![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Toimintasuunnitelma 2007
Sisällysluettelo
BirdLife Suomi ry, BirdLife Finland rf on lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö sekä valtakunnallinen nuorisotyötä tekevä järjestö. BirdLife Suomen jäseniä ovat 30 lintutieteellistä ja lintuharrastajien yhdistystä, joissa on yli 9 000 henkilö-jäsentä. Jäsenyhdistysten linjaamaa käytännön toimintaa toteuttaa BirdLife Suomen henkilökunta, luottamushenkilöt ja vapaaehtoiset. BirdLife Suomi edistää linnustonsuojelua, lintuharrastusta ja -tutkimusta sekä toimii luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja kestävän kehityksen puolesta. BirdLife Suomi on osa kansainvälistä BirdLife International - järjestöä, joka on maailman johtava linnustonsuojelun asiantuntija. BirdLife International keskittyy lintujen, lintupaikkojen ja niiden käyttämien elinympäristöjen suojeluun ja pyrkii sitä kautta parantamaan lintujen, muun luonnon ja ihmisten elämänlaatua. Vuosi 2007 on BirdLife Suomen 33. toimintavuosi. Vuoden päätavoitteet ovat: BirdLife Suomen tavoitteena on lintujen suojelutilanteen parantaminen. BirdLifen suojelutyö perustuu tutkimuksiin ja parhaaseen saatavilla olevaan tietoon. Linnustonsuojelutoiminnan painopisteitä ohjaavat BirdLife Internationalin suojeluohjelmat. Suojelutyötä ohjaa BirdLife Suomen suojelustrategia ja suojelutoimikunta. BirdLife International toteuttaa suojelutyötä neljällä osa-alueella: lajit, paikat, elinympäristöt ja ihmiset. Lintulajien suojelussa pääpaino on uhanalaisten lajien suojelussa sekä kaikkien lajien kantojen seurannassa. Tietyille alueille keskittyviä lajeja suojellaan tärkeät lintualueet -hankkeen avulla. Luonnonvarojen hyödyntäminen, erityisesti maa-, metsä- ja kalatalous, muuttavat linnuille tärkeitä elinympäristöjä. Elinympäristöjen suojelutyö on valtaosalle lintu- ja muita eliölajeja tärkeintä toimintaa. Jäsenyhdistysten ja yksittäisten suojelutyötä tekevien ihmisten tukeminen ja aktivoiminen on tärkeä osa BirdLife Suomen suojelutoimintaa. Käytännön suojelutyötä toteuttavat pääosin paikallistason organisaatiot ja ihmiset. Jäsenyhdistysten tekemä suojelutyö on korvaamaton osa suomalaista linnustonsuojelua ja BirdLife Suomen suojelutoimintaa. BirdLifen tavoitteena on kasvattaa suojelutyötä tekevien ja tukevien ihmisten verkostoa sekä saada luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen automaattiseksi osaksi yhteiskunnan päätöksentekoa. Tutkimustoiminnan tavoite on tuottaa luotettavaa tietoa linnustonsuojelun ja muun luonnonsuojelun perustaksi. BirdLi-fe Suomen rooli tutkimustoiminnassa on merkittävä myös tutkimustulosten julkaisijana. Linnut-vuosikirja on tärkein linnustonseurannan julkaisu Suomessa ja kansainvälisestikin arvioiden korkealaatuinen. BirdLife Suomi julkaisee myös tieteellistä Ornis Fennica -sarjaa, josta tarkemmin kohdassa 5.4. 2.1 Lajit
Vuoden 2007 laji on kuukkeli. Kuukkelin vähenemisestä ja sen syistä tiedotetaan. Samalla kartoitetaan kuukkelin nykyistä ja viimeaikaista esiintymistä eri puolella Suomea keskittyen Etelä- ja Keski-Suomeen, missä kuukkeli on eniten vähentynyt. Kuukkelia koskevassa tiedotuksessa tuodaan esille myös muiden metsälintujen taantumista ja syitä taantumaan. Hankkeen tavoitteena on Etelä-Suomen metsien suojelutilanteen parantaminen. Vuoden 2006 kottaraisprojektissa kerätyt syysparvitiedot analysoidaan ja niiden perusteella laaditaan artikkeli kottaraisten kerääntymisestä. Osallistutaan Suomen WWF:n koordinoimaan kiljuhanhen LIFE Luonto -hankkeeseen, joka tähtää lajin suojelutilanteen