosti, sillä pesimäpaikoiksi soveltuvia hiekka- ja soramonttuja sekä jokitörmiä ei ole juuri seurattu järjestelmällisesti. Yhdyskunnat saattavat vaihtaa pesimäpaikkaa äkillisesti, jolloin pienialaiset seurannat voivat antaa aliarvioita. Erityisesti hiekkakuoppien velvoitemaisemoinnit vaikuttavat yhdyskuntien siirtymiseen muille alueille.

Linjalaskenta-aineistojen perusteella maassamme pesi vuosina 1941-1963 200 000 paria, vuosina 1974-1977 67 000 paria, vuosina 1986-1989 74 000 paria ja vuosina 1998-2002 50 000-100 000 paria ja vuosina 2006-2009 44 000 paria. Linjalaskennat soveltuvat keskittyneiden yhdyskuntalintujen pesimäkantojen arvioimiseen huonosti, joten lukemat ovat viitteellisiä. Pohjois-Suomessa on ollut maamme vahvin pesimäkanta, joka tunnetaan kuitenkin huonoiten.

Törmäpääskyjen uhkana muuttoaikaan lienee useiden muiden muuttolintujen tapaan kosteikkojen raivaus Afrikassa, mm. teollisuusmaiden biopolttoaine- ja ruoka-aitaksi. Nykyään kosteikkojen väliset etäisyydet ovat kasvaneet muuttomatkoilla tarjoten yhä vähemmän levähdysmahdollisuuksia muuttomatkasta selviytyäkseen.

Pesimäkolonioissa luonnollisia uhkia ovat voimakkaiden sateiden aiheuttamat sortumat, mitkä ovat varsin yleisiä. Toisinaan kokonaisen yhdyskunnan poikastuotanto voi hautautua hiekkaan, ja emojakin saattaa olla joukossa. Jos mäyrä onnistuu kipuamaan suuaukolle, se voi kaivaa pesimäonkalon auki. Se voi myös kaivaa poikasia esiin yläkautta hiekkamontun päältä.

Ihmistoiminnasta törmäpääskyjen pesimäkolonioita uhkaa pesimäkaudella maa-aineksen ottaminen. Ilahduttavasti lukuisat koloniat ovat kuitenkin säilyneet pesimäkauden yli, kun maanomistaja on omasta tahdostaan ottanut niiden sijainnit huomioon. Soranottotoiminnan jälkeen on hiekkakuoppien velvoitemaisemointi uhkatekijä. Maa-aineksen ottamisen loputtua joudutaan alue maisemoimaan ja pesäpaikat häviävät sakon uhalla. Velvoitemaisemoinnissa pesimäseinämät tasoitetaan. Tätä voi kuitenkin välttää (katso alempana).

• Suojeluvetoomus viranomaisille ja maa-aineksen ottajille
• Lisätietoa törmäpääskystä



Teksti: Santtu Ahlman. Kuvat: Jorma Tenovuo, Hannu Eskola, Jukka J. Nurmi, Jouni Valkeeniemi