![]() |
![]() |
In English På svenska
BirdLife Suomi ry |
Timo Metsänen
Hankekoordinaattori
![]() Olen vuonna 1980 syntynyt punapartainen lahtelainen luonto- ja ympäristöalan ”sekatyöläinen” ja ryhdyin luotsaamaan vuoden 2011 alusta BirdLifen ja paikallisyhdistysten seuraavaa yhteistä voimainkoitosta, MAALI-hanketta, jossa kartoitetaan maakunnallisesti tärkeät lintualueet. Tätä ennen työskentelin oman luontoselvitysyritykseni puitteissa ja erilaisissa alan pätkätöissä, mutta nyt kokopäivätyö mahdollistaa mielekkäällä tavalla vapaaehtoistoiminnan ja linnustonsuojelun. Oma lintuharrastukseni alkoi varsinaisesti vuonna 1994 ja on jatkunut aktiivisesti siitä lähtien perusretkeilyn, valikoivan bongaamisen, linnustolaskentojen ja yhdistystoiminnan merkeissä. Harrastuksen alkuaikoina retkeilin paljolti polkupyörällä lähialueilla ja kotikulmat sekä sen linnut tulivat tutuiksi. Mopon hankinnan jälkeen pääsikin jo kauemmaksi, jopa bongaamaan. Yksi mieleenpainuneista mopobongauksista oli 20 asteen pakkasessa suoritettu tunturipöllön etsintä, kylmää oli mutta oli lintukin komea! Kiinnostus linnuista on laajentunut opiskelun (ympäristösuunnittelija ja luontokartoittaja) kautta muihinkin luontokappaleisiin, kuten lepakoihin ja sudenkorentoihin sekä luonnon harrastusvalokuvaamiseen. Asun avopuolisoni kanssa Lahdessa, josta käsin käyn töissä BirdLifen
toimistolla. Retkeilen pääasiassa kotiseudullani Päijät-Hämeessä, jossa
kiinnostukseni on kohdistunut muun muassa Asikkalan Pulkkilanharjulla
muutonhavainnointiin, valkoselkätikan inventointeihin ja paikallisiin
linnustoseurantoihin ja –laskentoihin. Lähden satunnaisesti myös bongaamaan
mielenkiintoisia tai määrityksellisesti haastavia lajeja sopivalta
etäisyydeltä. |