parantamiseen. BirdLife Suomen päävastuualueena hankkeessa on kiljuhanhen lajisuojelusuunnitelman laadinta. Jatketaan uhanalaisten ja harvalukuisten lajien havaintoaineiston keruuta. Tavoitteena on julkaista Linnut-vuosikirjassa yhteenveto kunkin vuoden havainnoista puolentoista vuoden viipeellä havaintovuodesta. Vuonna 2007 on tavoitteena julkaista vuoden 2004 havaintoyhteenvedot. Edistetään kiljuhanhen, tunturihaukan, kaulushaikaran, allihaahkan ja merikotkan kansainvälisten suojelusuunnitelmien toimeenpanoa Suomessa ja jatketaan kansallisten uhanalaisten ja vähentyneiden lajien lajisuojelusuunnitelmien laadintaa. 2.2 Paikat
Vuoden tärkein suojeluhanke on kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden (Important Bird Areas, IBA) inventoinnit. IBA-alueiden muutonaikainen levähtävä ja pesimälinnusto inventoidaan vuoden aikana. Samalla päivitetään tiedot alueiden suojelutilanteessa, uhkissa ja maankäytössä tapahtuneista muutoksista. Tiira-havaintojärjestelmää kehitetään, jotta se tukisi mahdollisimman hyvin IBA-inventointeja. IBA-inventointien tuloksista raportoidaan BirdLife Internationalille vuoden 2007 aikana. Osallistutaan pääosin lintuvesien kunnostusta sisältävään LIFE-hankkeeseen, jossa on mukana 12 Suomenlahden muuttoreitillä sijaitsevaa lintuvesialuetta. Hankkeen edunsaaja on Uudenmaan ympäristökeskus, ja muita yhteistyökumppaneita ovat mm. Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, Suomen ympäristökeskus, Helsingin kaupunki ja Metsähallitus. Hankkeen tavoitteena on valittujen lintuvesien kunnostaminen ja niiden virkistyskäyttöarvon parantaminen. Tähän pyri-tään muun muassa laatimalla hoito- ja käyttösuunnitelmia, hoitamalla ja kunnostamalla aktiivisesti kosteikkolajien elinympäristöjä ja rakentamalla lintutorneja, luontopolkuja ja opasteita. Vuonna 2007 järjestetään Tornien taiston yhteydessä yleisötilaisuuksia hankkeen kohteilla. Osallistutaan Kokemäenjoen lintukosteikko -LIFE-hankkeeseen. Hankkeen toteutuskohteet ovat Loimijoen Vanhakoski (Huittinen), Puurijärvi–Isosuon kansallispuistoalue (Huittinen, Äetsä, Kokemäki), Harjavallan Paratiisi (Harjavalta, Nakkila), Porin kohteet: Kokemäenjoen suisto, Preiviikinlahti, Yyteri, Launaisten niitty ja Enäjärvi (Pori, Noormarkku). Hankkeessa on tavoitteena parantaa valittujen Natura-kohteiden luonnon hyvinvointia. BirdLife Suomi kunnostaa ja ylläpitää Yyterin kahlaajaniittyä, mikä on muun muassa tärkeä uhanalaisen etelänsuosirrin pesimäpaikka. Osana paikkasuojelutyötä annetaan lausuntoja lintupaikkojen suojelua, kaavoitusta ja erilaisia hankkeita koskevista suunnitelmista. Tässä työssä avustetaan myös jäsenyhdistyksiä. Edelleen seurataan erityisesti maakuntakaavojen etenemistä ja IBA-alueita koskevia suunnitelmia. Tavoitteena on lintujen ja niille tärkeiden elinpaikkojen suojelutilanteen paraneminen. Kannustetaan jäsenyhdistyksiä osallistumaan aktiivisesti maankäytön suunnittelutyöhön. Kansallisen LIFE+-ohjelman sisältöön pyritään vaikuttamaan, jotta ohjelma huomioisi parhaalla mahdollisella tavalla myös linnustonsuojelun. 2.3 Elinympäristöt
