Tärkeiden pesimisalueiden valinnassa käytetyt kriteerit vaihtelevat kriteerilajien harvinaisuuden ja uhanalaisuuden mukaan. Tavoitteena on, että FINIBA-alueilla kutakin lajia pesii yhteensä vähintään n. 500 paria. Määrä on sama kuin uhanalaisten lajien raja-arvo uudessa UHEKS-mietinnössä. Lajin uhanalaisuus kuvaa todennäköisyyttä lajin häviämiseen tarkasteltavalla alueella lähitulevaisuudessa (Rassi ym. 2000), ja mitä pienempi lajin populaatio on, sitä todennäköisempää lajin häviäminen on. Uhanalaisuuden raja-arvosta johdettua, FINIBA-kriteerien perustana olevaa tavoitetta voidaan pitää myös yhtenä lähtökohtana määriteltäessä lintulajien suotuisan suojelun tasoa, sillä uhanalaisten lajien suojelutilannetta voidaan pitää pääsääntöisesti epäsuotuisana.

Käytännössä 500 parin tavoitteeseen päästään vain osalla kriteerilajeja, koska...

• osalla lajeista pesimäkanta Suomessa on alle 500 paria.
• osa lajeista pesii hajallaan ja suuri osa niiden kannasta pesii yksittäispareina tai korkeintaan muutamien parien ryhminä (esim. laulujoutsen ja varpuspöllö). Näiden lajien pesimisalueista on mielekästä valita vain kaikkein tärkeimmät keskittymät.
• monien lajien pesimisalueita ei ole tiedossa riittävästi, jotta niihin voitaisiin soveltaa FINIBA-valintaprosessia. Näillä lajeilla FINIBA-rekisterissä olevien alueiden yhteisparimäärä on vain murto-osa koko maan kannasta. Tämä koskee kulttuuriympäristössä pesiviä lajeja (esim. peltolinnut) ja vaikeasti laskettavia metsälajeja (esim. petolinnut).

Alle 500 parin lajeilla kaikki tiedossa olevat vähintään kahden parin säännölliset pesimisalueet valitaan FINIBA-alueiksi riippumatta alueiden lukumäärästä. Äärimmäisen ja erittäin uhanalaisilla lajeilla valitaan kuitenkin kaikki säännölliset pesimisalueet.

Yli 500 parin lajeilla yleistavoite on järkevä käytännössä vain osalle kriteerilajeista. Runsaslukuisilla lajeilla (kanta kymmeniä tai satoja tuhansia pareja) tavoite täyttyy yleensä jo yhden tai muutaman alueen valinnalla. Tästä syystä vaihtoehtoiseksi (useimmilla lajeilla ainoaksi käytännössä toimivaksi) tavoitteeksi on asetettu yli 500 parin lajeilla valita noin 20-40 tärkeintä pesimisaluetta. Tämän määrän on arvioitu olevan jokseenkin riittävä lajin tärkeimpien ja elinkelpoisimpien esiintymien turvaamiseksi. Samansuuntaiseen lopputulokseen on päädytty uudessa uhanalaisuustarkastelussa, jossa silmällä pidettävien lajien viitteellisenä raja-arvona on pidetty 25 esiintymää (tämä koskee kaikkia eliöitä) (Rassi ym. 2000).

Joillakin lajeilla on nähty tarpeelliseksi määritellä reuna-tai erilliskannoille erilliset, alemmat raja-arvot. Käytännössä tämä koskee erityisesti joidenkin suojelun kannalta tärkeiden pohjoisten lajien eristyneitä eteläisiä esiintymiä.

Poikkeuksena yleisistä valintakriteereistä osalle lajeista (kriteerilajiluokka III, ks. erillinen kriteerilajilista) valitaan kuitenkin vain joitakin tärkeimpiä pesimisalueita, koska tiedot niiden tärkeimmistä esiintymisalueista ovat puutteelliset (esim. monet kulttuuriympäristön lajit). Näillä lajeilla rekisterissä olevien alueiden ilmoitettu parimäärä on alhainen (korkeintaan n. 10-20 %) verrattuna koko maan parimäärään. Aineiston edustavuus on tässä tapauksessa katsottu liian puutteelliseksi normaalia valintamenettelyä ajatellen. Osaan lajeista (luokka IV) kriteerejä ei taas sovelleta lainkaan (ks. oheisen kriteeritaulukon sarake 'Huomautukset'), koska niiden tiedot ovat hyvin puutteelliset (rekisterissä ilmoitettu parimäärä alle 5-10 % koko maan parimäärästä, esim. turkinkyyhky ja tiltaltti), ne pesivät hyvin hajallaan (useimmat petolinnut) tai niiden elinympäristövaatimukset ovat hyvin väljät (esim. teeri).

Tärkeiden pesimisalueiden valintakriteerit on esitetty oheisessa taulukossa.

Pesimisalueiden kriteerejä sovelletaan uudessa uhanalaisuustarkastelussa (Rassi ym. 2000) nimettyihin uhanalaisiin (32 lajia), silmälläpidettäviin (37 lajia) ja kansainvälisen erityisvastuun lajeihin (36 lajia). Näiden lajien tärkeät pesimisalueet valitaan FINIBA-alueiksi. Osa lajeista on kuitenkin jätetty valintamenettelyn ulkopuolelle (ks. jäljempänä). Kriteerilajit ja niihin sovellettu valintamenettely on esitelty oheisessa taulukossa. Jokaisen kriteerilajin osalta käydään läpi koko FINIBA-rekisteriaineisto. Lajikohtaista raja-arvoa verrataan alueen lintutiedoissa ilmoitettuun minimiparimäärään, ja kunkin kriteerilajin osalta ne alueet, joilla raja-arvo ylittyy, valitaan alustavasti FINIBA-alueeksi. Ennen lopullista valintaa tarkistetaan ilmoitetun parimäärän luotettavuus ja ilmoitetun parimäärän säännöllisyys. Alueet, joiden lintutiedot eivät ole riittävän luotettavia (johtuen esim. puuteellisesta laskentatehosta) tai joilla ilmoitettu parimäärä on poikkeuksellinen (normaalitilannetta selvästi suurempi), jätetään valitsematta.

