BirdLife Suomi Linturetkellä. Kuva: Lauri Hänninen.  
Yhdistys
Liity tai tue
Tiedotteet
Lintuhavainnot
Linnut ja harrastus
Suojelu ja tutkimus
Julkaisut ja tuotteet

Lintuvaruste-kauppa
BirdLife International

In English
På svenska

BirdLife Suomi ry
Annankatu 29 A 16
00100 Helsinki
Puh. (ark. klo 10-15)
(09) 4135 3300
Fax (09) 4135 3322
toimisto@birdlife.fi
Palautelomake Osoitteenmuutos

 
Inka Plit
Järjestökoordinaattori
Olen toiminut järjestökoordinaattorina huhtikuusta 2009 lähtien. Työhöni kuuluu järjestöstä huolehtiminen, eli yhteydenpito jäsenyhdistyksiin, järjestöpalveluiden kehittäminen ja erilaisten tapahtumien järjestäminen.

Olen sydämeltäni luontoharrastaja ja järjestötoimija. Olen kasvanut Itä-Uudellamaalla Pernajassa, missä luonto oli lähellä koko ajan. Olenkin harrastanut lintuja ja muuta luontoa pitkään ja olen myös viihtynyt erilaisissa luontojärjestöissä. Kansalaisjärjestöillä on minusta erittäin tärkeä tehtävä yhteiskunnassa ja niiden toimintaan osallistuminen on hyvin mielekästä ja innostavaa puuhaa.

Valmistuin v. 2008 biologiksi Helsingin yliopistosta. Nykyään asun Espoossa puolisoni kanssa ja lintuharrastukseni on enimmäkseen erilaista havainnointia ja retkeilyä lähiluonnossa, välillä kauempanakin. Kevät on lempivuodenaikani - kun vuoden ensimmäinen peippo laulaa ja västäräkki ilmaantuu keikuttamaan pyrstöään pihalle, on kuin tapaisi pitkästä aikaa vanhan hyvän ystävän!