Jatketaan maatalouden luonnon monimuotoisuushanketta, jonka tavoitteena on lisätä maatalousympäristön suojelun sekä erityisesti luonnon monimuotoisuuden huomioonottamista. Vuonna 2006 julkaistua ”Oma maa mansikka” kasviopasta jaetaan edelleen viljelijöille. BirdLife Suomella on edustaja järjestöjen maatalouden ympäristöryhmässä (JÄMYRÄ). Työryhmä toimii järjestöjen yhteisten hankkeiden ohjausryhmänä ja ohjaa järjestöjen välistä yhteistyötä maatalouden luonnon monimuotoisuuteen liittyvissä asioissa. Jatketaan toimintaa Suomen metsien suojelutilanteen parantamiseksi. Pääpaino on Etelä-Suomen metsien suojelutilanteen kohentamisessa sekä metsänkäsittelymenetelmien luonnonmukaistamisessa. BirdLife Suomen tavoitteena on edistää metsien suojelua myös BirdLife Internationalin kautta. Osallistutaan ympäristöjärjestöjen järjestämään Ympäristöakatemian toimintaan yhdessä muiden suojelujärjestöjen kanssa. Osallistutaan European Bird Census Councilin hankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää lintuihin perustuvia ympäris-tön tilaa kuvaavia indikaattoreita. BirdLife Suomi on metsien sertifiointijärjestön FSC:n (Forest Stewardship Council) jäsen. FSC:n jäsenenä BirdLife Suomi pyrkii suuntaamaan FSC-sertifikaattia luonnon monimuotoisuuden kannalta mahdollisimman kestäväksi. Laaditaan aineistoa, joka esittelee lintulajikohtaisia metsienhoitosuosituksia, mikäli hankkeelle saadaan rahoitusta. 2.4 Muu kansallinen suojelu- ja tutkimustoiminta
Tiira-havaintojärjestelmää kehitetään edelleen linnustonsuojelu- ja tutkimustyötä mahdollisimman hyvin tukevaksi. Tavoitteena on, että järjestelmän avulla pystytään toteuttamaan kaikki yhdistystoiminnan kannalta tärkeät suojelu- ja tutkimustoimenpiteet. Innostetaan suomalaisia lintuharrastajia osallistumaan nykyistä aktiivisemmin kesäaikaisiin linnustonseurantoihin, jotta saamme nykyistä korkealaatuisempaa tietoa lintujen pesimäkannoista ja kannanmuutoksista. Erityisesti kannustetaan osallistumaan vuonna 2006 julkaistujen systemaattisesti valittujen vakioreittien laskentaan. Linnustonseurantoja koordinoi Luonnontieteellisen keskusmuseon Eläinmuseo. Osallistutaan pesimälinnuston kartoitustutkimukseen lintuatlakseen, jota koordinoi Luonnontieteellisen keskusmuseon Eläinmuseo. Kevätmetsästystä koskevaa päätöksentekoa seurataan. Suomen metsästyslainsäädäntö ei ole vieläkään lintudirektiivin mukainen. Suomi sai vuonna 2005 EY-tuomioistuimessa tuomion, jonka mukaan kevätmetsästys ei ole lintudirektiivin mukaista toimintaa. Toistaiseksi Suomessa saa edelleen metsästää alleja keväällä. BirdLife Suomen tavoitteena on metsästyksen ekologisen kestävyyden edistäminen mm. lopettamalla kevätmetsästys kokonaan. Kansallisella tasolla ollaan yhteydessä asiaa hoitaviin virkamiehiin ja päättäjiin sekä tiedotetaan kevätmetsästyksen ja Suomen esimerkin vahingollisuudesta lintupopulaatioille. Seurataan rauhoittamattomien lintujen pesimäaikaisesta rauhoituksesta annettujen poikkeuslupien myöntämistä ja asiaa koskevien oikeustapausten käsittelyä. BirdLife Suomen tavoitteena on järkeistää nykyistä lintudirektiivin periaatteiden vastaista lupapolitiikkaa. Lupia ei tulisi myöntää kuin erityisistä lintudirektiivin mukaisista syistä. Jatketaan yhteistyötä Suomen ympäristökeskuksen kanssa linturikoksia koskevassa seurantatyössä. Yhteistyössä jäsenyhdistysten kanssa pyritään parempaan tietojen keruuseen Suomessa tapahtuvien lintuihin kohdistuvien rikosten luetteloimiseksi ja tiedotetaan havaituista rikostapauksista. Annetaan tarvittaessa lausuntoja ja avustetaan jäsenyhdistyksiä lausuntojen teossa rauhoitettujen lintujen tappamiseksi pyydetyistä luvista alueellisille ympäristökeskuksille. Annetaan myös lausuntoja lakialoitteista ja merkittävistä hankkeista, jotka koskevat linnustonsuojelukysymyksiä. Havaintojenkeruuta tehostava valtakunnallinen lintuhavaintojen keruujärjestelmä julkaistaan ja järjestelmää kehitetään edelleen vuoden aikana. Järjestelmän avulla suomalaisten lintuharrastajien tekemät havainnot ovat keskitetysti saatavilla yhdestä tietokannasta. Tämä tulee olemaan merkittävä ja arvokas työkalu niin linnustonsuojelussa kuin -tutkimuksessakin. Tornien taisto -tapahtumalla kerätään varoja BirdLife Suomen suojelutoiminnalle. Tapahtuman vuoden 2007 tuotto käytetään IBA-alueiden paikalliskoordinaattorien kulukorvauksiin. 2.5 Kansainvälinen suojelutoiminta
