Maatalousluonnon köyhtyminen johtuu toisaalta maatalouden tehostumisesta ja toisaalta perinteisten, heikosti tuottavien maankäyttömuotojen häviämisestä. Tuottavia alueita on pyritty viljelemään mahdollisimman tehokkaasti, jolloin luonnonvaraisten eliöiden elinmahdollisuudet ovat kaventuneet. Huonosti tuottavat maat ovat jääneet kokonaan maataloustoiminnan ulkopuolelle, jolloin ne on metsitetty tai ne ovat kasvaneet umpeen.

Pyrittäessä säilyttämään ja elvyttämään maatalousluonnon monimuotoisuutta on toimittava sekä tuotannon että perinteisen maankäytön alueilla. Vaikka perinnebiotoopit ovat lajistoltaan maatalousympäristön monimuotoisimpia, niiden suojelu ja hoitaminen ei yksin riitä. Perinnebiotooppien pinta-ala on hyvin pieni osa kokonaisuudesta. Suurin osa maatalousmaasta on kuitenkin aina tavanomaisen tuottavan maatalouden piirissä kuten myös suurin osa linnuista ja muusta luonnon monimuotoisuudesta. Maatalousluonnon hyvinvointi on mahdollista ainoastaan laaja-alaisella luonnon huomioimisella.

Perinnebiotoopit ovat perinteisen laidunnuksen ja niiton muovaamia alueita. Ne ovat maatalousmaiseman monimuotoisimpia elinympäristöjä. 1880-luvulla Suomessa oli perinnebiotooppeja noin 1,6 miljoonaa hehtaaria. Nykyisin arvokkaita perinnebiotooppeja on jäljellä enää hälyttävän vähän, vain noin 20 000 hehtaaria. Kaikkein uhatumpia ovat kuivat niityt, kedot ja lehdesniityt. Pystyäkseen ylläpitämään vaateliaita lajeja pitkällä aikavälillä perinneympäristöjen verkostossa tulisi olla hoidettuja kohteita ainakin kolminkertainen määrä nykyiseen verrattuna.

Viljelijät voivat saada perinnebiotooppien kunnostukseen ja hoitoon maatalouden ympäristötuen erityistukea. Nykyisellään tuki on kuitenkin liian pieni, etenkin paljon resursseja vaativassa kunnostusvaiheessa. Tuki ei kata raivauksesta ja laidunnusta varten tehtävästä aitauksesta aiheutuneita kuluja. Erityisesti tyypillisesti pienialaisten perinnebiotooppien, kuten kuivien ketojen, hoito on kannattamatonta, koska tuen määrä riippuu kohteen koosta.

Maatalousluonnon monimuotoisuuden väheneminen johtuu suurelta osin karjatalouden vähenemisestä ja sen tuotantotapojen muutoksista. Pienimuotoisen karjatalouden kato on johtanut perinneympäristöjen harvinaistumiseen. Nurmet ja laitumet, jotka ovat verrattain suojaisia ja pysyviä elinympäristöjä peltoihin verrattuna, ovat vähentyneet karjatalouden harvinaistuessa. Samoin säilörehun yleistyminen nurmiviljelyn kustannuksella on vähentänyt suojaisten elinympäristöjen määrää.

Karjatalouden väheneminen maassamme johtuu pitkälti kansallisesta ja EU:n maatalouspolitiikasta, joiden vuoksi viljan viljely on tuottavampaa kuin karjatalous. Karjatalouden väheneminen on ollut voimakkainta Etelä-Suomessa. Vuonna 1959 eteläisimmässä Suomessa oli karjaa vielä 65 %:lla kaikista tiloista. 1995 karjatilojen osuus oli enää noin 10 %.

Suosimalla kotimaisia maitotuotteita ja naudanlihaa kuluttaja voi tukea suomalaista karjataloutta. Luonnonmukaisessa karjataloudessa laiduntaminen on pakollista, joten suosimalla erityisesti kotimaista luomu-maitoa ja -naudanlihaa voit vaikuttaa maamme laidunten määrään ja tätä kautta parantaa monen harvinaistuneen linnun, hyönteisen ja kasvin elinmahdollisuuksia.

