Joka viides metsälaji on riippuvainen lahosta puusta. Kyseessä on siis varsin tärkeä osa metsää. Hoidetussa metsässä kiertoaika päätehakkuusta seuraavaan on kohtuullisen lyhyt, jos sitä verrataan luontaiseen metsän uudistumiskiertoon. Lisäksi tehokkaat harvennukset vähentävät tilan puutteeseen kuolevien puiden määrää. Näistä syistä lahopuuta ei juurikaan synny talousmetsässä. Lahopuun määrä on suomalaisissa metsissä romahtanut ja se on edelleen muutama prosentti luontaisesta määrästä siitä huolimatta, että hakkuissa jätetään joitakin säästö- ja jättöpuita.

Sinällään metsälaki ei edellytä esimerkiksi myrskytuhossa kaatuneen puuston korjaamista tai alueen uudistamista. Lahopuun määrää voit siis lisätä vaikkapa jättämällä myrskyssä kaatuneet puut metsään.

Joskus metsänomistaja voi joutua arvioimaan hyönteis- ja sienituhojen torjuntalain täyttymistä. Laki velvoittaa maanomistajaa poistamaan puut, jotka mahdollistavat tuhohyönteisten lisääntymisen. Edellytyksenä on, että vioittuneiden havupuiden määrä ylittää 10% hehtaarikohtaisesta runkoluvusta tai että vioittuneita puita on yksi tai useampi vähintään 20 puun ryhmä. Käytännössä tällaista tilannetta muodostuu harvoin, eikä velvoitetta ole, jos myrskytuhopuiden korjuun kustannukset muodostuvat kohtuuttomiksi. Esimerkiksi paikallinen metsänhoitoyhdistys voi auttaa tarvittaessa varmistamaan, ettei lakia rikota. On tärkeää huomata, että lehtipuita laki ei koske lainkaan.

• Miten metsäsi hyötyy? Lahopuun lisääntymisestä hyötyy joka viides suomalainen metsälaji. Moni uhanalainen laji on riippuvainen siitä, paljonko lahopuuta metsänomistajat sallivat metsissään. Säästöpuiksi kannattaa jättää myös havupuita, sillä useat kovakuoriaislajit ovat niistä riippuvaisia. Yksittäiset jättökuuset kaatuvat helposti, mutta se ei vähennä niiden merkitystä luonnolle.

Siistimätön ja runsas aluskasvillisuus on tärkeää monille metsän eläimille. Metsäkanalintujen pesimisen onnistuminen riippuu osittain riittävän aluskasvillisuuden esiintymisestä, sillä munista kuoriuduttuaan linnunpoikaset tarvitsevat välittömästi aluskasvillisuuden tarjoamaa suojaa ja ravintoa.

Aluskasvillisuuden säilymiseen voit vaikuttaa raivauksen yhteydessä. Yleisesti raivauksessa kannattaa säästää metsälinnuston kannalta tärkeitä puulajeja, kuten haapaa, koivua, leppää, pihlajaa ja pajuja. Pienialaiset, kosteat painanteet kannattaa jättää kokonaan koskematta, sillä ne ovat sekä riistalle että linnuille tärkeitä ravinto- ja suojapaikkoja. Myös säästöpuuryhmien alustat kannattaa jättää kokonaan raivaamatta.

• Miten metsäsi hyötyy? Aluskasvillisuus on tärkeä monelle metsän linnulle. Esimerkiksi leppä on pyyn ravintoa ja teeri käyttää talviravinnokseen koivujen silmuja ja urpuja. Mustikan voimakas väheneminen on vaikuttanut erityisesti metsoon.

Suomessa on aiemmin rehevilläkin metsäaloilla pyritty yhden puulajin havumetsiköihin. Tämä vähentää monimuotoisuutta merkittävästi, sillä lehtipuusto tuo metsään monimuotoisuutta ja suojaa. Vaikka kaikkein karuimmilla mailla metsä on aina suhteellisen vähälajista, luonnontilassa suomalaiset metsät ovat pääsääntöisesti erirakenteisia mäntyä, kuusta ja koivua kasvavia sekametsiä. Monet metsälajit ovat lehtipuista riippuvaisia ja kärsivät niiden vähenemisestä.