Osallistutaan Etiopiassa tapahtuvaan kosteikkojensuojelun jatkohankkeeseen "Yhteisöllisellä kosteikkojen hoidolla kohti kestävää elintasoa ja luonnon monimuotoisuuden turvaamista Etiopiassa". Hankkeelle on saatu rahoitus vuosille 2005–2007. Jatkohankkeen tavoitteena on edelleen vahvistaa paikallista osaamista ja osallistumista alueen päätöksentekoon, edistää ympäristöystävällisten maatalousmenetelmien käyttämistä uusien ja kestävien toimeentulomuotojen löytämiseksi sekä yhteisöllisen kosteikonhoidon tietotaidon levittäminen muualle Etiopiassa. Kohteena olevalla Bergan kosteikkoalueella pesii mm. maailmanlaajuisesti erittäin uhanalainen pilkkarääkkiäinen (Coturnicops ayresi). Osallistutaan BirdLife Internationalin kansainvälisiin suojelukokouksiin mahdollisuuksien mukaan. BirdLife Suomi osallistuu BirdLifen Euroopan metsiensuojelutyöryhmän (Forest Task Force, FTF), maatalouden työryhmän (Agriculture Task Force, ATF) sekä lintu- ja luontodirektiiviryhmän (Birds and Habitats Directives Task Force, BHDTF) työsken-telyyn. Välitetään BirdLife Internationalille tietoja lintujen suojelutilanteesta Suomessa tarpeen mukaan. Pyritään parantamaan BirdLifen suojeluohjelmien tuntemusta suomalaisten päättäjien keskuudessa ja BirdLife Internationalin tuntemusta jäsenistön ja suuren yleisön keskuudessa. Tuetaan tarvittaessa eri maiden BirdLife-järjestöjen kampanjoita merkittävimpien lintualueiden tai linnustonsuojelukysymysten puolesta. Jatketaan tiedotuskampanjaa Etelä-Euroopassa tapahtuvasta laittomasta metsästyksestä. Laiton metsästys kohdistuu muun muassa varpus- ja petolintuihin. Kampanjan tavoitteena on valistaa suomalaisia vallitsevasta tilanteesta sekä kerätä varoja kohdemaiden BirdLife-järjestöille tilanteen parantamiseksi. 2.6 Linnustonsuojeluklubi
Suojeluklubin tuotolla tuetaan BirdLife Suomen suojeluhankkeita ja BirdLife Internationalin kansainvälisiä hankkeita. Maksukategoriat ovat 25, 60 ja 170 euroa. Yksi vuoden päätavoitteista on Tiira-havaintojärjestelmän kehittäminen. Valtakunnallinen havaintojärjestelmä antaa jäsenille ja suurelle yleisölle reaaliaikaista tietoa lintuhavainnoista. Lähes kaikkien jäsenyhdistysten havaintojenkeruu, arkistointi ja raportointi hoidetaan Tiira-järjestelmällä. 3.1 Varhaisnuoriso- ja nuorisotoiminta
BirdLife Suomi on valtakunnallinen nuorisotyötä tekevä järjestö. Nuorisotoimintaa ohjaa vuosille 2005–2008 tehty järjestöstrategia, jonka tavoitteena on, että kaikki jäsenyhdistykset huomioivat nuoret jäsenensä toiminnassaan. Tavoitteena on saada jäsenyhdistyksiin uusia nuoria jäseniä ja kannustaa nykyisiä nuorisojäseniä harrastuksessaan eteenpäin. Jäsenyhdistyksiä avustetaan nuorisotyössä järjestämällä nuorille leirejä ja kursseja, retkikummitoiminnan kautta, tapahtumien yhteydessä sekä jakamalla lasten ja nuorten lintuharrastustoimintaan tuotettua opetusmateriaalia. BirdLife Suomen retkikummitoiminta edistää lasten ja nuorten lintuharrastusta yli 20 jäsenyhdistyksen toimialueella. Jäsenyhdistysten retkikummit järjestävät retkiä, kursseja ja opetusta lintuharrastukseen liittyen. Koululuokille ja koulujen luontokerhoille järjestetään opastettuja linturetkiä. BirdLife Suomen edustajisto julkistaa kevätkokouksessaan vuoden retkikummin, joka palkitaan aktiivisesta