• Keskitä hakkuut talvikauteen - kieltäydy kesähakkuista. Linnut tarvitsevat pesimärauhan Etelä-Suomessa 15.3.-31.7. ja Pohjois-Suomessa 15.4.-31.7.
• Vältä voimakkaita hakkuita puustoisilla soilla. Hakkuun ja sitä seuraavan maanmuokkauksen aiheuttama vesitalouden muutos on liian voimakas monen suometsälajin säilymiselle. Talviaikaiset poimintahakkuut voivat tarjota taloudellista tuottoa ilman kohtuuttomia haittavaikutuksia luonnolle.
• Puuta, jolla ei ole taloudellista käyttöarvoa, ei ole syytä hakata. Taloudellisesti vähäarvoiset puut ovat metsään jätettyinä usein ekologisesti sitäkin arvokkaampia.
• Suosi avohakkuiden sijaan varovaisempia hakkuumuotoja. Jos avohakkuuta ei ole mahdollista kokonaan välttää, pidä hakkuuala mahdollisimman pienenä.

• Muokkaa maata mahdollisimman kevyesti ja varmista, onko muokkaus todella tarpeellinen. Jopa vuosisatoja kerrostuneen maaperän laajamittaisen kääntämisen pitkäaikaisia vaikutuksia ei tunneta vielä kovinkaan tarkkaan. Metsäkoneita on Suomessa ollut vasta 50 -luvulta - ei siis edes yhden puusukupolven vertaa.
• Kulottaisitko metsäalasi? Metsäpalojen määrä on laskenut huimasti ihmisen toimien myötä, mutta on paljon lajeja, jotka tarvitsevat metsäpalon luomaa ympäristöä. Metsänhoidollinen kulotus suosii näitä uhanalaisiakin lajeja, mikäli kuloalalle jätetään joutopuun lisäksi tuulenkaatoja, kuivuneita pystypuita sekä eläviä, mutta ehkä huonokuntoisia kuusia, koivuja, mäntyjä tai haapoja.

• Vältä täydennys- tai kunnostusojituksia. Vesitaloudeltaan osittain jo elpyneiden soiden kunnostusojitusten kielteisistä ympäristövaikutuksista on näyttöä, vaikka toimintaa tuetaan valtion varoilla.
• Voisitko ennallistaa? 1950-luvulla olemassa olleista soista on Suomessa ojitettu 60%. Seurauksena on saavutettu puuntuotannon kasvua, mutta myös lukuisia uhanalaisia suotyyppejä ja suolajeja. Suometsä voidaan toisinaan palauttaa luonnontilaiseksi tukkimalla vanhat ojat.

Jatkuvassa kasvatuksessa hakkuissa poistetaan kokonaiseen puusukupolven sijaan vain osa isoista ja keskikokoisista puista. Siten metsässä säilytetään laaja puiden koon vaihtelu ja jatkuva metsänpeite. Lisätietoa jatkuvasta kasvatuksesta saa ekometsätalouden liiton internetsivuilta. Ympäristöjärjestöjen suosiman FSC:n erona Suomessa yleistyneeseen PEFC- sertifiointijärjestelmään on esimerkiksi tiukempi ekologinen kriteeristö ja metsänomistajan korkeampi sitoutumisaste. FSC:n ympäristökriteerit takaavat, että metsänhoidossa suojellaan biologista monimuotoisuutta, vesistöjä, maaperää sekä herkkiä ekosysteemejä. FSC-sertifioinnista saa lisätietoa Suomen WWF:ltä ja FSC-sertifioinnin internetsivuilta.