Lehtipuita kannattaa säästää kaikissa metsän kehitysvaiheissa. Riittävän rehevissä kohteissa voi pyrkiä suoraan sekametsärakenteeseen jo taimikonhoidosta alkaen. Myös havupuutaimikoissa suositellaan jätettäväksi luontaisesti syntyneitä lehtipuita. Esimerkiksi lintuja pesii havumetsissä huomattavasti vähemmän kuin seka- ja lehtimetsissä. Lehtipuut kannattaa jättää ryhmiin, taimikon aukkopaikkoihin ja kosteisiin painanteisiin. Luonnon monimuotoisuudelle erityisen tärkeitä puulajeja ovat suhteellisen vähäisyytensä vuoksi haapa, jalot lehtipuut, raita sekä tervaleppä.

Metsien tasaikäistäminen harvennushakkuilla vähentää metsälajien monimuotoisuutta. Tasaikäinen puusto luo elinympäristön vain tietyn kasvuvaiheen lajistolle, kun taas eri-ikäisten, osin taloudellisesti vähä-arvoisten puiden esiintyminen mahdollistaa rikkaamman metsälajiston.

• Miten metsäsi hyötyy? Monimuotoisuus on ekologisen kestävyyden perusta. Yksipuolisilla viljelymetsiköillä on heikko tuhonkestävyys. Lehtikarike vähentää maan happamuutta ja suojaa metsämaata ilmansaasteilta.

Avainbiotoopeiksi kutsutaan pienialaisia, monimuotoisuuden suojelun kannalta tärkeitä elinympäristöjä, joilla todennäköisesti esiintyy uhanalaisia tai vaateliaita lajeja. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi lähteet, lehtometsät, puronvarret ja ranta- ja saaristometsät. Osa avainbiotoopeista kuuluu metsälain 10§:n mukaisiin erityisen arvokkaisiin elinympäristöihin. Metsälaki velvoittaa säilyttämään näiden ominaispiirteet metsänhoitotoimenpiteissä.

Avainbiotoopit jätetään usein metsänhoitotoimien ulkopuolelle, mutta ne rajataan pääsääntöisesti liian pieniksi eli yleensä alle puolen hehtaarin kokoisiksi. Tällöin tärkeän alueen lajisto köyhtyy. Siksi avainbiotoopit tulisi suojella riittävän suurina ja metsänhoitotoimissa niille olisi hyvä jättää suojavyöhyke. Suojavyöhykkeellä tarkoitetaan erityiskohteen ympärille jätettävää aluetta, jossa metsänkäsittelyä ei tehdä lainkaan tai se tehdään varovasti, jotta varsinaisen kohteen metsäluonto ei muuntuisi hoitotoimenpiteiden myötä.

• Miten metsäsi hyötyy? Jättämällä avainbiotoopille runsaan suojavyöhykkeen voit parantaa avainbiotooppia tarvitsevien lajien elinmahdollisuuksia. Lisäksi riittävän suuret ja tiheästi esiintyvät avainbiotoopit voivat toimia ns. askelkivinä, kun ne yhdistetään laajempiin suojelualueisiin. Askelkivillä tarkoitetaan lajiston liikkumista ja leviämistä helpottavia käsittelemättömiä alueita.

Talvella routa ja lumipeite suojaavat taimia ja juuristoa hakkuu- ja korjausvaurioilta. Siksi hakkuiden ajoittaminen talviaikaan on suositeltavaa. Lintujen pesimärauhan ylläpitämiseksi hakkuita ei tulisi tehdä Etelä-Suomessa 15.3.-31.7. välisenä aikana, Pohjois-Suomessa vastaava ajankohta on 15.4.-31.7.