toiminnastaan. Järjestösihteeri koordinoi ja tukee retkikummien toimintaa. Luonto-Liiton kanssa järjestetään yhteistyössä kaksi lintuaiheista nuortenleiriä kesäkuussa 2007. Leirien tarkoituksena on kannustaa jäsenyhdistystemme nuoria jäseniä harrastuksessaan, lisätä tietämystä linnuista ja luonnosta sekä herättää kiinnostusta yhdistystoimintaan. Järjestetään nuorille suunnattu lintuasemakurssi Luvian Säpissä yhteistyössä Porin Lintutieteellisen Yhdistyksen kanssa. Kurssilla retkeillään Säpin lintuasemalla ja tutustutaan lintujen rengastukseen sekä lintuaseman rutiineihin. BirdLife Suomen tuottamaa VESO-koulutuspakettia jaetaan jäsenyhdistysten käyttöön. VESO-koulutusta pyritään järjestämään vähintään viidellä paikkakunnalla. Koulutuksessa peruskoulun opettajia tutustutetaan lintuharrastukseen ja oman paikkakunnan lintuharrastusmahdollisuuksiin. BirdLife Internationalin Euroopan laajuinen ja koululuokille suunnattu Spring Alive -hanke jatkuu. Hankkeessa lapset ja nuoret tarkkailevat luontoa ja kirjaavat tiettyjen lintulajien ensihavainnot ylös. Koululuokkia kannustetaan osallistumaan hankkeeseen ympäri Suomen. Lintuhavainnot kirjataan hankkeen kotisivuille, josta lapset ja nuoret voivat seurata kevään edistymistä reaaliaikaisesti. 9.–10.6. järjestetään Lasten lintupäivä, jossa lapsia innostetaan lintu- ja muuhun luontoharrastukseen sekä lapsia ja van-hempia yhteiseen retkeilyyn ja tutustumaan lähiseutunsa luontoon. Otetaan mahdollisuuksien mukaan osaa erilaisiin luontoaiheisiin lapsi- ja nuorisotapahtumiin ja edistetään yhteistyötä alueellisten luontokerhojen kanssa. BirdLife Suomen edustajisto julkistaa syyskokouksessaan vuoden nuoren lintuharrastajan jäsenyhdistysten ehdotusten perusteella. 3.2 Tapahtumat
BirdLife Suomi järjestää vuoden aikana useita lintuharrastukseen liittyviä tapahtumia ja päiviä. Suurelle yleisölle ja jäsenistölle järjestetään 27.–28.1. Pihabongaus-tapahtuma, jossa tarkkaillaan kotipihalla tai ruokinnalla käyviä lintuja ja ilmoitetaan internetin välityksellä havaitut lajit ja yksilömäärät. Perinteinen Tornien taisto järjestetään 5.5. Tornien taisto on valtakunnallinen lintuharrastuksen teemapäivä, jossa kil-paillaan, kuinka paljon lintulajeja havaitaan lintutornista kahdeksan tunnin aikana.
BirdLife Suomen vapaamuotoinen kesätapahtuma ja kunnostustalkoot
järjestetään Porin Yyterissä 11.-12.8.
Jäsenyhdistykset järjestävät lisäksi alueillaan runsaasti erilaisia lintuharrastusaiheisia tapahtumia ja yleisötilaisuuksia. 3.3 Sähköpostilistat ja www-sivut BirdLife Suomi ylläpitää jäsenyhdistysten toimihenkilöiden BirdLife-aktiivit-sähköpostilistaa, suojeluasioihin keskittyvää suojelulistaa, lintuharrastajille tarkoitettua sähköpostilistaa (Lintuverkko) sekä eurooppalaisille lintuharrastajille tarkoitettua listaa (EuroBirdNet). Myös BirdLife Suomen www-sivuja käytetään hyväksi lintuharrastuksen edistämiseksi. Www-sivuista tarkemmin kohdassa 5.5. 3.4 Koulutustoiminta
Jäsenyhdistysten uusia puheenjohtajia koulutetaan yhdistysasioissa. Puheenjohtajille laadittua perehdyttämiskansiota päivitetään ja se jaetaan uusille puheenjohtajille vuoden alussa. Puheenjohtajakansion sisältämät dokumentit ovat saatavilla myös tiedostoina. Jäsenyhdistysvierailujen yhteydessä koulutetaan jäsenyhdistyksiä järjestö- ja suojelutyössä. Yhteistyössä kotimaisten lintumatkailuyritysten kanssa järjestetään kotimaassa ja lähialueilla lintukursseja. Kurssien kohderyhmänä ovat kaikki lintuharrastuksesta kiinnostuneet. Vuonna 2005 aloitettua matkailuyrittäjien lintumatkailukoulutusta jatketaan yhteistyökumppaneiden kanssa. Jäsenyhdistykset järjestävät jäsenilleen ja yleisölle lukuisia opastettuja linturetkiä. 3.5 Muu toiminta
