Lintutilanne 1.11.2019

Tilhi. Kuva: Micha Fager

Lintutilanne 1.11.2019

Viime viikonloppuun asti jatkui Suomessa varsin lauha lounainen ilmavirtaus, jonka jälkeen kylmä pohjoinen viima otti jälleen vallan. Varsin talviset olot vallitsevat jo suuressa osassa pohjoista Suomea ja ovat painaneet viimeisiäkin viivyttelijöitä muuttomatkalle. Tiistaina esimerkiksi Kalajoella muutti 1877 laulujoutsenta ja keskiviikkona Kristiinankaupungissa yli 28 000 urpiaista. Pienemmistä vesilinnuista talven tuloa enteilevät hienot paikalliskerääntymät, esimerkiksi liki 4000 tukkasotkaa Hammarlandissa, 53 800 allia Kirkkonummen Mäkiluodossa ja 4 000 isokoskeloa Säkylässä. Pohjanlahden perukassa lahdet alkavat jo jäätyä, vaikka etelämpänä merivesi on vielä kymmenasteista.

Talven viettoon ovat saapuneet myös merisirrit, joita nähtiin perinteisellä paikalla Jurmossa enimmillään 215 yksilöä. Marjansyöjistä näyttävimmin ovat olleet liikkeellä tilhet, esimerkiksi keskiviikkona Hangon lintuasemalla laskettiin liki 3 000 muuttavaa ja paikallista tilheä. Runsas pihlajanmarjasato näyttää kuitenkin hupenevan aika nopeasti. Osasyynä lienee heikko puolukkasato, jonka seurauksena rastaat ja tilhet siirtyivät pihlajiin melko varhain ja liikkuvat nyt hiljalleen kohti etelää ravinnon vähetessä.

Harvinaisuuksista eniten huomiota keräsi edelleen Suomen neljäs lehmähaikara, joka Etelä-Suomen kierroksellaan on tällä kertaa asettunut Mäntsälään. Erinomainen harvinaisten taskujen syksy sai jatkoa, kun Sievistä löytyi syksyn kuudes arotasku ja Joensuusta ja Raisiosta syksyn viides ja kuudes nunnatasku.  Kokkolassa ja Merikarvialla nähtiin muuttavat valkopäätiaiset, Kirkkonummella puolestaan kashmirinuunilintu kahdessakin paikassa. Kaksi nähtiin myös hippiäisuunilintuja, tulipäähippiäisiä ja pikkusirkkuja.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään tästä eteenpäin kahden viikon välein ja seuraavan kerran perjantaina 15.11.