Mikäli jollakin alueella ilmoitettu minimiparimäärä jää joinakin vuosina niukasti alle raja-arvon mutta ylittyy joinakin muina vuosina, alueen on joissakin tapauksissa katsottu täyttäneen kriteerin. Samoin on menetelty, jos minimiparimäärä jää alle raja-arvon, mutta maksimiparimääräarvio ylittää selvästi raja-arvon. Esimerkkinä näistä tapaukset, jossa raja-arvo on 70 ja alueen minimiparimäärä on arvion mukaan välillä 50-100 paria, tai jossa raja- arvo on 5 paria ja alueelta tarkasti tiedossa oleva minimiparimäärä vaihtele eri vuosina välillä 4-6 paria.

Pesimisalueet

Lajit (uhanalaisuusluokitus)	FINIBA-alueiksi valitaan...	Huomautukset
Äärimmäisen ja erittäin uhanalaiset lajit (CR, EN)	Kaikki säännölliset pesimisalueet: kiljuhanhi, haarahaukka, muuttohaukka, etelänsuosirri, mustapyrstökuiri, pikkutiira, valkoselkätikka, kultasirkku, 8 lajia	Ei ole lajeja, joiden kanta olisi yli 500 paria Tunturihaukan, rantakurvin, tunturipöllön ja tunturikiurun pesimisalueita ei valita (4 lajia) Valkoselkätikalla mukana on myös 0-1 parin alueet lajin uhanalaisuuden ja elinympäristövaatimusten takia.
Vaarantuneet lajit (VU)	Kanta enintään 500 paria: Kaikki säännölliset, vähintään 2 parin pesimisalueet liejukana, merisirri, mustatiira, etelänkiisla, sinipyrstö, rastaskerttunen, 6 lajia Kanta yli 500 paria: Kaikki pesimisalueet, joilla pesii säännöllisesti lajikohtaisen raja-arvon edellyttämä vähimmäismäärä pareja. lapasotka, lapinsirri, naurulokki, selkälokki, räyskä, pikkutikka, 6 lajia Raja-arvo määritellään niin, että valituilla alueilla pesivien parien kokonaismäärä on vähintään noin 500 tai valittuja alueita on lajia kohti noin 20-40.	Maakotkan, merikotkan, ampuhaukan, turturikyyhkyn, turkinkyyhkyn käenpiian, tiltaltin ja peltosirkun pesimisalueita ei valita (8 lajia) Sinipyrstöllä valitaan alueet, joilla on havaittu yhtenä vuonna vähintään 2 reviiriä tai vähintään kahtena eri vuonna 1 reviiri
Silmällä pidettävät lajit (NT)	Kanta enintään 500 paria: Kaikki säännölliset, vähintään 2 parin pesimisalueet kaulushaikara, ristisorsa, ruskosuohaukka, punakuiri, sepelrastas, viiksitimali, 6 lajia Kanta yli 500 paria: Kaikki pesimisalueet, joilla pesii säännöllisesti lajikohtaisen raja-arvon edellyttämä vähimmäismäärä pareja kaakkuri, metsähanhi, mustalintu, metso, keräkurmitsa, jänkäsirriäinen, suokukko, riskilä, pohjantikka, koskikara, pikkusieppo, lapintiainen, kuukkeli, 13 lajia Raja-arvo määritellään niin, että valituilla alueilla pesivien parien kokonaismäärä on vähintään noin 500 tai valittuja alueita on lajia kohti noin 20-40.	Kaulushaikaran ja ruskosuohaukan raja-arvo nostettiin 3 pariin, koska muuten alueita olisi tullut valituksi kohtuuttoman paljon ja kyseiset lajit ovat runsastuneet voimakkaasti viime vuosina Ruisrääkän, harmaapäätikan ja kangaskiurun pesimisalueista valitaan vain joitakin tärkeimpiä (3 lajia) Mehiläishaukan, sinisuohaukan, kalasääsken, tuulihaukan, teeren, peltopyyn, käen, kehrääjän, pikkulepinkäisen, isolepinkäisen, kivitaskun, pensastaskun, kottaraisen, varpusen ja nokkavarpusen pesimisalueita ei valita (15 lajia)
Erityisvastuulajit (lajit, jotka eivät kuulu edellä mainittuihin ryhmiin)	Kaikki pesimisalueet, joilla pesii säännöllisesti lajikohtaisen raja-arvon edellyttämä vähimmäismäärä pareja Laulujoutsen, haahka, pilkkasiipi, uivelo, jänkäkurppa, pikkukuovi, mustaviklo, valkoviklo, liro, pikkulokki, kalatiira, ruokki, taviokuurna, 13 lajia Raja-arvo määritellään niin, että valituilla alueilla pesivien parien kokonaismäärä on vähintään noin 500 tai valittuja alueita on on lajia kohti noin 20-40.	Ei ole lajeja, joiden kanta alle 500 paria Haapanan, tavin, tukkasotkan, telkän, isokuovin, rantasipin, huuhkajan, varpuspöllön, helmipöllön leppälinnun ja isokäpylinnun pesimisalueita ei valita (11 lajia)

[ Kerääntymisalueiden valintakriteerit | Takaisin kriteerihakemistoon | Takaisin FINIBA pääsivulle ]