Jatkuvasti tai suurimman osan vuotta kasvipeitteisinä olevat alueet, kuten pientareet ja viherkesannot, ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä alueita. Peltoihin verrattuna ne ovat suhteellisen suojaisina ja häiriöttöminä tärkeitä lisääntymis-, talvehtimis- ja ruokailupaikkoja, etenkin jos niillä ei käytetä kasvinsuojeluaineita eikä lannoitteita.

Piennarten määrä on vähentynyt huomattavasti salaojituksen yleistyessä tilojen pyrkiessä tehostamaan tuotantoaan 1900-luvun jälkipuoliskolla. 1959 salaojitetun pellon osuus oli Etelä-Suomessa noin 10 %. 1995 se oli jo noin 80 %. Kesantojen määrä on puolestaan vaihdellut kulloisenkin maatalouspolitiikan mukaan. Vuosina 1991-1994 viljavaltaiset tilat velvoitettiin kesannoimaan 15 % peltoalasta. Viime vuosina EU:n peltokasvien tukijärjestelmä on edellyttänyt 10 % kesantoalaa, kunnes kesän 2003 huonojen satojen vuoksi velvoite laskettiin 5 %:iin. Talviaikaan kasvipeitteinen peltoala puolestaan on vähentynyt kevätkylvöisten viljalajikkeiden suosion kasvaessa.

Maatalouden ympäristötuki on pyrkinyt lisäämään kasvipeitteisten alueiden määrää. Tuen tavoite on ollut lähinnä vesistöihin huuhtoutuvien ravinteiden vähentäminen. Ympäristötuki edellyttää, että valtaojien varsille jätetään metrin levyiset pientareet, ja että vesistöjen varsille perustetaan vähintään kolmen metrin levyiset suojakaistat. Lisäksi viljelijät voivat erityistuen turvin perustaa vesistöjen rannoille vähintään 15 metrin levyisiä suojavyöhykkeitä.

Yksi suosituimmista maatalouden ympäristötuen lisätoimenpiteistä on niin sanottu peltojen taviaikainen kasvipeitteisyys ja kevennetty muokkaus. Tässä toimenpiteessä 30 % peltoalasta tulee pitää kasvipeitteisenä kasvukauden ulkopuolella. Valitettavasti se, että toimenpide sallii kevennetyn muokkauksen, pitkälti vesittää toimenpiteen hyödyt niin monimuotoisuudelle kuin vesiensuojelullekin.

Toisin kuin esimerkiksi vanhat metsät tai suot maatalousluonto vaatii aktiivista hoitoa voidakseen hyvin. Jos perinnebiotooppi tai pelto jätetään ihmisen toiminnan ulkopuolelle se pensoittuu, metsittyy ja lopulta häviää.

Vain viljelijät voivat merkittävästi vaikuttaa maatalousluonnon hyvinvointiin. He hoitavat tuottavia maatalousalueita, ja vain heillä on käytännössä mahdollisuus hoitaa merkittäviä määriä perinneympäristöjä. Heidän ei kuitenkaan voida olettaa tekevän tätä harrastuksenaan. Jos haluamme suojella ja elvyttää maatalousluontoa, meidän tulee arvostaa viljelijöiden työtä ja olla valmiita tukemaan sitä taloudellisesti.

Viljelijä voi saada maatalouden ympäristötukea luonnon huomioimisesta ja hoidosta aiheutuviin kuluihin. Tukea maksetaan muun muassa perinnebiotooppien hoidosta, luonnon monimuotoisuuden edistämisestä ja alkuperäisrotujen kasvatuksesta. Nykyiset tuet ovat kuitenkin liian pieniä. Ne eivät aina kata toimista aiheutuneita kuluja.

Kuluttaja voi tukea suomalaisten viljelijöiden työtä suosimalla kotimaisia maataloustuotteita. Luomu-karjataloudessa laiduntaminen on pakollista. Näin ollen kotimaista luomu-maitoa ja -naudanlihaa suosimalla voit vaikuttaa maamme laidunten määrään ja siten maatalousluonnon monimuotoisuuteen. Suoramyyntituotteita käyttämällä saattaa olla mahdollista tukea esimerkiksi yksittäisen tilan perinnebiotooppien hoitoa.