BirdLife Suomen rariteettikomitea (RK) tarkastaa ja julkaisee kaikki Suomessa tehdyt valtakunnallisesti harvinaiset lintuhavainnot ja pitää yllä virallista lajilistaa Suomessa havaituista lintulajeista. RK ylläpitää kansainvälisiä yhteyksiä Euroopan rariteettikomiteoiden liiton (Association of European Rarities Committees, AERC) kautta. Nimistötoimikunta jatkaa lintujen nimeämistyötään. Tavoitteena on antaa Suomessa ja lähialueilla esiintyville alalajeille suomalainen nimi. Työssä noudatetaan pääosin Howard & Mooren maailman lajiluettelon kolmannen painoksen taksonomiaa. Tiira-jäsenlehteä toimitetaan jäsenyhdistyksille jaettavaksi tapahtumissa ja yleisötilaisuuksissa. 4.1 Toiminta Suomessa
Järjestötoimintaa ohjaa BirdLife Suomen visio sekä vuosille 2005–2008 vahvistettu järjestöstrategia. Tavoitteena on, että:
BirdLife Suomen tukijoiden määrää kasvatetaan keskittymällä uusiin kohderyhmiin vision ja strategian mukaisesti. Vuonna 2006 käyttöönotettua valtakunnallista internet-pohjaista Tiira-havaintojärjestelmää kehitetään edelleen. Jäsenyhdistyksiä ja aktiivijäseniä tiedotetaan uudistuksista ja koulutetaan tarvittaessa järjestelmän käytössä. Jäsenyhdistyksiä avustetaan jäsenhankinnassa tempausten ja tapahtumien yhteydessä. Retkikummijärjestelmää hyödynnetään jäsenhankinnassa. Jäsenhankintaa kehitetään vision ja vuoden 2007 aikana päivitettävän järjestöstrategian linjausten mukaisesti. Kaikille uusille jäsenyhdistysten jäsenille lähetetään liittymislahjana Kuukkelin kaltaiset -lintuharrastusopas. Jäsenrekisteripalveluja tarjotaan niitä haluaville jäsenyhdistyksille. Yhdistysbanderollien, lintutorneihin kiinnitettävien infokorttien, uuden jäsenen infopakettien ja yhdistysesitteiden tuottamista yhdistyksille jatketaan. Erilaisia järjestöpalveluja tehostetaan BirdLife Suomen www-sivuja kehittämällä. Jäsenyhdistyksiin ollaan yhteydessä vierailemalla niissä sekä jäsenkirjeiden, sähköpostin, puhelimen, Tiira-lehden ja www-sivujen välityksellä. Tavoitteena on vierailla 15 yhdistyksessä vuoden aikana. Vierailuilla lisätään ajankohtaisista asioista tiedottamista sekä koulutetaan toimihenkilöitä ja jäsenistöä järjestö- ja suojelutoiminnassa. Keväällä ja syksyllä järjestetään jäsenyhdistyksille ajankohtaiseen teemaan liittyvä seminaari edustajiston kokouksen yhteydessä. Jäsenyhdistyksiä kannustetaan aktiivisuuteen valitsemalla vuoden lintuyhdistys, vuoden nuori lintuharrastaja ja vuoden retkikummi. Valinnat julkistetaan edustajiston kokouksissa. Tammikuussa järjestetään alueellisille harvinaisuuskomiteoille (ARK/ART) koulutustapahtuma Nurmijärven Kiljavalla rariteettikomitean koordinoimana. 4.2 Kansainvälinen toiminta
BirdLife Suomi on osa kansainvälistä, yli sadassa maassa toimivaa BirdLife International -järjestöä, joka on maailman johtava linnustonsuojelun asiantuntija. BirdLife International toimii kaikissa maanosissa lintujen ja niiden elinympäristöjen suojelemiseksi. BirdLife Suomi maksaa jokaisesta henkilöjäsenestä BirdLife Internationalille jäsenmaksuna 1 euro/jäsen. BirdLife Suomen jäsenmaksut käytetään BirdLife Internationalin toiminnan tukemiseen. BirdLife Suomi toteuttaa BirdLife Internationalin Euroopan toimintaohjelmaa ja osallistuu toimintaan täysivaltaisena jäsenenä. Syksyllä osallistutaan BirdLife Internationalin Euroopan kokoukseen. BirdLife Internationalin tuottamaa aineistoa hyödynnetään BirdLife Suomen julkaisu- ja koulutustoiminnassa. BirdLife Internationalia