Suomalaiset pihabongasivat ahkerasti – pyrstötiaisten runsaus ihastutti

Pyrstötiainen. Kuva: Petri Vainio

Mediatiedote 30.1.2017

BirdLife Suomi järjesti viime viikonloppuna Pihabongaus-tapahtuman jo 12. kerran. Alustavien tietojen mukaan Pihabongaukseen on osallistuttu aktiivisemmin kuin koskaan ennen ja lintuja on havaittu viime vuotta enemmän.

Tänä vuonna järjestettiin myös ensi kertaa Pihabongauksen koululaispäivä, johon osallistui yli 1 000 nuorta perjantaina.

Tänä vuonna Pihabongauksessa nähtiin erityisen paljon pyrstötiaisia. Laji havaittiin joka 20. pihassa, mikä on kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna. Pyrstötiaisen runsaus johtuu viime syksyn voimakkaasta vaelluksesta. Muita huomattavan runsaana esiintyneitä lintulajeja olivat tänä vuonna esimerkiksi harmaapäätikka, puukiipijä ja tikli.

Tavallista vähemmän Pihabongauksessa nähtiin muun muassa varislintuja ja keltasirkkuja. Ennätyksellisen vähissä oli teeri, jonka pesintää ovat koetelleet useat peräkkäiset sateiset alkukesät.

Pihabongauksen runsaimmat lajit olivat talitiainen, sinitiainen ja keltasirkku. Yleisimmät eli useimmilla pihoilla havaitut lajit olivat puolestaan talitiainen, sinitiainen ja harakka.

Alustavat tulokset perustuvat noin 10 000 pihan havaintoihin. Kaikkiaan tämän vuoden Pihabongauksessa on toistaiseksi ilmoitettu havaintoja 95 lintulajista ja noin 400 000 lintuyksilöstä. Viikonlopun harvinaisin lintu oli Helsingissä koko talven oleillut mustakaularastas.

Havaintoja voi ilmoittaa vielä perjantaihin 3.2. saakka osoitteessa www.pihabongaus.fi. Tuloksia päivitetään jatkuvasti BirdLifen verkkosivuille, ja lopulliset yhteenvedot julkaistaan helmikuun lopulla.

Pihabongauksessa tarkkaillaan tammikuun viimeisenä viikonloppuna tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongauksen tarkoituksena on innostaa ihmisiä tarkkailemaan lähiluontoa. Samalla kerätään tietoa maamme talvilinnuston muutoksista.

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: stjärtmes (pyrstötiainen), gråspett (harmaapäätikka), trädkrypare (puukiipijä), steglits (tikli), gulsparv (keltasirkku), orre (teeri), talgoxe (talitiainen), blåmes (sinitiainen), skata (harakka), svarthalsad trast (mustakaularastas)

 


LISÄTIETOJA

suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi, p. 0400 749 786
tiedottaja Jan Södersved, p. 040 555 5393
BirdLife Suomi ry