Kesähakkuita tulisi välttää kaikissa metsätyypeissä, mutta erityisen tärkeää se on lehtipuuvaltaisissa metsissä, korvissa ja rantametsissä, joissa lajien ja yksilöiden määrä on korkea. Toisaalta karuimmissa metsätyypeissä pesivät esim. metso ja huuhkaja, ja siten niidenkin kohdalla kesähakkuista pidättäytyminen on tärkeää.

• Miten metsäsi hyötyy? Talvihakkuilla voi suosia metsälintuja sekä suojata puita ja maaperää vaurioilta. Kesähakkuut ovat metsätaloudessa verraten nuori ilmiö ja aiheuttavat aina lintujen pesintöjen ja pesien tuhoutumista.

Riittävän laajat suojavyöhykkeet kannattaa jättää myös vesistöjen ja muiden herkästi muuttuvien alueiden ympärille. Vyöhykkeet lisäävät merkittävästi niiden suojaamien kohteiden laatua, koska talousmetsän reunavaikutus muuttaa ympäristöä aina vähintään muutaman kymmenen metrin säteellä. Minkä tahansa säästettävän alueen ympärillä kannattaa aina noudattaa erityistä varovaisuutta metsänhoitotoimissa.

Myös maisemaa voi varjella suojavyöhykkeillä. Hakkuut suositun ulkoilureitin tai marjastuspaikan lähellä herättävät kiivaitakin kommentteja. Jos metsää kuitenkin halutaan hoitaa, paras tapa on valita poimintahakkuu tai muu vähittäinen metsänuudistus. Jos tähän ei ole mahdollisuutta, suojavyöhykkeet voivat tarjota tavan säilyttää virkistyskäyttö ennallaan ja saada silti taloudellista tuottoa metsästä.

• Miten metsäsi hyötyy? Metsä on tehokas suodatin ravinteille ja epäpuhtauksille: kunnostusojituksen tai hakkuun ja vesistön väliin jäävä riittävän suuri suojavyöhyke saattaa esim. pelastaa pienen järven rehevöitymiseltä.

Yhtenäisten metsäalueiden sirpaloituminen on yksi merkittävimmistä metsiin kohdistuvista uhista. Metsätiet erottavat elinympäristöjä toisistaan ja häiritsevät rauhaa tarvitsevia lajeja. Kun jokin laji häviää, sen takaisin leviäminen muilta alueilta saattaa sirpaloitumisen seurauksena osoittautua mahdottomaksi.

Laajat erämaa-alueet säilyttävät erämaisuutensa vain silloin kun ne eivät ole teiden halkomia. Jos halutaan säilyttää alueen erämaaluonteisuus, mutta metsätielle on puunhaun vuoksi tarve, toisinaan ns. talvitiellä voidaan saavuttaa molemmat tavoitteet. Talvitie on nimensä mukaisesti käytössä vain talvisaikaan ja häiritsee metsälajeja vähemmän kuin ympärivuotinen metsätie.

Metsän luontainen pienipiirteinen vaihtelu kannattaa säilyttää metsänkäsittelystä huolimatta, sillä kaavamaiset laajojen alueiden käsittelyt yksipuolistavat metsää. Kullekin kasvupaikalle kannattaa valita riittävän pienialaiset työmenetelmät ja esimerkiksi hakkuualan rajat kannattaa muotoilla kasvupaikan luontaisia reunoja myöten.

Metsäsuunnittelun yhteydessä inventoidaan alueen puustotiedot ja luontokohteet, mutta tässä yhteydessä selviävät halutessasi myös monimuotoisuuden ja linnuston kannalta tärkeät kohteet. Metsäsuunnittelun yhteydessä voit myös päättää jättää jonkin alueen kokonaan metsänkäsittelyn ulkopuolelle.

• Miten metsäsi hyötyy? Yhtenäisten metsäalueiden sirpaloituminen pienempiin alueisiin metsäteiden tai metsänhoitotöiden seurauksena vaikeuttaa lajien liikkumista ja leviämistä. Moni metsälaji tarvitsee rauhaa elinympäristöltään.