BirdLife Suomi Laulujoutsenet. Kuva: Jari Peltomäki/Lintukuva.fi  
Yhdistys
Liity tai tue
Tiedotteet
Lintuhavainnot
Linnut ja harrastus
Suojelu ja tutkimus
Julkaisut ja tuotteet

Lintuvaruste-kauppa
BirdLife International

In English
På svenska

BirdLife Suomi ry
Annankatu 29 A 16
00100 Helsinki
Puh. (ark. klo 10-15)
(09) 4135 3300
Fax (09) 4135 3322
toimisto@birdlife.fi
Palautelomake Osoitteenmuutos

 

Kesähakkuut
Pesähakkuu. Kuva: Teemu Lehtiniemi Kesäaikaiset metsänhakkuut tuhoavat vuosittain kymmenien tuhansien lintujen pesinnän. Kesähakkuita tulisikin välttää ja pyrkiä ajoittamaan hakkuut elokuulta maaliskuulle ulottuvalle ajanjaksolle, jolloin hakkuista itse tapahtumana on vähiten haittaa linnuille.

Kesäaikainen puunkorjuu alkoi laajamittaisena vasta 1970-luvulla. Tähän syynä oli hakkuiden koneistuminen. Kalliit koneet halutaan pitää toiminnassa vuoden ympäri. Hakkuita suoritetaan kesäaikaan myös siksi, että tuoretta puuta tarvitaan paperiteollisuuden raaka-aineeksi.

Kevät- ja kesäaikaisissa hakkuissa tuhoutuu linnunpesiä, munia ja poikasia. Metsälintujen pesinnän herkimmät vaiheet ajoittuvat pääosin huhtikuusta heinäkuun loppuun.

Erityisen haitallisia pesimäaikaiset hakkuut ovat linnustollisesti monipuolisissa metsissä. Tällaisia ovat mm rantametsät, lehdot, kosteat painanteet, tuoreet kangasmetsät ja lehtimetsät.

BirdLife Suomen mielestä on tärkeää, että metsänomistajat vaativat hakkuiden ajoittamista omissa metsissään lintujen pesinnän kannalta herkimmän ajan ulkopuolelle.

Vuonna 2000 suomalaiset luonnonsuojelujärjestöt toteuttivat onnistuneen kesähakkuukampanjan, joka tuloksena Maa- ja metsätalousministeriö joutui asettamaan kesähakkuutyöryhmän pohtimaan kesäaikaisten hakkuiden vähentämistä. Työryhmä suosittikin kesäaikaisten hakkuiden suuntaamista ja vähentämistä ja tätä vaativat myös puun myyjät eli maanomistajat. Kesähakkuukampanja siis onnistui erinomaisesti ja kesäaikaisten hakkuiden määrä laski.

2000-luvun lopulla tilanne on muuttunut. Metsäteollisuudessa luonnon hyvinvointi on jäämässä yhä enemmän maksimituoton tavoittelun jalkoihin. Esimerkiksi vuonna 2007 touko-kesäkuun hakkuukertymä oli 47 % suurempi kuin kesähakkuuadressin luovuttamista seuranneena vuonna 2001. Vuonna 2001 hakattiin touko-kesäkuussa 5 500 000 kuutiometriä ja vuonna 2007 yli 8 000 000 kuutiometriä.

Metsänomistajilla on avaimet asian muuttamiseksi. On vaadittava, että hakkuut suoritetaan pesimäkauden ulkopuolella.