avustetaan mm. välittämällä Suomea koskevaa linnustotietoutta. World Birdwatch -lehteä välitetään edelleen jäsenistölle.Tiedotus- ja julkaisutoiminnan tavoitteena on antaa monipuolinen kuva BirdLife Suomen toiminnan aloista omalle jä-senistölle ja suurelle yleisölle. Viestintää ohjaa vuosille 2005–2008 vahvistettu viestintästrategia. Strategian päätavoit-teet ovat viestinnän yhtenäistyminen, näkyvyyden ja tunnettuuden parantuminen sekä julkaisujen menestyminen ja si-dosryhmien viestintätyytyväisyyden paraneminen. Tiedotustoiminnasta vastaa BirdLife Suomen tiedottaja. Lehtien toi-mitustyöhön osallistuu useita avustavia toimittajia. 5.1 Linnut-lehti
Linnut-lehti on neljästi vuodessa ilmestyvä lintuharrastuksen, -tutkimuksen ja linnustonsuojelun aikakauslehti. Lehden toimitustyöstä vastaa Lauri Hänninen. Lehden tilaajamäärää pyritään kasvattamaan edelleen, tavoitteena on 10 % kasvu tilaajamäärässä. Lehden ilmoitusmyynti on ulkoistettu. 5.2 Tiira-lehti
Tiira-lehti on BirdLife Suomen jäsenlehti, joka tukee BirdLife Suomen tiedotustoimintaa ja palvelee jäsenyhdistyksiä niiden tiedotustoiminnassa. Henkilökunnan toimittama lehti ilmestyy neljänä numerona. Tiira-lehden ilmoitusmyynti on ulkoistettu. 5.3 Linnut-vuosikirja
Julkaistaan kesällä 2007 uhanalaisten lajien katsauksiin ja linnustonseurantatutkimuksiin painottuva Linnut-vuosikirja 2006 yhteistyössä Luonnontieteellisen keskusmuseon ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Vuosikirjan päätoimittaja on Teemu Lehtiniemi. 5.4 Ornis Fennica
Ornis Fennica on BirdLife Suomen neljästi vuodessa ilmestyvä lintutieteellinen sarja, joka on ilmestynyt jo vuodesta 1924. Ornis Fennica on Impact Factorilla mitattuna kansainvälisten lintutieteellisten sarjojen kuudenneksi paras tällä hetkellä. Tavoitteena on kehittää Ornis Fennicaa yhä arvostetummaksi julkaisufoorumiksi tutkijoiden keskuudessa. Tieteellinen toimikunta vastaa julkaisun kehittämisestä yhdessä päätoimittaja Jon Brommerin kanssa. 5.5 BirdLife Suomen www-sivut
Kotisivujen www.birdlife.fi ylläpitoa ja kehittämistä jatketaan, jotta ne palvelisivat jäsenistöä ja lintuharrastuksesta kiinnostuneita entistä monipuolisemmin. Sivujen yhteydessä ovat myös Lintuvarusteen www-sivut. Tavoitteena on saada kotisivuille 650 000 kävijää vuoden aikana. Sivujen kehittämisestä vastaa henkilökunta. Lintutilanteesta tiedotetaan viikoittaisella tiedotteella, jonka tiedot kootaan jäsenyhdistysten tiedotusavustajilta. Sivuilla tiedotetaan ajankohtaisista asioista ja sinne kootaan tietoa lintuharrastuksesta ja yleisöä kiinnostavista aiheista. Myös osa järjestöpalveluista (yhteystiedot, tilaukset, osoitteenmuutokset) voidaan hoitaa www-sivujen kautta. Jäsenyhdistysten mahdollisuutta käyttää kotisivujen osoitteena www.birdlife.fi/jäsenyhdistys-tyyppistä osoitetta jatketaan. Www-sivuilla käytetään hyväksi mahdollisuuksia tukea toimintaa ja hoitaa maksuja suoraan pankkien internet-palvelujen avulla. 5.6 Tiedotteet
Jäsenyhdistyksille tiedotetaan ajankohtaisista asioista ja tapahtumista jäsentiedotteilla ja sähköpostilistan välityksellä. Lehdistötiedotteilla otetaan kantaa erilaisiin ajankohtaisiin kysymyksiin ja levitetään tietoa lintutilanteesta. Tavoitteena on julkaista vähintään 52 tiedotetta vuoden aikana. 5.7 Näyttelytoiminta
Jatketaan näyttelyiden (Muuttolinnun tie ja kotoperäisten lintujen suojelusta kertova näyttely, paikallistasolta lähtevää suojelutoimintaa esittelevä näyttely) esillä pitämistä jäsenyhdistysten tilaisuuksissa ja muissa sopivissa paikoissa sekä www-sivujen yhteydessä. 5.8 Esitteet ja muut julkaisut
Varainhankinnan tueksi tehdään esitteitä ja julkaistaan varainhankintaa tukevia artikkeleja lehdissä. BirdLife Suomen visio 2012 ohjaa toiminnan suuntaa pitkällä aikavälillä. BirdLife Suomen suojelu-, järjestö-, viestintä- ja varainhankintastrategiat asettavat BirdLife Suomen tavoitteet ja muodostavat pohjan vuosisuunnitelmille. 6.1 Edustajisto
Edustajiston sääntömääräiset kokoukset pidetään seuraavasti: kevätkokous 25.3. Valkealassa Kymenlaaksossa ja syys-kokous marraskuussa Kiljavalla. Kokousviikonloppuina järjestetään myös muita tapahtumia. 6.2 Liittohallitus
Liittohallitus on kymmenjäseninen edustajiston valitsema toimeenpaneva elin, joka kokoontuu noin seitsemän kertaa vuoden aikana. 6.3 Toimikunnat
BirdLife Suomella on seuraavat toimikunnat:
BirdLife Suomen toimihenkilöt ovat toiminnanjohtaja, suojelu- ja tutkimuspäällikkö, järjestösihteeri, tiedottaja, toimistosihteeri, taloussihteeri ja suojeluasiantuntija sekä toimistoapulaisena toimiva siviilipalvelusmies. Tiira-järjestelmää toteuttaa ohjelmistosuunnittelija ja metsäprojektissa toimii projektirahoituksella palkattu metsäasiantuntija. Maatalous-projektissa toimii vapaaehtoinen maatalousasiantuntija. Muita projektityöntekijöitä palkataan tarpeen vaatiessa ja resurssien salliessa. BirdLife Suomen toimisto sijaitsee Helsingissä, osoitteessa Annankatu 29 A, 00100 Helsinki. BirdLife Suomen tiloissa sijaitsee myös Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry:n toimisto. BirdLife Suomen varainhankintaa ohjaa vuosille 2006–2008 tehty varainhankintastrategia. Osa-aikainen taloussihteeri ja toimistosihteeri hoitavat BirdLife Suomen kirjanpitoa ja päivittäisiä talousasioita. Toiminnanjohtaja vastaa varain-hankinnasta. 8.1 Jäsenmaksut
BirdLife Suomen jäsenmaksu jäsenyhdistyksiltä on 8,5 euroa/jäsenyhdistyksen jäsen (poislukien perhejäsenet). Jäsen-maksut ovat merkittävin yksittäinen rahoituslähde. 8.2 Valtionavut
Edellisten vuosien tapaan opetusministeriöltä anotaan yleisavustusta nuorisotoimintaan. Ympäristöministeriöltä anotaan valtionavustusta suojelutoimintaan. Hankkeisiin anotaan avustuksia eri ministeriöiltä. Etiopian kosteikkohankkeelle on saatu rahoitus ulkoasiainministeriöltä vuosille 2005–2007. 8.3 Muu varainhankinta
Varainhankintaa kehitetään strategian mukaisesti erityisesti tavoittelemalla uusia kohderyhmiä sekä aktivoimalla va-rainhankintaa yhteistyökumppaneilta ja säätiöiltä. Hankkeille kerätään lahjoituksia erillisten kampanjoiden avulla ja tässä hyödynnetään Verohallituksen verovapauspäätöstä, jonka mukaan BirdLife Suomelle tieteelliseen työhön tehdyt lahjoitukset voi lahjoittajayhteisö vähentää tuloverotuksessaan. BirdLife Suomella on kolme rahastoa (kansainvälinen, linnustonsuojelu- ja tutkimusrahasto), joita käytetään varainhankintaan. BirdLife Suomi on jäsenenä tai sillä on edustus seuraavissa:
BirdLife Suomi tekee jatkuvaa yhteistyötä mm. muiden ympäristöjärjestöjen sekä Suomen ympäristökeskuksen, Metsä-hallituksen, Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon ja Metsästäjäin Keskusjärjestön kanssa. Suomen Lintuvaruste Oy on BirdLife Suomen omistama lintuharrastusvälineiden myyntiin erikoistunut yritys. Omistajana BirdLife Suomi osallistuu aktiivisesti yhtiön kehittämiseen tavoitteinaan jäsenistön palveleminen sekä yhtiön kannattavuuden parantaminen ja suojelutyölle rahoituksen saaminen. Suomen Lintuvaruste Oy:n liiketila Helsingin Viikissä toimii myös BirdLife Suomen esittelypisteenä. Tämä toimintasuunnitelma hyväksyttiin BirdLife Suomen edustajiston kokouksessa Kempeleessä 5.11.2006. |